Tiedämme, että suomalainen vanhushuolto on kriisissä. Silti järkytyimme suunnattomasti lukiessamme valtakunnallisesta aviisista, miten alas yhteiskuntamme on vajonnut ikäihmisten hoitojärjestelyissä.
Lehdessä oli haastateltu palvelutalossa asuvia seniorikansalaisia eli vanhoja ihmisiä. Heiltä oli kyselty yleistä elämisestä ja olemisesta palveltavina eli vanhustenhoidon kohteina. Periaatteessa kaikki oli hyvin eli ruokaa riitti ja joskus hyvällä onnella saattoi voittaa muistisairaammat korttipelissä, mutta yksi kuvateksti pysähdytti meidät. Siinä herttainen haastateltu kertoi, miten henkilökunta oli laittanut hänen konjakkinsa ja suklaansa (!!!) lukkojen taakse, jotta vanhus ei saisi niitä käsiinsä ja edelleen kaataisi kurkkuunsa milloin tahansa.
Luitte aivan oikein: ikäihmiseltä takavarikoitiin suklaat. Mihin tämä maailma oikein on menossa? Konjakkipullon huostaanoton me juuri ja juuri voimme ymmärtää, mutta mitä ihmeen pahaa joskus itsenäisyytemme alkuaikoina syntynyt henkilö voisi saada aikaan suklaalla? Epäilläänkö, että ylenpalttinen naminmässytys aiheuttaa sellaisen sokerihumalan, että muut vanhukset ovat vaarassa? Onko suklaassa jotain sellaisia aineosia, että yhdistettynä kofeiinittomaan kahviin ja jauhettuun punajuureen ynnä kahteen desilitraan leivinjauhetta siitä saisi aikaan pommin? Aiheuttaako konvehtirasia sellaista kademieltä, että se on syytä laittaa kanslian alakaappiin piiloon karkkipäivänä varovaisesti vilautettavaksi?
Olemme ihan aidosti pöllämystyneitä ja melkoisen tuohtuneita. Suklaa on yksi perustarpeista, joten sen kieltäminen tuntuu hyvin sadistiselta touhulta. Mitä iloa on pitkästä elämästä, jos loppuun asti ei saa nauttia kaikesta kivasta ja makeasta vaan alistetaan suunnilleen kuusivuotiaan tasolle eli sänkynsä pitää itse pedata, mutta herkkuja saat vain silloin, kun se muille sopii.
Suosittelemmekin jokaista etsimään riittävän aikaisin eli esimerkiksi korkeassa kolmenkymmenen vuoden iässä sellaisen palvelutalon, jossa sallitaan elämän olennaisimmat paheet eli ympärivuotinen ja -vuorokautinen Fazerin sininen ja kesäaikainen mato-onginta läheisessä vesistössä. Joku torstaisin päivystävä jalkahoitaja tai maanantaiaamuinen tuolijumppa eivät takaa yhtä hyvää elämää kuin makoisa suklaa ja se tunne, jonka kokee ahvenen tarttuesa ahnaasti koukkuun ja kiskoessa kohon vedenpinnan alle. Kun sen hoitopaikan on löytänyt, on syytä asettautua jonoon samantien, sillä sinne pyrkii moni muukin.
Tänään oli iltapäivällä kirpakka pakkanen, joten meilläkin on lämmintä päällä. Pirjo potki taas kerran sukat pois samantien, kun oli tultu sisälle, siksi hänellä on paljaat varpaat. Purjolla on fleecehaalari, jossa on koristeena pallosatiininauhaa. Pirjon haalari on enstexiä ja kokonaan vuoritettu kuviollisella kankaalla, josta on taiteltu röyhelö vyötärölle. Nämä puhtaat värisävyt olivat haalareissa muotia suunnilleen vuonna 1996, joten jo on aikakin ottaa ne käyttöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti