maanantai 14. joulukuuta 2015

14.12. Laatikossa kotiin

 photo a96d8ec0-5327-4cfc-81f3-833acc9929cd_zpswwvvpbup.jpg

Hongkong on mennyttä maailmaa ja olemme palanneet takaisin pahvilaatikossa. Sen siitä saa, kun tekee liikaa ostoksia: enää ei mahdu paluulennolle kuin rahtitavarana.

Meiltä on kysytty, että miksi ihmeessä näimme kaiken vaivan ja matkasimme maapallon toiselle puolelle (no ei ihan). Syy on yksinkertainen. Siellä sijaitsee The Hong Kong University of Science and Technology. Oikein mainio paikka, vaikka ei varsinaisesti mikään turistikohde. Wikipedian mukaan campusalue on 60 hehtaarin kokoinen eli ei siis mikään ihan pikkuruinen alue ja opiskelijoita siellä on vaatimattomasti noin 12 000. Kävimme Wikipediassa varastamassa kuvan alueesta. Tämä ei siis ole mikään lomahotelli Kanarialla vaan ihan oikea opinahjo Aasiassa. Osa rakennuksista on asuntoloita, osa luentosaleja ja kaikenlaisia tutkijankammioita. Paikasta toiseen voi mennä pitkin portaita tai sitten voi valita hissin. Kannattaa olla tarkkana. Osa hisseistä vie vain parillisiin kerroksiin, osa vain alimmasta kerroksesta 11. kerrokseen ja osa vain muutaman kerroksen verran. Mutta jännittävää se oli!

 

Otimme toki itsekin maisemakuvan, jolla yritämme osoittaa, että korkeuserot ovat kohtalaiset. Meri on sininen, opiskelijoilla on mainio jalkapallokenttä ja rantakin näyttää melkein siltä, että siellä voisi uida, onhan lahden nimi Clearwater Bay.

 photo 93544901-969b-4fd4-9544-2151bb92aaf7_zpsulo3rz8x.jpg


Yliopisto on melko nuori, 1990-luvun alussa perustettu. Nähtävästi arkkitehti arvosti Alvar Aaltoa, koska jossain sisäpihalla avautui tällainen maisema. Tai siis oikeastaan löytyi, jos katsoi ylöspäin. Paimion parantolassa on melkein samanlainen näkymä, joten meille tuli heti suomalaiskansallinen olo.
  photo c85c4509-d0c9-43ad-a67a-0acdeddf87c9_zpsecuxslyf.jpg

Ja syytä olikin, sillä olimme ainoat länsimaalaiset ja kaiken lisäksi selkeästi paikalle kuulumattomat henkilöt. Osuimme yliopistolle valmistujaispäivänä, jolloin koko  alue täyttyi onnellisista nuorista, jotka olivat saaneet viittansa ja kulmapiponsa ja diplominsa tai mikä se todistus heillä nyt onkaan. Jokainen oli käsittämättömän iloinen ja kannisteli isoa kukkakimppua, johon oli ujutettu valmistujaisasuun puettu pehmonalle. Tuntui siltä, että jokaisen suihkulähteen ja kauniin maiseman luona otettiin valokuvia ja perhekunnittain koettiin syvää onnea siitä, että nuori oli valmistunut yliopistojen paremmuusjärjestyslistalla opinajosta, jonka sijaluku on 28. Ei paha, jos ajattelee, että yliopistoja maailmalta löytyy tuhansittain. 

  photo 196122fd-21d5-418c-a9d5-fe7c1608774a_zpseqfj51fx.jpg

Pyydämme syvästi anteeksi kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä. Ettepä olisi ikinä arvanneet, että päädytte blogiimme. Haluamme korostaa, että ette ole mukana ivailumielessä, vaan siksi, että halusimme muistaa palan siitä tulevaisuudenuskosta, joka väreili ilmassa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti