27.8. Puolukka putoaa kauas varvusta eli ajautuu muukalaisen ämpäriin

Täällä taas, tällä kertaa pihan puista on esillä omenapuu. Kuva on otettu ennen syysmyrskyä, joten tuulen raivotessa pitkin Suomea emme ole enää ollenkaan varmoja, onko yksikään omena enää paikallaan. Meillä on vaaleanpunaiset vaatteet ihan siksi, että löytäisitte meidät kaikkien näiden ylenpalttisten lehtien ja oksien välistä. Tarkka katsoja huomaa, että Pirjon paidassa on perhosia, Purjolla taas ei.

Olimme tänään aamulla puolukassa ennakoiden iltapäiväksi hurjistuneita tuulia. Meillä on ihan oma marjapaikka, jonne pitää ensin ajella metsätietä ainakin kolme kilometriä ja sitten vielä kävellä rasittavat sata metriä, mutta kun kaiken tämän on jaksanut tehdä, odottaa perillä melkoinen puolukkakeidas eli kokonainen mäki punaisenaan. Paitsi että tänään ei odottanut, koska siellä oli joku inha vieras poimija, joka ensinnäkin oli paikalla ennen meitä ja toiseksi käyttäytyi kuin olisi jotenkin ollut meitä enemmän oikeutettu mahtisaaliiseen.

Siellä me sitten könysimme eri puolilla mäkeä ämpäreinemme. Meidän sankomme oli ihan kovalla kolikkorahalla ostettu, mutta epäilemme, että muukalainen oli käynyt joutessaan jonottamassa omansa ilmaiseksi.  Me olimme panostaneet tuloksentekoon, joten käytimme poimurina nimekästä kotimaista lähes ammattilaiskäyttöön suositeltua vempainta, metsääntunkeutujalla oli mikälie vanha metallipoimuri. Hän tuhahteli ja huokaili ja vaihtoi marjamätästä tämän tästä kuin peläten, että me onnistuisimme ujuttautumaan niille parhaille apajille ennen häntä. Me taas annoimme poimurin viuhua emmekä tuskastuneet edes siitä, että ajoittain tuli kerättyä enemmän jäkälää kuin marjoja. 

Me emme tiedä, mikä on näissä tapauksissa virallinen marjaetiketti eli miten metsässä tulee käyttäytyä, kun juuri sillä omalla marjastuspaikallaan tapaa jonkun ahneen vieraan poimijan. Siksi emme käyttäytyneet mitenkään, vaan poimimme niin ahkerasti, että pelkäsimme pakastimen täyttyvän jo yhden päivän saaliista. Välillä jouduimme käymään autolla, koska ämpäri oli piripinnassa ja piti hakea toinen. Miettikää hetki: tunnissa olimme saaneet noin 9 litraa marjoja (ja jonkun verran neulasia, sammalta, koivunlehtiä, mustikoita, puolukanvarpuja ja hämähäkkejä) vain siksi, että emme olisi suoneet niistä yhtäkään kilpailevalle sangontäyttäjälle.

Lähtiessämme tunsimme silmät selässämme ja pitihän se arvata, että kun palasimme, oli vieras poimija ujuttautunut meidän puolellemme mäkeä. Se oli sodanjulistus! Niinpä meitä ei sitten yhtään hävettänyt asettua siihen, mihin olimme vähän aikaisemmin lopettaneet eli toisen poimijan puolilleen kerätystä sangosta arviolta viiden metrin päähän. Siinä kun sattui kasvamaan sen verran taajaan marjoja, että yhdeltä neliöltä saimme todennäköisesti kaksi litraa syötävää. Tai ehkä liitoittelimme hieman, mutta joka tapauksessa siinä oli niin paljon puolukoita, että toinenkin ämpärimme täyttyi hyvää vauhtia. 

Suunnilleen tässä  vaiheessa ryöstöpoimija (joka muuten oli iäkäs lippalakkipäinen ja lenkkikenkäinen mies, jos se teitä nyt kiinnostaa) väsähti,  otti oman sangon käteensä ja lähti verkalleen pois. Vähän aikaa hymyilimme voitonriemuisina, mutta sitten muistimme taas sen pakastimen, jonne todennäköisesti ei enää mahtuisi yhtäkään marjaa lisää kesäisen marttailuinvaasiomme johdosta. Ymmärsimme, että liika on liikaa säilönnässäkin, joten toinen marjaämpärimme sai jäädä hieman vajaaksi, kun lähdimme kotiin.

Koska haluamme aina ja kaikkialla tuntea iloa tai ainakin vahingoniloa, niin meitä ilahdutti koko kotimatkan ajan tieto siitä, että me saimme maastokävellä muutaman sata metriä, mutta tuo marjapaikallemme tullut  ketku joutui tarpomaan metsässä vähintään kilometrin päästäkseen takaisin tielle. Meillä kun oli taskussamme oman metsätiemme sulkevan puomin avain, sitä kautta ei kulkisi kukaan muu kuin me. Ai että miksikö olemme niin pikkumaisia, että emme halua muiden siellä kulkevan? No siksi, että metsäautotien reuna merkitsee liian monelle samaa kuin ilmainen kaatopaikka eikä meitä ilahduta enää yksikään sohva, jääkaappi tai vanha runkopatja, joka on jäteaseman sijaan tuotu metsään. Kun tiellä on puomi, ei sinne kanneta roinaa.