8.3. Miksi tämä on näin vaikeaa?

Yritettyämme ensin 30 minuuttia saada Photobucketia toimimaan ja taisteltuamme sen jälkeen melkein saman verran tämän blogin kanssa tulimme siihen tulokseen, että olkoon. Ehkä mellä ei oikeasti ollut mitään asiaa.

22.2. Lumipyryä odotellessa

Säätiedotuksessa luvattiin sankkaa lumisadetta, joten me etsimme päällemme asut, joista on olevinaan apua siinä vaiheessa, kun kaikki tiet peittyvät lumeen ja taloista näkyy enää savupiiput. Siksi meillä on nämä traktoripaidat, joissa kuvattu menopeli saattaa olla suunnilleen 1950-luvulta, mutta ehkä juuri siksi se tuntuu luotettavalta ja kotoiselta. Eikä siinä ole yhtään sellaista ylimääräistä elektroniikkaa, jonka ansiosta se ei suostuisi käynnistymään pikkupakkasella. Tarkka katselija huomaa, että eihän tuo ole traktori oikeastaan ollenkaan, vaan mitälie pitsimäistä piirustustuherrusta, mutta meistä nämä ovat aika veikeät paidat tällaiseen säähän.

Hieman pelkäämme, että kovasti mainostettu matalapaine ja lumimyräkkä jäävät jälleen kerran pelkäksi varoitukseksi. Aivan turhan usein olemme varautuneet ties mihin säätiloihin huomataksemme, että iltapäivälehtien "vuosisadan myräkkä" tai "äärettömän vaarallinen ajokeli" tai "sähkönkulutukseen vakavasti vaikuttava hirmupakkasista johtuva kulutuspiikki" onkin vaihtunut kutakuinkin normaaliin säähän. Sen sijaan ne todella vaaralliset jäiset tihkusateet ja paikalliset hirmumyrskyt saavat vallan rauhassa tehdä tihutöitään kenenkään varoittamatta. Ehkä ensi yönä tulee lunta kokonaista 5 cm ja se saa koko eteläisen Suomen paniikin valtaan. Talo ainakin natisee toiveikkaasti eteläisen tuulen osuessa siihen.

 

10.2. Pirjo ja Purjo yöpyvät hotellissa - ei ehkä olisi kannattanut

Me epäilemme, että Sokos-hotelleilla on jotain meitä vastaan. Muutama vuosi sitten meille annettiin huone käytävältä, jossa kaikki kyseisen turkulaisen eläinystävällisen hotellin lemmikkien kanssa matkustavat yöpyivät. Tai siis yrittivät yöpyä, koska siellä oli melkoinen meteli aina, kun joku ohitti vahtikoiria sisältävän huoneen oven. Paikan päällä tekemäämme valitukseen vastattiin, että voivoi. Että pitää ymmärtää, että lemmikkien kanssa matkustavat maksavat huoneestaan, joten pitää sietää pientä häiriötä. Sitä me vain emme ymmärtäneet, että miksi ilman lemmikkiä matkustavat piti laittaa sinne koirahoitolaosastolle, vaika vapaita huoneita olisi ollut muualla.

Nyt yritimme jo etukäteen tehdä selväksi, että ihan mikä tahansa rauhaton huone ei käy. Laitoimme hotelli Ilvekseen tiedon, että rauhallinen huone kohtalaisen korkealta, ei missään nimessä yökerhon sisäänkäynnin yläpuolelta. Ja niin saimme huoneen - aivan oikein - mahdollisimman matalalta ja juuri sopivasti siitä kohdasta, jossa yökerhosta eteenpäin jatkavat taistelivat vapaista takseista. Harmi, että me emme ole aamuyöllä kaikkein virkeimmillämme seurataksemme arkipäivän draamaa.

Ehkä hotelleilla on joku oma salainen henkilörekisterinsä, jonne meidän kohdallemme on tehty  maaginen merkintä. Sen mukaan olemme niitä asiakkaita, joita on lysti sijoitella mahdollisimman ikäviin huoneisiin ja sitten seurata, teemmekö valituksen vai ei. Ja jos teemme, niin saamme piiiiitkän katseen nenänvartta pitkin ja ilmoituksen, että ei ole pakko valita tätä hotellia, jos aikoo nukkua yönsä. Täällä kun on muitakin asiakkaita, joiden viihtyminen menee meidän edellemme.

Jotenkin me toivoisimme, että olisimme kuvan mukaisesti isokenkäisiä ja meitä kuunneltaisiin emmekä joutuisi huomaamaan, että  toiveemme on suunnilleen yhtä tärkeä kuin tuulessa leijaileva kertakäyttölautanen.  Eli tavallaan näkyvä, mutta ei minkään arvoinen. Korkeintaan voi kohahduttaa olkapäitään ja todeta, että kas, siinäpä se lensi, mutta mihinkään toimenpiteisiin ei tarvitse ryhtyä.

Ja kyllä meitä vähän harmitti, kun hississä huomasimme, että joku oli saanut huoneen suunnilleen 17. kerroksesta todennäköisesti kohtuullisella näköalalla yli kaupungin ja meidän huoneestamme näki todella terävästi sisäänkäyntikatoksen päälle sijoitetut erehdyttävästi joulukuusta muistuttavat valomuodostelmat. Että tasan ei käy hotellihuoneet ja meille annetaan aina se, josta olisi tehty siivouskoppi ellei olisi keksitty, että saa tästäkin rahaa.

29.1. Jotenkin kyseenalainen olo

Silloin tällöin selailemme tori.fi:n sivuja ja ihmettelemme uutta kotia etsivän tavaran määrää. Joskus vilkuilemme, millä hinnalla kokoisillemme myydään vaatteita, koska täytyyhän sitä tietää, mikä olisi vaatekaapin sisällön arvo vapailla markkinoilla.

Tänään törmäsimme ensimmäistä kertaa omiin vaatteisiimme. Tai siis ei enää omiin, olemme ne joskus aikaa sitten myyneet tai lahjoittaneet jonkun toisen käyttöön. Joka tapauksessa läjä vaatteitamme on nyt kaupan ja niitä väitetään uusiksi. Jopa sitä mekkoa, jonka muistamme kuvanneemme blogiin joskus vuonna 2013 tai jopa sitä ennen.

Ilmoitustekstin mukaan vaatteet ovat suomalaista käsityötä ja se on ihan totta, mutta niiden hinnat ovat aika lailla korkeampia kuin mitä itse koskaan olemme asuista arvanneet pyytää. Emme oikein tiedä, pitäisikö tässä olla ylpeä siitä, että prinsessamekkomme hinta tuplaantuu neljässä vuodessa eli se, mikä käyttämättömänä maksoi viisi euroa on nyt kymmenen euron hintainen. Eihän se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa, mutta silti. Joku roti sentään käytettyjen mekkojen myynnissäkin pitää olla. 

Toisaalta olemme vähän ylpeitäkin asiasta. Meidän vaatteemme on tehty niin hyvin, että ne vielä 3-5 käyttövuoden jälkeenkin ovat myyntikuntoisia. Tai sitten kukaan ei ole niillä leikkinyt. Ehkä nämäkin trikooasut päätyvät jonain päivänä kierrätykseen tai retropuotiin, jossa joku ihastelee pingviinejä ja robotteja ja tulee siihen tulokseen, että juuri tällaista on kaivattu koko ikä, vaikka ei ole osattu kaipausta sanoiksi pukea.

PS. Meidän vaatteitamme saa huomattavasti edullisemmin suoraa meiltä (käyttämättöminä) kuin kierrätyksen kautta. Paitsi että kaikkea emme myy.

19.1. Ei aina voi olla heleä

Ja koska ei voi olla heleä, saa välillä olla musta ja pinkki.

Näissä asuissa on käytetty niitä viimeisiä tilkunrippeitä, joista ei ensinäkemältä synny yhtään mitään, mutta jotka sitten osoittautuvatkin ihan kelpoisiksi palasiksi. Esimerkiksi tuota Pirjon puseron etukappaleen velouria oli juuri ja juuri sen verran, että se riitti tuohon, mutta kun muut vaatteenpalaset leikattiin pinkeästä pinkistä, tuli kokonaisuudesta ihan mukava. Kuvioitten kohdistamiseen tosin ei kangasta sitten riittänytkään. Ja Purjon rengaskuvioiset housut: niistä tuli tuollaiset kapealahkeiset nimenomaan siksi, että kangasta oli sen verran vähän, ettei yhtään leveämpiin lahkeisiin ollut mahdollisuutta. Koska lahkeet ovat suorat, tehtiin paitaankin vaihteeksi resorittomat hihat.

10.1. Mielenkiintoinen sisustusratkaisu

Talvisina päivinä on hyvää aikaa paneutua blogien ihmeelliseen maailmaan. Tässä tapauksessa muihinkin kuin tähän omaamme ja niihin, joita julkisesti seuraamme.

Olemme löytäneet sisustusblogien ihmeellisen maailman. Ihmeellisen siinä mielessä, että ihmiset joko näyttävät kantavan koteihinsa mitä merkillisintä roinaa tai sitten vastaavasti konmarittavat vallan vimmatusti ja elävät asunnossa, joka näyttää siltä kuin 30-luvun lama yhdistettynä virkaintoiseen ulosottomieheen olisi ankeuttanut elämää viimeiset viisi vuotta ja ainoa ylellisyys on järkyttävän kallis kattolamppu keskellä tyhjää huoneistoa. Kun tämä on nyt niin helppo siivota!

