13.3. Kuka köpsehtii takapihallasi?

Meidän takapihallamme käyvät ainakin orava, naakka, harakka, kauris, musta ja valkoinen kissa, joku petolintu (syö pienempiään, joten jättää jälkeensä jonkun muun DNA:ta), jänis tai rusakko sekä kettu. Ja lisäksi tietenkin parvitolkulla kaikenlaisia tiaisia ja muita raukkamaisia aamuvisertäjiä, joiden ainoa tarkoitus on liverryksellään tehdä aamun torkuttajat kaistapäisiksi. 

Nämä ovat kaikki periaatteessa harmittomia ja vaarattomia jäljenjättäjiä ainakin siihen asti, kun se petolintu ei metsästä meitä, mutta joidenkin takapihoilta löytyy ikävämpiäkin jälkiä kuten vaikka lenkkitossun tai turvakengän jälkiä kokoa 48 tai peräti 52. Kyllä vain, tässä lähialueella on yksi ja toinen ihmetellyt, että miksi pihassa on käyty, kävelty samantien takapihan puolelle ja jätetty menemättä sille todennäköisimmälle pääovelle, jonne johtaa lumesta puhtaaksi luotu käytävä. Sinisilmäisimmät meistä tietenkin miettivät, että jospa se oli nuohooja, joka jo etukäteen katsoi, mistä pääsee katolle kätevästi tai jos se oli kiertävä peltikatto- tai rännikauppias, joka vähän mittaili tarvittavan muoviputken määrää ennen tarjouksen tekemistä. Me vähän vähemmän luottavaiset olemme sitä mieltä, että rosvokopla siinä katsoo valmiiksi, pääseekö takapihan puolelta miten helposti sisälle herättämättä huomiota.

Me olemme onneksi kotona melkein aina, mutta tuntuu kamalalta ajatella, että jossain puuvajamme kulmalla ruosteisessa paketiautossa istuisi mies (meidän mielikuvituksessamme se on aina mies ja poliisin tilastoissa samoin), joka kirjaisi ruutuvihkoon menemisemme ja tulemisemme. Siellä olisi tiedossa, että tiistaisin klo 9 lähtevät ja palaavat vasta klo 12, joten juuri siihen aikaan kannattaa mennä rötöstelemään. Vara-avaimen tietäisivät olevan postilaatikossa (mutta sitä eivät tietäisi, että ei sillä pääse sisälle taloon, sillä saisi vasta auki sen oven, jonka takana olisi piilossa varsinainen vara-avain - ja niitä erilaisia ovia on tässä pihassa kutakuinkin 18, joten tervemenoa vaan kokeilemaan, mihin lukkoon se avain sopii). Tosin kuulimme vähän aikaa sitten, että joku mummo oli lähtenyt kauppaan, viipynyt 30 minuuttia ja takaisin tullessaan huomannut, että varkaat olivat käyneet, joten meidän aamupäiväpoissaolomme aikana ne ehtisivät järjestämään vaikka pient juhlat emmekä me tietäisi siitä mitään.

Emme ole vainoharhaisia - paitsi  ehkä pikkuisen - mutta siitä huolimatta panemme merkille, jos pihaan ajaa auto, jonka ei pitäisi siihen saapua tai jos talon ohi ajellaan epätavallisen hitaasti. Tänään on sellainen loskakeli, että kaikki ajavat ultra-alinopeutta, mutta tavallisina päivinä noteeraamme kaikki huolestuttavat kulkijat. Oletettavasti heistä noin 99% on ihan asiallisilla asioilla, mutta sille noin 1 %:lle haluamme tarjota haasteellisen varastelukokemuksen, jos meille yrittävät.

Toisaalta voisi olla aika vinkeä tilanne nähdä varkaiden alaleuan loksahtaminen, kun he löytäisivät noin parinsadan tai ehkä jopa enemmän 43 cm mittaiselle tarkoitetun vaatteen kokoelmamme, joka on siististi sijoitettu komeroon värien mukaisessa järjestyksessä. Ehkä he luulisivat päätyneensä Onnelin ja Annelin talon tapaiseen asumukseen, jossa asuu pienten tyttöjen sijaan vielä pienempiä tyttöjä. Ehkä he ymmärtäisivät, että täällä ei ole mitään vietävää, jos ei satu olemaan kohtalaisen minikokoinen.

Siltä varalta, että joku nyt sattumalta miettii pientä varastelukeikkaa, niin pukeuduimme huomiotaherättävästi. Keltainen ja pinkki yhdessä ovat melkoinen varoitusväri, jolla saa runsaasti näkyvyyttä. Siksi valitsimme kuvaan nämä asut, joissa on yhdistetty joustofroteeta ja niin kirkasväristä trikoota, että se melkein häikäisee. Ehkä näillä saisi peloteltua ainakin ne takapihan naakat vähäksi aikaa muihin puihin.

 

11.3. Pirjo ja Purjo harkitsevat bataatinkasvatusta

Tänä vuonna se iski ensimmäistä kertaa oikein kunnolla: puutarhakuume!

Kaikki alkoi harmittomasti muutamasta melkein käyttämättömästä lavakauluksesta, jotka ohimennessämme pihaa kierrellessä löysimme.  Luontainen ahneus nosti heti päätään ymmärtäessämme, että näiden hintana kaupasta hankittuna on noin 10 e/kpl. Konmaritukset ja muodikkaat kuolinsiivoukset unohtuivat samantien, koska käypää tavaraa ei pidä tuhlutella ja saattaa haaskioon. Kannoimme lavakaulukset siististi varastoon ja mietimme, että tämä on kohtalon sormi tai jotain muuta johdatusta. Vähintäänkin kyseessä on merkki siitä, että nyt olisi aika kasvatella jotain muutakin vihreää kuin hometta.

Olemme tutkailleet siemenluetteloita ja kasvatusohjeita ja tulleet siihen tulokseen, että näin lehtokotilovyöhykkeellä salaatit todennäköisesti popsitaan pienempiin suihin ja porkkanoista meillä ei ole kuin ikäviä kitkemiskokemuksia. Siksi olemme päätymäisillämme kasvattamaan minttua (koska se tuoksuu), mansikoita (koska muuten vain) ja bataattia, koska nettiohjeiden mukaan sitä kasvatellaan vähän kuin perunaa eli puolikas purkkiin itämään. Bataatti sitten kehittelee versoja, jotka katkotaan pistokkaiksi ja asetellaan vesiastiaan kasvattamaan juuria. Kun siltä tuntuu, versot istutetaan kohopenkkiin, varotaan pakkasta ja kuivuutta ja liikaa märkyyttä ja kaikkea sitä, mikä joka tapauksessa tuhoaa sadon. Syksyllä sitten voi maasta kaivella satoa, jota pitää saunottaa viikon verran 30 asteisessa saunassa. Tai niin me ainakin ymmärsimme, koska ei meillä ole mitään muutakaan pimeää, kosteaa ja normaalia huoneilmaa lämpimämpää tilaa, jossa on hyvä ilmanvaihto.

Saunotus on syksyn asia, meidät tuntien tuskin koskaan pääsemme viljelyssä siihen asti, että saamme jotain satoakin. Siksi retiisi ja persilja ovat meille sopivia viljeltäviä eli nopeita, samantien syötäviä eivätkä niin kovin tarkkoja siitä, onko viljelmän päällä harsoa tai katetta tai muistammeko kastella oikeaoppisesti. Voisimme harkita myös tilliä ja kuminaa, koska ne vaikuttavat varsin vaarattomilta kasvateltavilta.

Ennen lumien sulamista pitää päättää viljelmämme paikka, kanniskella soraa, multaa ja turvatta ympäriinsä, mahdollisesti idättää jotain keittiön ikkunalla (ja tappaa ne versot liialla kastelulla) ja lopulta päätyä ostamaan valmiit laatutaimet suoraa puutarhamyymälästä. Oi, tästä tulee hauska kevät. Tai ainakin todennäköisesti aika sotkuinen.

Etsimme vaatevarastoista jotain aiheeseen sopivaa ja Pirjo nappasi päällensä keväisen kukkaisen tunikan. Purjo päätyi maltillisempaan ratkaisuun, hänellä on kukkia legginseissä ja tunikan helman koristeompeleessa.

8.3. Possupussi

Possupussi on kangaspaketti, jonka sisällöstä tietää kutakuinkin vain metrimäärän ja suunnilleen sen, mitä materiaaleja todennäköisimmin pakettiin on pakattu. Siis semmoinen kangasmaailman sika säkissä, todellinen arvoitus, mutta edullinen ja siksi niin kiehtova. Alkujaan nämä olivat ihan aidosti hukkapaloja eli pakanloppuja, isokokoisia leikkuutähteitä, mallipaloja ja ties mitä yksittäiskappaleita, mutta nykyisin melkein jokainen suomalainen nettikangaskauppa pilkkoo säännöllisin välein suoraa pakalta palasia pusseihin. Palaset myydään melkein normaalilla metrihinnalla, mutta jännittäväksi tilauksen tekee se, että ei voi tietää, mitä saa. Sitten nettikeskusteluissa esitellään sitä omaa hankintaa ja harmitellaan, että kaapit tursuavat kangasta, kuka ostaisi (mielellään ovh:lla) pussihysterian vallassa tilatut ylimääräiset, joista ei oksentamatta voi ommella edes yöpukua.

Niin, kankaista pääsee aina eroon, kunhan hinta on oikea, mutta valistunut ja valaistunut kuluttaja ei saa enää ajatella noin. Nyt pitäisi ostaa vain tositarpeeseen ja maltilla, mutta kuka kumma pystyy kangashankinnoissa olemaan maltillinen? Ei kukaan! Eikä etenkään se, jonka kaapit ja komerot jo nyt tursuavat metritolkulla kaikkea ihanaa, josta jonain päivänä tulee se maailman täydellisin mekko tai tunika.

Me olemme lähes kokonaan onnistuneet välttämään possupussihysterian, mutta meitä vaivaa vakavanlaatuinen kangaspalahamstraus. Ne, jotka ostavat mysteeripusseja, ompelevat paljon ja ovat usein meidän tavallamme hyvin säästäväisiä. Siksi he myyvät ne ompeluksista jääneet kankaanpalaset edullisesti jollekin sellaiselle (meille!), joka saa vaatteensa aikaiseksi pienistäkin paloista.

Kuvassa meillä on tästä erinomaiset esimerkit. Purjon plyyshimekossa on  yhdistetty kettukuvioista ja yksiväristä kangasta, koska kettukangasta oli niin vähän, että niistä palasista ei oikein kokonaista vaatetta saanut. Kun resoriksi valittiin turkoosi eikä punainen, niin saatiin meidän mielestämme varsin hallittu kokonaisuus, joka ei heti huuda, että haloo, olemme jämäpaloja. Pirjon pusero on leikattu pitkästä mutta kiilamaisen kapeasta palasesta, josta olisi ehkä ollut järkevämpää tehdä tonttulakkeja, niin täpärälle leveys takakappaleita leikatessa meni. Housut ovat meidän lempparikangastamme eli pehmeäpintaista trikoota, johon on painettu neulelettien kuviot. Vähän kuin jalassa olisi villahousut, vaan ei sittenkään.

5.3. Pirjo, Purjo ja Suomisen perhe

Otsikossa tarkoitamme vanhaa kotimaista elokuvaa, emme mitä tahansa satunnaista Suomisten klaania.

Tänään pidimme nostalgiapäivän ja katselimme tai ainakin toisella korvalla kuuntelimme Suomisen perheen sanailuja. Kuvaankin päätimme pukeutua sillä tavalla, että jos Pipsa sattuisi kutsumaan meidät kylään sinne kuvausvuoteen 1941, niin emme olisi kovin paljoa alivaatetettuja. Tuo Hello Kitty -kuvio ehkä aiheuttaisi hieman keskustelua, mutta muuten tällainen ruudullinen ja pallollinen puuvillamekko on hyvinkin saattanut olla asiallinen asukokonaisuus sen aikaisille nukeille. Etenkin Purjon mekon etumuksen "irtokaulus" olisi varmasti herättänyt asiaankuuluvaa ihastusta.

Pahoitimme kyllä mielemme, kun huomasimme, että elokuvassa oli käytetty järkyttävän huomionhakuisia elementtejä irrottamalla nuorimman pääosanesittäjän nuken pää ikään kuin symboloimaan helpolla hankitun rahan raadollista valtaa. Harmi, että elokuvatarkastus ei ole vuosikymmeniin havahtunut moiseen inhaan väkivaltaan. Laitoimme siinä vaiheessa silmät visusti kiinni ja toivoimme, että kyseessä oli tietokoneanimaatio (vaikka toki tiedämme, että 1941 tietokoneita tavallisille käyttäjille ei ollut olemassakaan). 

Enimmäkseen me ihastelimme elokuvassa näkyviä vaatteita, joissa oli taitavat leikkaukset ja jotka istuivat paljon paremmin kuin nämä tämän päivän elastaaniasut. Samalla mietimme, miksi nykylapsilla ei ole enää esiliinoja vaatteiden suojana. Moni banaani- ja porkkanatahra aiheuttaisi paljon kepeämmän huokailun löytyessään esiliinasta kuin eilen ostetusta puserosta. Tosin me syömme aina niin siististi, että mitään sotkua ei synny,

 

3.3. Pastelli

Kevään tulon tietää siitä, että kauppoihin ilmestyy hempeänvärisiä vaatteita. Oikeastaan ne kai ovat saapuneet johonkin varastoon jo tammikuussa, mutta viimeistään tässä vaiheessa niitä raahataan myymälän puolelle vinoiksi pinoiksi, joita asiakkaat sitten uudestaan ja uudestaan tonkivat olettaen, että juuri tässä puodissa pienin koko kätketään alimmaiseksi.

Onneksi me emme käy kaupoissa, vaan ompelutamme asumme. Tällä kertaa olemme valinneet ihan nimettyjä kankaita, sillä tuo kitaraa soittava tyyppi on muistaaksemme nimeltään Myyry ja Purjon mekon salmiakkikuvioisellakin kankaalla on silläkin joku nimi ja suunnittelija. Kitarakuosi on tosin ikivanha eli ainakin kaksi vuotta kaapissa muhitettu, joten tätä kangasta ei taida  enää olla saatavissa.

Joka tapauksessa kevät tulee ja jos ette heti mene ostamaan kevätasuja, niin löydätte tyhjät hyllyt. Siellä kaupan varastossa on nyt paljon pahvilaatikoita, joissa kesämallisto odottaa pääsyä myyntiin eivätkä ne uimapuvut ja helletopit pitkään malta odotella, koska niiden jälkeen tulee taas joku välikausimallisto viemään tilaa. Siksi kevätvaatteet myydään nyt ja kesäasut toukokuussa, jotta sopivasti heti juhannuksen jälkeen voidaan virittää koulunalunodotusta henkivät tavarat esille. 

Mutta tänä keväänä pastelli on taas taattua vaatekomerontäytettä, koska siinä on kaiketi vähän toiveikkuutta päästä eroon paukkuvista pakkasista ja virranpuutteessa köhivistä autonakuista. Kuva on muuten otettu jo syyskuussa, nyt on sen verran vilpakkaa, että lyhythihaisessa mekossa ei pitkään kirmailtaisi.

10.2. Mitä tapahtuu Prisma-perheelle, kun lapset muuttavat pois kotoa?

Prisma-perhe on se mediassa kauhisteltu yksikkö, joka asuu koiransa kanssa omakotitaloalueella kaukana julkisesta liikenteestä ja jonka yhteiselon kohokohta on ajella joka viikonloppu Prismaan ostoksille ja elämystymään. Nyt noin parikymppiset eivät tuollaista elämää halua, joten he eivät perusta perhettä (ihan kuin siitä seuraisi yhdessä yössä se, että päätyy entiselle pellolle postimerkin kokoiselle tontille huteraan omakotitaloon).

Ihan sama se meille, onko tuollaisia perheitä oikeasti ja jos on, niin ovatko ne kidutuskammiota pahempi kohtalo. Me pohdimme tänään sitä, mitä tuollaiselle perheelle tapahtuu, kun lapset ovat lähteneet kotoa ja farmariauto vaihdettu johonkin kätevämpään kulkupeliin. Tai emme me oikeastaan pohdi, koska tiedämme, että se perhe tai enää siis pelkkä pariskunta siirtyy S-Marketin kassajonoon taivastelemaan, jäikö kuitenkin jotain ostamatta ja oliko ne omenat varmasti tarjouksessa.

Ai että mistäkö tiedämme? No siitä, kun kävimme tänään kaupassa katsomassa, miten laumoittain tuollaisia varhaissenioreja vietti aikaansa paikallisessa S-marketissa lukemalla maustepurkkien kyljestä E-koodeja ja toisaalta roikkumalla ostoskärryissä molemmin puolin kuin kaksi taaperoa ikään. Erona on vain se, että taaperokuljetuksen voi yleensä ohittaa, kahta talvitamineissaan keekoilevaa orastavaa vanhusta ei.  

Kun Prisma-perhe etsii elämyksiä ostamalla eksoottisia hedelmiä ja antamalla lasten painaa vaa'an numeroa kaksisataa jotain,  niin S-market pariskunta jumittuu viimeistä myyntipäivää lähestyvien juustojen äärelle pohtimaan, ostaako vai eikö ostaa. Kun toisaalta tekisi mieli ja suolakeksejäkin kotona olisi, mutta kun on se kolesteroli. Pitkän pohdinnan ja koko juustohyllyjen välisen tilan tukkimisen jälkeen päädytään siihen, että liian rasvaista on. Kärryyn napataan kuitenkin seuraavalta käytävältä kevyttä maksapasteijaa ja kylmäkaapista kermaista rahkaa, koska pitäähän sitä ihmisen jotain syödä. Näitäkään hankintoja ei tehdä puolihuolimattomasti päähänpistosta, vaan jokainen maksapasteijalaatu käydään yhdessä läpi, muistellaan aikaisempia kokemuksia ja mietitään, että oliko siellä Vesa-enon syntymäpäivillä tätä vai tuota toista maalaislaatua.

Kyllä jokainen saa kaupassa ostoskäyttäytyä ihan niin kuin itse tahtoo, mutta emme me ole koskaan ennen ajatelleet, että sellaiselle työssäkäyvän oloiselle pariskunnalle paikallinen market olisi elämys, jossa voi viihtyä toista tuntia. Tosin jos on ensin viettänyt monta vuotta Prismassa haahuilemalla pitkin pitkiä käytäviä ja kadottamalla lapset tämän tästä, niin ei välttämättä osaa päästää irti rutiineista, vaan siirtää ne vähän pienempiin puitteisiin. Sen puolisonkin ehtii moneen kertaan unohtamaan, jos ei koko ajan muistuta, että pidä kärryistä kiinni, ettet eksy.

Me viivyimme ostoksilla korkeintaan 20 minuuttia, emme sinä aikana lukeneet ainuttakaan E-koodia tai vertailleet rasvojen määriä.  Erityisen vähän me estimme muita pääsemästä kurottamaan hyllyiltä haluamiaan tuotteita, vaikka kieltämättä muutaman kerran mielessä kävi, että kyllä mekin osaisimme seistä tukkimassa kulkureittejä. S-market pariskunnat kun tuntuivat kaikki tuntevan toisensa ja ilmassa oli jonkinlaista yhteisöllistä kokoontumisajon henkeä. Valitettavasti se kulminoitui 3-4 kärrykunnan luomina "sumppuina", joita ei voinut ohittaa, alittaa, kiertää tai ylittää. Piti olla röyhkeä ja sanoa "anteeksi, mahtuisiko tästä" ja sitten tyynen rauhallisesti lykkiä omat kärrynsä juuri siitä, mistä halusi mennä. Ja piti kovettaa mielensä, että ei olisi sanonut mitään, kun joku huomautti, että "on toisilla olevinaan kiire näin lauantaina".

3.2. Varpaat piiloon

Pakkanen paukkuu ja nurkissa naksuu, mutta me olemme varautuneet kerrankin ajoissa. Näissä haalareissa ovat suojassa niin varpaat kuin niskakin. Huput kiskoimme korvien suojaksi ja seuraavaksi ovat etsinnöissä tumput. Me tiedämme että ne ovat täällä jossain, mutta ainakaan toistaiseksi ei sisätiloissa ole pakkasta, joten eipä niiden löytymisellä mitenkään erityisen kiire ole.