19.9. Onko astronautti öttiäinen?

 

Suurin osa vaatteistamme on nykyisin(kin) ommeltu leikkuutähteistä eli niistä kankaanpalasista, joita muiden ompelusten yhteydessä jää vaille järkevämpää käyttöä. Me yritämme aamulla keksiä sellaiset asukokonaisuudet, jotka jotenkin sointuvat toisiinsa tai joissa on jotain yhteistä. Purjolla on ehdottomasti ainoa avaruusaiheinen paita, joka meiltä löytyy ja Pirjo joutuikin pitkään pohtimaan, mikä sopisi astronauttien kanssa samaan kuvaan. Lopulta teimme yhteispäätöksen: astronautti on ensivilkaisulla niin paljon öttiäisluonteinen hyönteinen, että epämääräiset hämähäkin ja bakteerin välimuodoilta näyttävät kuviot ovat samaa sarjaa.

23.4. Öhkömönkiäisiä

Ketut voivat näyttää hyvinkin erilaisilta. Näissä haalareissa niitä on kahta eri mallia, joilla on muutamia selkeitä lajinmukaisia piirteitä. Olennaista on punaruskea väri ja valkoinen hännänpää, niistähän sen repolaisen parhaiten tunnistaa. Lastenkirjoihin tutustumattomien mielestä nämä näyttävät todennäköisesti enemmän öhkömönkiäisiltä kuin kanalintuja ja jäniksiä saalistavilta petoeläimiltä, mutta kyllä nämä muodikkaasti kettuja ovat.

29.1. Jotenkin kyseenalainen olo

Silloin tällöin selailemme tori.fi:n sivuja ja ihmettelemme uutta kotia etsivän tavaran määrää. Joskus vilkuilemme, millä hinnalla kokoisillemme myydään vaatteita, koska täytyyhän sitä tietää, mikä olisi vaatekaapin sisällön arvo vapailla markkinoilla.

Tänään törmäsimme ensimmäistä kertaa omiin vaatteisiimme. Tai siis ei enää omiin, olemme ne joskus aikaa sitten myyneet tai lahjoittaneet jonkun toisen käyttöön. Joka tapauksessa läjä vaatteitamme on nyt kaupan ja niitä väitetään uusiksi. Jopa sitä mekkoa, jonka muistamme kuvanneemme blogiin joskus vuonna 2013 tai jopa sitä ennen.

Ilmoitustekstin mukaan vaatteet ovat suomalaista käsityötä ja se on ihan totta, mutta niiden hinnat ovat aika lailla korkeampia kuin mitä itse koskaan olemme asuista arvanneet pyytää. Emme oikein tiedä, pitäisikö tässä olla ylpeä siitä, että prinsessamekkomme hinta tuplaantuu neljässä vuodessa eli se, mikä käyttämättömänä maksoi viisi euroa on nyt kymmenen euron hintainen. Eihän se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa, mutta silti. Joku roti sentään käytettyjen mekkojen myynnissäkin pitää olla. 

Toisaalta olemme vähän ylpeitäkin asiasta. Meidän vaatteemme on tehty niin hyvin, että ne vielä 3-5 käyttövuoden jälkeenkin ovat myyntikuntoisia. Tai sitten kukaan ei ole niillä leikkinyt. Ehkä nämäkin trikooasut päätyvät jonain päivänä kierrätykseen tai retropuotiin, jossa joku ihastelee pingviinejä ja robotteja ja tulee siihen tulokseen, että juuri tällaista on kaivattu koko ikä, vaikka ei ole osattu kaipausta sanoiksi pukea.

PS. Meidän vaatteitamme saa huomattavasti edullisemmin suoraa meiltä (käyttämättöminä) kuin kierrätyksen kautta. Paitsi että kaikkea emme myy.

19.1. Ei aina voi olla heleä

Ja koska ei voi olla heleä, saa välillä olla musta ja pinkki.

Näissä asuissa on käytetty niitä viimeisiä tilkunrippeitä, joista ei ensinäkemältä synny yhtään mitään, mutta jotka sitten osoittautuvatkin ihan kelpoisiksi palasiksi. Esimerkiksi tuota Pirjon puseron etukappaleen velouria oli juuri ja juuri sen verran, että se riitti tuohon, mutta kun muut vaatteenpalaset leikattiin pinkeästä pinkistä, tuli kokonaisuudesta ihan mukava. Kuvioitten kohdistamiseen tosin ei kangasta sitten riittänytkään. Ja Purjon rengaskuvioiset housut: niistä tuli tuollaiset kapealahkeiset nimenomaan siksi, että kangasta oli sen verran vähän, ettei yhtään leveämpiin lahkeisiin ollut mahdollisuutta. Koska lahkeet ovat suorat, tehtiin paitaankin vaihteeksi resorittomat hihat.

14.8. Pirjo ja Purjo kohtaavat Uljaan Prinssin

Eilen illalla se sitten tapahtui, koko tähänastisen elämämme ehdottomasti odotetuin asia: Uljas Prinssi odotti meitä portailla juuri, kun olimme lukitsemassa ovia yötä vasten. Oih, me ajattelimme, miksi ihmeessä nökötät täällä keittiöpäädyssä etkä ymmärtänyt pyrkiä luoksemme vieraskuistin ja tambuurin kautta. Toisaalta erittäin loogisesti prinssi oli juuri siellä missä mekin eikä yrittänyt epätoivoissaan turhaan loikkia vasten kuistin ehkä hieman sateen raidoittamia lasi-ikkunoita. Ovikelloahan meillä ei ole eivätkä kuninkaalliset kaiketi sellaista alennu itse soittelemaan.

Kuten tosielämässä muutenkin, oli Uljas Prinssi tietenkin valepuvussa. Eihän sitä sovi kuuden hevosen vetämissä vaunuissa noin vain pitkin maaseutua ajella ihania neitoja katsastamassa. Väkisinkin saisi silloin peräänsä varsinaisen paparazzilauman tai ainakin paikallislehden yhdistetyn kuvaaja-toimittaja-ilmoitusmarkkinoijan. Siksi prinssimme oli klassisessa valepuvussaan pihassa odottamassa, että ymmärtäisimme hänen arvonsa ja mahdollisesti suudelmoitsisimme pikaisesti ihan vain nähdäksemme, millainen kuninkaallinen sammakon hahmossa portaillemme oli asettautunut. Kruununsa hän oli kadottanut jonnekin, joten epäilemme vahvasti, että kyseessä oli joko kohtalaisen hajamielinen tai sitten huolimaton prinssi. Sellaiselle meillä ei ole oikein käyttöä, jos nyt rehellisiksi heittäydymme.

Lisäksi odotettu vieraamme oli yllättävän säikky eli kun lähestyimme häntä (jostain syystä harjanvarsi napakasti kädessämme, viime päivien uutisten mukaan kun keneenkään kotiinpyrkivään ei pidä turhan lujasti luottaa), niin eikös tuo loikkinut matkoihinsa ikään kuin hieman halveksien tarjolla ollutta nukkekauneutta. Emme ole ihan varmoja, olemmeko pettyneitä vai helpottuneita, sillä emme päässeet yksimielisyyteen siitä, kumpi joutuu uhrautumaan, nappaamaan sammakon kämmenelleen ja kokeilemaan lähikontaktia.

Prinssistä joka tapauksessa pikkuisen lumoutuneina asettauduimme kukkimisessaan lajitovereistaan erittäin paljon myöhässä olevien pionien kanssa samaan kuvaan. Mekoissamme on kerättynä kaikki mahdollinen satiininauhoista kimallekankaiden kautta rypytettyyn pitsiin, joten jos Uljas Prinssi satut vielä olemaan lähitienoilla ja joku muu on taian murtanut ja sinut sammakosta prinssiksi suudellut, niin tervetuloa käväisemään. Jos olet vielä sammakkona niin emme välttämättä ole ihan niin innostuneita tapaamisesta. Ei tarvitse tulla meidän portaillemme kurnuttamaan, jos ei ole prinssiydestä todisteeksi edes muutamaa jalokiveä.

 

16.7. Pirjo ja Purjo mansikkaostoksilla

Tänään oli mitä mainioin päivä suorittaa mansikkahankintoja talven varalle. Koska meillä ei ole omaa mansikkamaata, olemme tämän herkun suhteen epäomavaraisia, joten suuntasimme toiveikkaina kohtalaisen aurinkoisen päivän kunniaksi kohti autuaampia mansikkapaikkoja eli markettien pihamaamyyntejä. Semmoinen viiden kilon laatikko olisi mitä mainioin hankinta.

Ensimmäisen marketin myyntikojulla meille pahoiteltiin eioota. Tänään ei kaupattavaksi tullut marjoja kuin litran rasioissa, joista koostettuna toivomamme viisi kiloa olisi tullut aivan liian hintavaksi. Jokainen yksittäinen marja olisi ansainnut hellävaraisen pakastuksen omassa pienessä purkissaan ja kolminkertaisen hurraa-huudon syömisvaiheessa. Suuntasimme viereiselle marketille ja kas kummaa, siellä oli sama juttu, vaikka myyjänä oli toinen yritys. Mansikoita oli, mutta vain tilavuusmitallisissa rasioissa ja niissäkin kohtalaiseen kiskurihintaan. 

Emme lannistuneet tästä kokemuksesta - tai no oikeastaan ihan vähän lannistuimme - vaan päätimme jatkaa matkaa paikkaan, jossa on ehdottoman takuuvarmasti marjoja myynnissä laatikkotolkulla. Etsiydyimme siis torille, jonne päästäksemme jouduimme ensin seikkailemaan erilaisten tietöiden ja kerrostalonpurkujen ja sekalaisten liikennemerkkiviidakkojen läpi. Parkkipaikastakin jouduimme maksamaan erikseen. Se tosin oli ehdoton hukkasijoitus, sillä myös torilta olivat mansikalaatikolliset lopussa. Seuraava erä tosin tulisi alle kolmessa tunnissa, mutta ei meillä ollut aikaa jäädä niitä odottelemaan.

Niin että nyt meillä on vino pino pakasterasioita turhaan odottamassa täytettä. Paikallinen lehdistö hehkuttaa, miten mansikat ovat juuri nyt runsaimmillaan ja kypsyvät sellaista vauhtia, ettei vienankarjalainen poimijajoukko ole vauhdissa pysyä. Jokainen etsiköön sisältään pienimuotoisen martan ja pakastakoot vitamiineja talven varalle. Koemme, että meitä on johdettu harhaan ja petkutettu väittämällä, että marjasato olisi runsas ja hyvälaatuinen, koska sitä ei näköjään saada myyntiin kuin litra kerrallaan. Mihinkään itsepoimintapaikkaan me emme lähde, koska kokemuksemme mukaan meidät lykätään keräämään marjoja johonkin sellaiseen riviin, josta saalis on on kolme marjaa metriä kohti. Saisimme könytä kyykyssä tai selkä vääränä suunnilleen puolen kilometrin verran saadaksemme viisi kiloa marjoja kerättyä. Pois se meistä!

Joten tyydymme marisemaan sitä, että pakastimemme ei täyty eikä hillokellarimme pursua. Toisaalta saatamme lähteä huomenna uudestaan kaupoille, mutta sillä kertaa emme oleta tukevamme paikallisia mansikanviljelijöitä, vaan hyväksymme sen, että marjamme tulevaa kaukaa etelästä. Ei kuitenkaan vieläkään Puolasta asti vaan Sauvosta. Poistaessamme mansikoista kantoja puhumme niille Turun murretta, jotta ne tuntevat olonsa kotoisaksi ja viihtyvät paremmin rasioissaan odottaessaan suunnilleen helmikuuta, jolloin ne päätyvät raikastamaan smoothieta.

Koska meillä on vähän ufo olo, valitsimme kaapista tällaiset omituisia olentoja esittelevät trikoopaidat. Uskoaksemme tälläkin kankaalla on nimi ja tämä on ollut huippumuotia noin kolme vuotta sitten. Meille se ennätti jonkun palakaupan yhteydessä viime talvena. Oikeastaan aika sympaattisia veijareita.

17.9. Avoin kirje valkopaitaiselle naiselle Launeen Prismassa tänään klo 16.00

Hyvä kanssaostaja!

Satuitko huomaamaan, että noin kolmevuotias lapsesi huusi kuin sumusireeni ainakin vartin verran tympeimmän töidenjälkeisostosruuhkan kurittamien kansalaisten keskellä? Me muut nimittäin huomasimme tämän mielenilmauksen, pudistimme päätämme ja pidimme sinua - usko tai älä - huonona kasvattajana, vaikka kaverillesi ihan muuta vakuutit. Sanoit nimittäin useaan kertaan, että kyllä maailmaan ääntä mahtuu, ja että jos lapselle antaa periksi, se pompottaa koko loppuiän.

Niinpä sinä et antanut periksi. Lapsesi ulvoi, karjui, nyyhkytti ja aneli pääsyä syliin, mutta sinä pysyit tiukkana. Kunnon kasvattaja ei anna periksi vaan pysyy päätöksessään eli kun tuli sanottua, että et pääse syliin, niin se tarkoittaa sitä, että et sitten pääse. Sillä ei ollut mitään merkitystä, että lapsesi huuto kaikui jättimarketin seinistä kuin kidutetun ahman ulvonta (jota tosin emme ole koskaan kuulleet, mutta todennäköisesti kuuntelisimme mieluummin kuin lohduttoman pikkulapsen surkeaa anelua).  

Meille jäi äärettömän epäselväksi, miksi sitä lasta ei voinut ottaa syliin ja halata lohdutukseksi. Aika kapea on sen ihmisen maailma, joka pitää lapsen jokaista pyyntöä pompottamisen oireena. Me olisimme ymmärtäneet kieltosi, jos olisit ilmoittanut, että ei osteta karkkia tai kahdeksaa kiloa kaljamaltaita. Senkin me olisimme ymmärtäneet, jos olisit kieltäytynyt nappaamasta kärryihin jotain kassan luona killuvaa heräteostokseksi tarkoitettua heijastinta tai hiuspompulaa. Valitettavasti me emme ymmärrä, miksi ihmeessä halusit ehdottomasti ja vakaasti kieltää lapseltasi sylin suoman turvan.

Kanssamme päätään kummastuneina pudisti myös kassatoimenhaltija, jolle meitä edeltävä asiakas mutisi jotain itsepäisistä vanhemmista. Niin, aika moni huomasi, että kyse oli sinulle valtataistelusta ja inttävästä periaatteesta, vaikka todennäköisesti katsoit toimivasi korkeimpien äitioppaiden mukaisesti. Kun lapselle on sanonut jotain, niin sitten siitä ei lipsuta, vaikka mitä tapahtuisi. Ei edes silloin, kun tajuaa olevansa erittäin väärässä. Muiden huomioonottaminen tai kanssaeläjien arvostaminen olivat aika kaukana toiminnastasi.

Jos luit tämän, niin älä turhaan vastaa. Kerroit jo sille äitikaverillesi kaiken tarpeellisen eli esikoisesta on tullut pieni hirviö sen jälkeen, kun vauva syntyi. Et saa olla enää lainkaan rauhassa, lapsi roikkuu kotona koko ajan lahkeessa ja kaupassakäynnit tarhapäivän jälkeen ovat ihan kamalia. Olet jopa harkinnut, että pidennät hoitopäiviä siten, että lapsi haettaisiin vasta viideltä, niin jaksaisit paremmin. Esikoinen menee onneksi nukkumaan jo seitsemän jälkeen, joten iltaisin saatte olla yhdessä, sinä ja miehesi ja vauva, joka aurinkoisena lapsena täyttää kaikki päiväsi.  Haluatko, että väännämme rautalangasta lisää, vai älysitkö jo, mistä on kyse?

Meillä on kaupassakäyntiasut, joissa voimme tarvittaessa vaikka maastoutua siinä vaiheessa, kun joku hermonsa menettänyt shoppailija ei enää kestä järjetöntä älämölöä. Pirjon vaate on täynnä iloisia sammakoita ja Purjolla on jotain raidallisia ötököitä. Muistelemme, että sammakot on ostettu Eurokankaasta ja ötökät nettikaupasta, jonka nimi on Nimipyyhe. Sitä voimme vilpittömästi suositella, mutta Eurokankaassa (Tampereella) saimme viimeksi niin olematonta palvelua, että taidamme vältellä sitä muutaman kuukauden.

17.7. Pörisevä joukkoitsemurha

Muutaman päivän ajan seinän sisällä pörisi. Tai siis me kuulimme surinaa, mutta emme nähneet mitään, joten loogisina nukkeina päättelimme, että ääni ei synny itsekseen korviemme välissä vaan joku jossain näkymättömissä ja piilossa pitää pientä meteliä koko ajan. Tietysti etsimme kaikkialta mahdollista ampiaispesää tai ulkoseinään kaiverrettua käytävää, jonka toisessa päässä olisi vihainen kimalaisten armeija, mutta mitään ei löytynyt. Ei edes silloin, kun Purjo ihan varovaisesti irrotti jalkalistan ikkunan alta ja kurkki sen taakse nähdäkseen, ettei siellä olisi meneillään mitään salaista pörisevien hyönteisten kokoontumisajoa.

Mitään ei löytynyt, mutta tasainen hurina jatkui. Eilen se vaimeni, ja tänään löytyi kirjastohuoneen lattialta kymmeniä kuolleita kärpäsiä. Niitä oli kaikkialla pitkin huonetta eikä ainoastaan ikkunan edessä. Vaikutti siltä kuin kokonainen parvi olisi yhdessä päättänyt vainajoitua ja valinnut oudon kulttinsa toteuttamiseen meidän kotimme.

Mitään syytä ötököiden yht'äkkiseen kuolemaan emme keksineet. Viikonloppuna kerrottiin lehdissä Utajärven pierukilpailuista, joten hetken mietimme, onko joku  perustanut viimeistelyleirinsä kirjastoomme ja näiden harjoituspäästöjen seurauksena koettiin totaalinen hyönteistuho. Koska emme löytäneet yhtäkään ylimääräistä asukasta ja koska Purjo väitti, että hän se ei ainakaan ollut, jouduttiin tästä teoriasta luopumaan.

Seuraavaksi tarkastettiin kaikki muut mahdolliset myrkkylähteet. Niitä ei ollut. Kirjastohuoneessa ei saa edes syödä, joten emme voineet epäillä jonkun myrkyttäneen kaurakeksejä syanidilla (totta, olemme katsoneet liikaa neiti Marplea). Vaarallisia käärmeitä ei näkynyt eikä kukaan ole lähettänyt meille jauhekirjeitä, joista olisi pölissyt ympäristöön tappavia itiöitä. Kirjastossa ei ole yhtäkään pelargonia tai muuta kukkasta, joten lihansyöjäkasvien turmiollinen vaikutus voidaan sekin unohtaa.

Emme todennäköisesti koskaan saa tietää, mikä oli joukkotuhon syynä. Uhrit on jo imuroitu pois. Näin jälkikäteen miettien he olivat aika isokokoisia eli eivät mitään perinteisiä kiusallisia huonekärpäsiä vaan jotain ronskimpaa lajiketta. Kummallisinta on se, että ennen kuolemaansa he vain kuuluivat, mutta eivät näkyneet. Ja toiseksi kummallisinta on se, että vaikka he olisivat voineet levittäytyä avoimien ovien kautta talon jokaiseen huoneeseen, pysyttelivät he yhdessä ainoassa. Todella salaperäistä!

Synkkänä pilvipäivänä valitsimme salapoliisiasuihimme syksyisiä sävyjä. Vaatekauppojen heleät kesäiset värit ovat jo saaneet väistyä syvänpunaisen, violetin ja tummansinisen tieltä, joten mekin valitsimme kaapista synkintä, mitä löytyy. Pirjolla on valheellinen pusero-hame -yhdistelmä, joka oikeastaan on yksi ainoa vaate, vaikka näyttää puserolta ja liivihameelta. Purjolla on synkeänpunainen pallollinen trikooasu, joka muistuttaa siitä, että tänä syksynä isot pallot ovat tulossa muotiin. Pienet ovat kuulkaas ihan auttamattomasti out eli ulkona eli poissa pelistä.