Yksi hauskimmista blogimuodoista ovat nämä idearikkaiden diy-sisustajien (do it yourself eli tee se itse) hengentuotteet. Niissä kerrotaan mielenkiintoisia tapoja sisustaa kodistaan uniikki ja käytännöllinen ihan vain pienten niksien avulla. Vanhat matkalaukut säilytysratkaisuina ja heinäseipäistä tehdyt säilytystikapuut ovat pientä verrattuna siihen, että kotiaan voi tuunata vanhoilla jauhosäkeillä (kannattaa pestä ensin), puisilla appelsiinilaatikoilla (hinta kipuamassa pilviin) ja erilaisilla tilkkutöillä, joissa näkyy enemmänkin into kuin taito. Jokainenhan meistä haluaa saada kylään mennessään eripariset jätetrikoosta muotoillut sisätossut?

Me päätimme kantaa kortemme kekoon tässä sisustusten mielettömässä idea-avaruudessa. Otimme esimerkiksi liikuntavälineen, sellaisiahan alkaa jokaisessa taloudessa olla sanamukaisesti nurkissa pyörimässä. Olisimme toki voineet virkata kahvakuulalle iloisen päällisen (myydäänköhän niitä jossain?) tai maalata kuntopyörän spray-maalilla, mutta koska suosimme vähän vaivattomampia ratkaisuja, niin päätimme tuunata jumppapallon.

Tässä se on, normaalioloissaan nurkassa kyhjöttämässä. Vähän tylsä, jotensakin aneeminen, sisustuksellisesti ajatellen hieman nolo elementti kaikkien ihanien käkikellojemme ja kultareunaisten peiliemme keskellä.

Mutta ei hätää, voimme aina ajatella hieman laajemmin eli nykykielellä ottaa idean tai kaksi laatikon ulkopuolelta.Miksi yrittää peitellä tuota pyöreää ja pehmeää palleroa, kun sen sisäistä olemusta ja voimaannuttavaa ulkomuotoa voi korostaa niinkin pienellä asialla kuin huolellisesti hieman vinoon asetellulla turkoosilla matolla. Entinen itseään häpeilevä jumppapallo saa samalla itseluottamusta ja siitä tulee sivuuntyönnetyn liikuntavälineen sijaan suoranainen kodin kaunistus ja se piste iin päälle, joka kruunaa huolettoman huolellisen nykysisustuksen.

Olisimme iloisia, jos olisimme keksineet tämän ihan itse. Valitettavasti niin ei ole. Tosin siinä blogissa ei piilotettu jumppapalloa, vaan luotiin eteiseen tilan tuntua muodostamalla joogamattorullista kynttilämäinen muodostelma ja asettelemalla sen päälle tarjotin kynttilöineen. Ihan kuin kukaan ei tajuaisi, mistä se "pöytä" koostuu. Tai että ylipäätään pitäisi keksiä joogamatoille jotain muuta tekemistä siksi aikaa, kun niiden päällä ei venytä. Mutta koska blogi.

(Viimeinen lause on huonoa nykysuomea, mutta koska se pulpahtelee tuon tuosta erilaisissa kirjoituksissa, niin päätimme mekin kokeilla, mitä virheellinen kirjoitustapa aiheuttaa. Näppylöitä!)

6.1. Lämpimiä värejä

Ulkona poksuu ja pakastaa, mutta sisällä on mukavan lämpöistä. Ai että mikäkö poksuu? No tietenkin ikivanhat tammipuut ja hirret ja talonnurkat, joskus paukahtaa liputanko ja muutaman kerran on auto sanonut "naks" sellaisella voimalla, että olemme miettineet, että putosiko siitä moottori. Emme silti valita, tämä on talvea ja siihen kuuluu se, että on käsittämättömän kaunista, mutta niin kylmää, että emme tunge edes nenänpäätä ulos ovesta, ellei ole pakko.

Keltainen on lämmin väri, joten etsimme kaapeista keltaisinta mitä löytyy. Samalla valitsimme myös pöllöintä mahdollista, koska näissä molemmissa puseroissa on kyseisiä hiiriä pyydystäviä siivekkäitä. Emme enää edes muista, koska kankaiden pöllövillitys alkoi.Ensin niitä oli harvakseltaan siellä täällä ja sitten joka paikka ikkunaverhoista nilkkasukkiin ja paidannappeihin oli pöllöjen kuvittamaa. Toisaalta mieluummin pöllö paitaan kuin päästäinen tai rotta.