lauantai 3. maaliskuuta 2018

3.3. Pastelli


Kevään tulon tietää siitä, että kauppoihin ilmestyy hempeänvärisiä vaatteita. Oikeastaan ne kai ovat saapuneet johonkin varastoon jo tammikuussa, mutta viimeistään tässä vaiheessa niitä raahataan myymälän puolelle vinoiksi pinoiksi, joita asiakkaat sitten uudestaan ja uudestaan tonkivat olettaen, että juuri tässä puodissa pienin koko kätketään alimmaiseksi.

Onneksi me emme käy kaupoissa, vaan ompelutamme asumme. Tällä kertaa olemme valinneet ihan nimettyjä kankaita, sillä tuo kitaraa soittava tyyppi on muistaaksemme nimeltään Myyry ja Purjon mekon salmiakkikuvioisellakin kankaalla on silläkin joku nimi ja suunnittelija. Kitarakuosi on tosin ikivanha eli ainakin kaksi vuotta kaapissa muhitettu, joten tätä kangasta ei taida  enää olla saatavissa.

Joka tapauksessa kevät tulee ja jos ette heti mene ostamaan kevätasuja, niin löydätte tyhjät hyllyt. Siellä kaupan varastossa on nyt paljon pahvilaatikoita, joissa kesämallisto odottaa pääsyä myyntiin eivätkä ne uimapuvut ja helletopit pitkään malta odotella, koska niiden jälkeen tulee taas joku välikausimallisto viemään tilaa. Siksi kevätvaatteet myydään nyt ja kesäasut toukokuussa, jotta sopivasti heti juhannuksen jälkeen voidaan virittää koulunalunodotusta henkivät tavarat esille. 

Mutta tänä keväänä pastelli on taas taattua vaatekomerontäytettä, koska siinä on kaiketi vähän toiveikkuutta päästä eroon paukkuvista pakkasista ja virranpuutteessa köhivistä autonakuista. Kuva on muuten otettu jo syyskuussa, nyt on sen verran vilpakkaa, että lyhythihaisessa mekossa ei pitkään kirmailtaisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti