lauantai 28. kesäkuuta 2014

28.6. Pirjo ja Purjo kohtaavat juustoja viskovan Siirin

 photo 64bdca95-ee22-4b42-ad45-acdb8c60df21_zpseefc9d89.jpg

Kaupassa voi kohdata melkein mitä tahansa, mutta juustoja ympäriinsä viskova lapsi sai jopa meidät pysähtymään ja toljottamaan kohtalaisen typerän näköisinä tomeraa tyttöä, joka päätti järjestää oman Valio-vastaisen mielenosoituksensa juustohyllyn luona.

Elintarvikkeita vimmalla tuhoava lapsi kiinnitti huomiotamme jo aikaisemmin. Noin 3-vuotias Siiri (nimeä ei ole muutettu, mutta tuskin vanhemmat ovat edes lukutaitoisia) hyppeli ympäriinsä, hypisteli tavaroita, tunki kätensä leipämaistiaiskoriin ja katseli ihaillen, miten leipäkuuviot rapisivat lattialle ja teki muutenkin kaikkea sellaista, mistä vanhanaikainen vanhempi olisi pitänyt puhuttelun tai ainakin vaivautunut kieltämään. Vaan eivät Siirin vanhemmat! He kulkivat onnellisina käsi kädessä yhteistä ostoskärryä työnnellen ja huomasivat vain toisensa sekä tabletilta kurkkimansa reseptit, joiden mukaisesti he sukkuloivat luomukvinoan luota tuoreen inkiväärin äärelle. Aina välillä he pysähtyivät suudelmoitsemaan unohtaen autuaasti, että seurueeseensa kuului lapsi, joka haki huomiota niin että ulkopuolista jo vähän hirvitti. 

Siiriä ei siis kielletty. Aina välillä jompikumpi aikuisista (siis tarkemmin ajatellen he eivät välttämättä molemmat olleetkaan biologista sukua lapselle) huikkasi kuin tavan vuoksi, että "Siiri, nyt tänne päin" tai "Siiri, me ei odotella". Silloin lapsi siirtyi hetkeksi aikuisten taikapiiriin, mutta kun nämä taas unohtuivat tuijottamaan toisiaan silmiin tai vertailemaan ruisleipien kuituprosentteja, otti tyttö uuden suunnan ja jatkoi pahantekoaan.

Juustohyllyllä hän otti käteensä keltaisen kiekon ja antoi sen kuin vahingossa livetä lattialle. Muoviin kääritty meijerituote pyöri aikansa ja pysähtyi jonnekin paahtoleipien ja perunalastunmaistattajan puoliväliin. Siiristä se näytti olevan hauskaa, joten hän nappasi seuraavan juuston ja viskoi sen hieman suuremmalla vimmalla alas. Harmillisesti kiekko osui lappeelleen ja jäi paikalleen. Hetken näytti siltä kuin Siiri aikoisi potkaista juustoa, mutta hän muutti mielensä, otti määrätietoisesti seuraavan ja seuraavan ja seuraavan ja pudotti ne kaikki vierimään mikä minnekin. 

Viereisen suoramyyntitiskin myyjä puuttui peliin ja sanoi napakasti, että noin ei tehdä. O-ou - paha virhe! Siiri sai korvia raastavan kauhistuttavan hätähuutoavunpyyntökirkumiskohtauksen, jonka ansiosta vanhempansa jättivät hetkeksi saksalaisten tuontiolueiden vertailun ja saapuivat paikalle tohkeissaan. "Mitä on tapahtunut? Ei kai kukaan ollut sinulle ilkeä?", he kysyivät. Siiri osoitti suoramyyntitiskin myyjää ja nikotteli itkunsa keskeltä niin, että krokotiilikin olisi ollut kateellinen. 

Siirin vanhemmat katsoivat myyjää murhaavasti ja päättivät, että nyt mennään ostamaan jotain kivaa. He eivät edes viitsineet huomata, että paikalle oli kylvetty kohtuullinen määrä juustopaketteja, jotka oli otettu juuri siltä korkeudelta, johon lapsensa erinomaisen hyvin ulottui. Eikä heitä kiinnostanut sekään, että Siiri piteli yhä kädessään yhtä juustonpalaa, jonka hän antoi vasta tässä vaiheessa lipua lattialle muiden seuraksi. Ehei, he poistuivat paikalta tuohtuneina siitä, että joku oli ilmiselvästi komentanut heidän lastaan. Niin ei sovi tehdä, koska lapsihan vain luovasti kokeili, pomppiiko juusto samalla tavalla kuin pallo.

Me ymmärrämme, että Valion määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä täysin oikeutetusti saama 70 miljoonan euron sakko oli moraaliselta kannalta riittämätön, mutta siitä huolimatta moinen juustoperformanssi oli ylimitoitettu. Olemme niin vanhanaikaisia, että meidän mielestämme ruualla ei leikitä, sillä ei sotkeja eikä sitä viskota lattialle. Ei edes silloin, kun yrittää epätoivoisesti saada vanhempien huomiota.

Meillä on asuinamme aurinkoiseenkin päivään sopivat trikooasut, joiden väritys on kuin Ranskan lipusta. Raidat toistuvat niin paidassa, mekon helmassa kuin resoreissakin.


3 kommenttia:

  1. No huh! Sai Valio kunniansa. Siistillä ei tule olemaan helppoa eskarissa, koulussa, uimahallissa, liikenteessä, kirjastossa eikä missään, missä on sääntöjä ja rajoja. Eli ei lähes missään.

    VastaaPoista
  2. Jestas. Että tuommoisia on vielä olemassa! Jos mejän esikoistyär olis ollu siellä, niin kyllä olis Siiri saanu kuulla kunniansa.

    VastaaPoista
  3. Huh huh, on sitä kaikenlaista riiviötä ja etenkin vanhempaa liikkeellä!

    Niin että hei vaan pitkästä aikaa, olen ollut vähän kiireinen ja laiska (yhtä aikaa, hmm), joten luen nyt kerralla oikein urakalla teidän juttujanne! Lupaan nyt kesällä käydä vähän useammin visiitillä. :)

    VastaaPoista