Yritimme äsken katsoa televisiosta valtakunnallista Suomi 100 -juhlaa, mutta emme yksinkertaisesti pystyneet keskittymään kuin viiden minuutin ajaksi. Ehkä meihin on iskenyt joku piilevä ADHD tai vastaava tai sitten juhla oli yksinkertaisesti aivan liian tylsä ja tekotaiteellinen. Tätä ei varmaan saisi sanoa ääneen, mutta emme keksineet yhtäkään suomalaisuuteen liittyvää syytä sille, miksi aikuinen mies hyppeli pitkin lavaa sen näköisenä kuin joku olisi salaa huiskaissut syyhypulveria hänen paitaansa. Tulimme siihen tulokseen, että meille riittää sellainen vähän matalampikin kulttuuri kuten kauneimmat joululaulut tai kesäteatterin näytelmät.
Olemme sentään ymmärtäneet pukeutua puolijuhlavasti satavuotisjuhlaviikon alun kuikuillessa jo ylihuomenna. Puserot ovat molemmilla samanlaista ohutta velouria satiinisomistein. Purjolla on kokonaan vuoritettu vaaleanharmaa pitsiliivihame, jonka struktuuri ei kaipaa somisteita. (Huomatkaa, olemme löytäneet uuden sivistyssanan ja käytämme sitä mukahuolettomasti kuvailemaan pitsin pintaa.) Pirjon mekko on viininpunaista satiinia ja siinä on edessä solmittava satiininauha. Rusetti on vähän repsallaan, mutta ei sitä kukaan huomaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti