sunnuntai 21. helmikuuta 2016

21.2. Taas ne tulevat

 photo 62811154-fac4-4681-92eb-394770e7320f_zpsmto6gwoe.jpg

Otsikolla emme tarkoita influenssaviruksia vaan sinistä, punaista, valkoista, raitaa ja palloa, josta ovat takuuvarma kevään merkki vaatekaupassa. Siksi mekin päätimme esitellä jo hyvissä ajoin eli keskellä helmikuuta vähän kepeämpiä mekkoja. Helmat ja hihat näissä ovat kepeää painettua viskoosia, joten emme ole joutuneet yhdistelemään erilaisia kankaita, vaan kaikki pienet ja isommat pylpyrät löytyivät samasta palasta. Harmillisesti painatus ei mennyt ihan langansuunnan mukaan, joten helmakäänne aiheutti pientä päänvaivaa. Onneksi se ei näy lopputuloksessa. Koska sinivalkoiseen yhdistetään keväällä ripaus punaista, aplikoimme etumukseen omasta mielestämme mukavat kuvat.

Tänä viikonloppuna on kisailtu Salpausselällä. Periaatteesta boikotoimme koko riehaa, koska sijoittivat siellä naisten mäkihyppykisan perjantaiaamuun perustellen asiaa sillä, että miesten hyppely kerää enemmän yleisöä. Niin varmaan, koska aamulla klo 9 iso osa potentiaalisista katsojista on töissä tai koulussa, mutta illalla klo 19 he ovat vapaita tuijottelemaan mäkeen sieltä leiskauttelevia hyppääjiä. No toisaalta Lahdessa tuuli taas illalla ihan vimmatusti eikä etukäteen mainostettua suurmäen kisaa käyty lainkaan. Järjestäjät voisivat tykönänsä miettiä, voisiko kyse olla jonkun naispuolisen tuulen jumalattaren kostosta (tosin me emme tiedä, onko tuulilla erikseen omia taruolentoja, mutta aina sitä on mukava ajatella, että olisi).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti