sunnuntai 6. joulukuuta 2015

6.12. Ihmisiä Hongkongissa


  photo 0174fc06-6e70-475e-b45a-3187e5f404ee_zpsjupecofg.jpg

Olemme tähän blogiin kuvanneet vain muutamia mieleenpainuvimpia paikallisia kansalaisia, joilla ei ole aavistustakaan siitä, että he ovat päätyneet nettiin. Anteeksipyyntömme, jos tunnistatte itsenne. 

 photo d4ab5cca-c5a0-4c2e-ba21-a9aa1574042e_zpsdsg0edc7.jpg

Ensimmäinen ja varmasti tärkein on herra Lakaisimenhuiskija. Hän oli tavallisesti iäkkäänoloinen ja ehkä hieman äkäinenkin herra, jonka ansiosta emme koko matkan aikana nähneet kuin kolme roskaa. Puista pudonneet lehdet lakaistiin pois jalkakäytäviltä melkein jo ennen kuin ne edes ennättivät koskettamaan maan pintaa.

Toki hänestä löytyi myös naispuolinen versio:

 photo 90e076ba-95cb-4ad9-bb22-8e9a30238631_zpsvnjwfiit.jpg

Päivällä puistoissa oli muutamia turisteja, satunnaisia hölkkääjiä ja isoäitejä tai hoitajia lasten kanssa. Mukana matkassa oli yleensä runsaasti rekvisiittaa potkumopoista piknikhuopiin. Lapsille ei puhua höpötetty koko aikaa, yleensä kiellot osoitettiin teoilla eikä sanoilla. Tämänkin soman lapsosen yritykset juoksennella ympäriinsä estettiin ottamalla napakasti kiinni kädestä ja johdattamalla alaikäinen sinne, minne oltiin alunperinkin menossa.

 photo 3c4e3f42-f631-4fdd-ada5-7e3298c28f57_zps1bmwxrz4.jpg

Pikkulasten lisäksi puistossa istui ikäihmisiä hoitajineen. Tuo etualan mummo katsoi Pirjoa muutaman kerran suorastaan murhaavasti, mutta ei muuten vaikuttanut miltään senioriterroristilta. Kaikki näkemämme hoitajat tai seuralaiset, mitä he nyt sitten olivatkin, olivat selkeästi ei-kiinalaisia eli kotoisin todennäköisesti sellaisista maista kuin Sudan tai Libya (voivat ne olla jotain muitakin, nuo nyt tulivat ensimmäisinä mieleen). Siellä puistossa istuessamme  mietimme, onko jossain lähistöllä noin 50-kerroksinen talo vanhainkoti, jossa on esimerkiksi 5000 vanhusta asumassa.

  photo e016b951-63c2-441e-9c9b-96e9a3c0348e_zps0hfjuydr.jpg

Mieleenpainuvin kaikista näkemistämme ihmisistä oli kuitenkin tämä herra Puistomyrkyttäjä. Ensimmäisellä kerralla hänet kohdatessamme emme tajunneet, että kyse on jostain vaarallisesta aineesta, mutta seuraavan kerran miehen lähestyessä puistonvartija tuli häätämään meidät pois. Samalla hän toki käski kaikki muutkin poistumaan paikalta, ei vain tyhmiä turisteja. Myrkyttäjän oma suojavarustus oli sen verran heppoinen, että täytyy toivoa, ettei se myrkky oikeasti ole kovin vahvaa. Kuitukankainen takki ja hengityssuoja eivät aikuisten oikeasti suojaa, jos aine on vaarallista.

Huomatkaa muuten puissa olevat laput: hongkongilaisissa puistoissa kaikki puut on nimetty tai vähintäänkin numeroitu. 

 photo 25476a45-fb5e-46f7-bae8-040152acb99f_zps082zvffc.jpg


 

1 kommentti:

  1. Kävikö mistään ilmi, mistä ne halus eroon sillä myrkyllä, muista kuin ehkä niistä levittäjistä?

    VastaaPoista