perjantai 6. joulukuuta 2013

6.12. Melkein tuulipukukansaa

 photo ac4812af-2383-459a-b1ca-f73146c8f582_zps4da6eaa9.jpg

Itsenäisyyspäivän kunniaksi laitoimme päälle sinistä ja valkoista. Koska suomalaisten kansallisasuksi on jossain vaiheessa äänestetty tuulipuku, laitoimme päälle upouudet olohaalarit. Voi näissä pikkupakkasella ulkoillakin, kuten vaikka tänään, kun lunta on leijunut ihan elokuvamaisesti pitkin päivää peittämään armollisesti kaiken tarkoituksella unohtuneen vaahteranlehdistä vanhaan haravaan. Siellä se odottaa meitä ensi keväänä eikä tarvitse mistään vajan nurkasta lähteä etsiskelemään. Tosin niin odottavat ne syksyiset lehdetkin.

Näissä pehmohaalareissa jujuna on se, että molemmat ovat samaa kangasta. Pirjon haalarissa esillä on raitapuoli ja Purjolla raidaton. Koemme olevamme kovasti isänmaallisia ja ennen kaikkea reippaita. Näissä on käsittämättömän mukavaa reippaasti loikoilla sohvalla katsomassa televisiota

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille. Paitsi niille huligaaneille Tampereella, jotka jotenkin kuvittelivat tasavallan presidentin vastaanoton antavan heille oikeuden muiden omaisuuden tuhoamiseen ja väkivaltaan. Tuollainen on hirmu huonoa käytöstä ja osoittaa nololla tavalla alhaisen älykkyysosamäärän yhteyttä joukossa tiivistyvään typeryyteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti