Joten me tunkeudumme luontoon ja jonkun pensaan pimentoon. Tällä on varmasti joku aito nimi, mutta me kutsumme tätä lymyksi ihan siksi, että täällä voi lymyillä. Pirjo on pukenut asunsa vähän huolimattomasti, joten kesäherkuttelun pyöristämä vatsa näkyy vallan veikeästi. Purjo taas tietää, että jos ei voi peittää, niin kannattaa korostaa. Tällä kertaa korostimena on Muumimamma-aplikaatio.
Kotiimme on tällä kertaa tunkeutunut sisilisko. Siinä se toljotti meitä keittiön lattialla, kun palasimme puutarhasta omenanhakumatkalta. Ehkä se oli kuvitellut, että kotimme on autiotalo tai että siellä saa vilistellä miten tahtoo, mutta me olimme eri mieltä ja vangitsimme sen läpinäkyvällä muovikulholla. Kyseessä tuntui olevan varsin paatunut rikollinen, koska se ei mitenkään järkyttynyt vapautensa riistämisestä, ei juossut villinä ympyrää tai yrittänyt raapia tietään ulos. Siksi uskaltauduimme ujuttamaan lattian ja kulhon välistä tanakan pahvin, jonka avulla lopulta saimme kotiintunkeutujan kannettua pihalle. Vasta jälkeenpäin kävi mielessä, että se saattoi olla joku etukäteen rikospaikkaan tutustuva sisilisko, joka ensi yönä vyöryy kaikkien kavereittensa kanssa tekemään pahojaan.
Ryhdyimme listaamaan kaikkia niitä kutsumattomia vieraita, joita kodissamme on nähty. Tietenkin täällä on ollut kauhistuttava määrä hämähäkkejä, kärpäsiä, hyttysiä, ampiaisia, mehiläisiä, kovakuoriaisia ja muita hyönteisiä. Osan olemme kylmäverisesti tappaneet ja osa on päässyt pakoon. Hiiriä on ollut kymmeniä ja niistä olemme päästäneet ilmat pihalle aina kun se on ollut mahdollista. Kuistilla oli kerran rastas ja kauan sitten vintistä tunkeutui kylpyhuoneen puolelle pääskynen, joka kaiketi kuvitteli ilmanvaihtoputken juuressa olevaa tilkitsemätöntä reikää sopivaksi pesäkoloksi. Harmi, että juuri siitä ujuttautuva putosi pesualtaaseen, jos ei osannut olla varovainen.
Vintissä ovat mellastaneet ainakin oravat ja jo mainitut hiiret. Lisäksi siellä on harmillisen kukoistava lepakkoyhdyskunta, joka tässä vaiheessa vuotta alkaa hiljalleen etsiytyä kohti talvihorrospaikkoja.
Ihan kutsuttuina meillä on joskus käynyt koira ja kutsumatta muutama kissa. Ne olivat siitä hankalia, että eivät suostuneet ymmärtämään puhetta, vaan yrittivät olla asettuvinaan taloksi. Itsepäisen katin karkoitus ei ole helppoa puuhaa, koska pahimmillaan sellaiset tarraavat ikkunanverhoihin ja sähisevät sieltä kuin kuvitellen olevansa jotenkin oikeutettuja raatelemaan tekstiilejämme.
Kodissamme on siis ajoittain suorastaan eläimellinen meno, joten ei ihme, että hakeudumme sieltä pensaiden suojaan piiloon. Tosin täällä voi olla vaikka lehtokotiloita valmiina niljakkaina matelemaan paljaitten jalkojemme yli. YÖK!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti