Meidän ikuisuusvalitusaiheemme on Postin toiminta. Joskus tuntuu siltä, että olipa nimi mikä tahansa - Itella tai Posti tai jotain muuta - niin lakisääteisten tehtävien hoitaminen on vuosi vuodelta ankeampaa ja asiakasepäystävällisempää. Kirjeitä on kadonnut, paketteja jätetty toimittamatta ja sokerina pohjalla tai rusinana pullan päällä, ihan miten tahansa, on kirjeiden jumittaminen postitoimistoon.
Eräs henkilö muutti ja teki kaikkien taiteen sääntöjen mukaisen ilmoituksen postille ja maistraattiin ja ystävilleen ja kenelle sitä nyt on tapana muutosta ilmoittaa. Ihan joka paikkaan hän ei viestiä laittanut, koska oletti, että posti kyllä huolehtii omasta osuudestaan ja laittaa mahdolliset harvalukuiset kirjeet lupaustensa mukaisesti eteenpäin uuteen osoitteeseen.
Kului kuukausi. Muuttaja ihmetteli, miksi ei saanut mitään tietoja Kelasta tai sähkölaitokselta, vaikka opintotukipäätöstä ja virallista varmistusta sähkösopimuksen irtisanomisesta vielä kovasti odoteltiin. Nettitietojen mukaan Kela oli lähestynyt muuttajaa juuri ennen virallisen osoitteenmuutoksen tekemistä, joten kirjeen olisi jo pitänyt olla perillä. Totuuden nimissä on kerrottava, että se päätös toki näkyi jo muuttajan omissa tiedoissa, mutta virallinen kirje uupui edelleen. Sama sähkösopimuksen kanssa: irtisanomisilmoitus on lähetetty, mutta missä ihmeessä se mahtaakaan vaeltaa.
Salaisuus ratkesi syyskuun viimeisten päivien tienoilla. Muuttaja sai kerralla kuukauden kaikki postit muovilenkillä yhteen niputettuina. Siis vasta silloin saapuivat perille kirjeet, joiden olisi pitänyt olla perillä jo syyskuun alussa, mutta joita ystävällinen postilaitos oli marinoinut viikkotolkulla. Siellä tuli kaivattu työtodistus, oppilaitoksen virallisia tiedotteita ja postikortti, joka oli lähetetty ennen elokuun puoliväliä. Hiphurraa, ne eivät olleetkaan kadoksissa vaan hyvässä tallessa omassa lokerossaan postissa odottamassa sitä, että niiden sisältämiin asioihin ei enää voi reagoida. Vasta sitten, kun kaikki mahdolliset valitusajat jne. on varmasti ohitettu, vaivautui postinjakaja lykkäämään kirjeet eteenpäin. Mutta ähäkutti - kirjeissä ei ollut ainuttakaan laskua, josta olisi jo lähetetty huomautus ja joiden maksamattomuuden ansiosta muuttaja olisi menettänyt luottotietonsa.
Missä oikein on nykypäivänä ylpeys hyvin tehdystä työstä? Ei ihme, että kirjeiden määrä pienenee kuukausi kuukaudelta, kun postissa tehdään ihan kaikki mahdollinen, ettei kukaan heidän palvelujaan käyttäisi. Silloin harvoin kun erehtyy oikeaan postikonttoriin, tyrkytetään siellä postimerkkien ostajalle ylihintaista suklaata, heijastimia ja hassunhauskoja tarroja, mutta se perinteinen työtehtävä eli kirjeiden vieminen lähettäjältä vastaanottajalle on kokonaan unohtunut.
Onneksi postin leväperäisestä toiminnasta johtuva kirjeiden pitkä kuljetusaika ei tällä kertaa ei saanut aikaan mitään peruuttamattoman kamalaa. Meidänkin kiukunpurkauksemme jää lyhytaikaiseksi kunnes taas torstaina saamme Kodin Kuvalehden, jonka kansi on rutuille rypistetty ja osittain revennyt. Jostain syystä postinjakelijamme vihaa kyseistä aviisia eikä suostu tuomaan sitä perille siistinä ja lukukelpoisena. Ehei, joka toinen viikko hän ryttää, rutistaa, repii ja silpoo lehteämme aivan kuin sen arvot eivät vastaisi hänen maailmaansa ollenkaan. Jostain syystä Kauppalehti Optio tai ilmaisjakelulehti Pirkka eivät koskaan koe samaa kohtaloa.
Tänään valitsimme asuiksemme pinkkiä ja turkoosia, koska näitä värejä ei syksyssä yleensä ole. Maailma ulkona on ruskea, keltainen ja oranssi eli todella kaukana näistä väreistä. Pirjon liivihame on velouria, Purjon puuvillaa. Kukkia ja muumeja ei voi koskaan olla liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti