maanantai 23. maaliskuuta 2015

23.3. Hyvänen aika miten meitä paleltaa

 photo 4159d0f6-34a6-4977-8234-46f7dc552432_zpsj7cw480e.jpg

Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa, se on taas kerran todistettu. Vietimme viikonlopun ulkona viimassa, mistä suorana ja selkeänä lopputuloksena on jäätyminen sielua ja muita mahdollisia ytimiä myöten. Nyt on menossa jo kolmas päivä, jolloin epäilemme verenkiertomme tilalla olevan pikkuruisten jääpuikkojen vienoa helinää.

Lauantaina aamulla paistoi aurinko ja pienoinen pakkanen toi vain mainion lisäpiristyksen kauniiseen päivään. Muutaman tunnin kuluttua vikkelä viima oli ottanut yliotteen ja huolimatta suorastaan rasittavasta helotuksestaan ei aurinko lämmittänyt lainkaan. Sen sijaan tuuli tunkeutui kaikkien villasukkien, kaulahuivien ja käsineiden läpi aiheuttaen todella aidontuntuisen jäätymiskokemuksen. Haravoidessa huomasimme, miten peukalo hiljalleen muuttui tunnottomaksi ja peiliin vilkaistessa oivalsimme, että punainen kiiltävä läntti keskellä kasvojamme on se, mitä nenäksikin kutsutaan, mutta joka muistutti nyt enemmän pienimuotoista sipulikasvia.

Kekkulointi liian vähissä vaatteissa (vain neljä kerrosta) on kostautunut, koska nyt palelemme täysipäiväisesti. Kävimme jopa kuumassa suihkussa, mutta saimme aikaan vain pintaverisuonten leppeän raukeuden ytimemme jäädessä edelleen joka suuntaan kylmyyttä hönkiväksi jääkalikaksi. Edes nämä kuvan leppäkerttukuvioiset joustofroteiset kylpytakit eivät lämmitä riittävästi, vaikka muuten epätavallisen mukavat ovatkin. Tätä menoa me voimme hakeutua kesäksi jäätelökioskiin pitämään pakastimen lämpötilan tasaisena noin 18 miinusasteena (vai mikä se virallinen säilytyslämpötila nyt onkaan).

1 kommentti:

  1. Täällä se jäätyminen on tapahtunut ilmeisesti vain katsomalla ikkunasta ulos...

    VastaaPoista