Otsikko on hieman harhaanjohtava, mutta niinhän ne meillä yleensä ovat. Odotamme kiihkeästi kutsua jonkun iltapäivälehden otsikkotoimittajaksi, koska keksimme kaikenlaisia puolitotuuksia ja melkeinvalheita, joilla pyrimme epätoivoisesti herättämään satunnaisen lukijan mielenkiinnon yleensä kuitenkaan onnistumatta. Ennen otsikoijan pestiä voimme kuitenkin hetken kauhistella mansikkatilannetta vähän joka kantilta.
Ensimmäinen hirveän haloon paikka on mansikoiden hinta. Viiden kilon laatikollinen - joka meillä menee pelkkinä syömämarjoina - maksaa 30 euroa. Ovathan ne marjat suuria ja maukkaita, poimijoiden pitää saada palkkansa ja muutama ropo pitää muistaa laskea kuljetuskustannuksiinkin, mutta silti! Viime vuonna hinta oli järjestään viisi tai jopa kymmenen euroa halvempi. Lisäksi meitä pelotellaan koko ajan, että pitkät kylmät säät ja niitä seuraneet kuumat päivät kypsyttävät kaikki mansikat kerralla. Jos et nyt niitä osta, saat koko ensi talven syödä kaupan pakastealtaasta noudettuja puolalaisia vatsanpuruja aiheuttavia marjoja, jotka täytyy keittää, kaltata, ryöpätä ja hiekkapuhaltaa ennen käyttöönottoa. Ja sittenkin joudut kolme seuraavaa päivää pelkäämään, että saat jonkun mystisen loissairauden, joka jäytää sisäelimesi tohjoksi ennen kuin ennätät kissaa sanoa.
Toinen haloo on meidän pakastimemme sisältö. Joku on tunkenut sinne 70 kiloa lihaa, joten pienille mansikkaisille pakasterasioille ei enää tunnu löytyvän riittävästi lokosia. Olemme konkreettisesti kokeneet, miten kaikenlaisella tyhjällä tilalla on taipumus täyttyä tavaralla, mutta että marjoja varten siivottu ja tyhjennelty pakasti imaisee sisäänsä järkyttävän määrän eläinperäistä proteiinia - siinä on jotain mystistä. Edes kiihkein grillikausi ei meitä asiassa auta, sillä meillä ei ole moista käristyslaitetta käytössämme.
Kolmas haloo tulee mansikoista itsestään. Olemme ehkä vain osuneet hankkimaan pelkästään XXXL-kokoluokan marjoja, mutta tuntuu siltä, että jokaiseen viiden kilon laatikkoon mahtuu korkeintaan noin sata mansikkaa. Viileä alkukesä sateineen on turvottanut marjat sellaisiksi, että voisimme varsin hyvin kuvitella jonkun pienikokoisen puutarhatonttuperheen kaivertavan johonkin niistä kotinsa. Siksi katsomme hyvin tarkasti jokaisen suuhun tunkemamme marjan, jotta emme epähuomiossa söisi mitään ylimääräistä. Toisaalta olemme miettineet sitäkin, voisiko inha lehtokotilo asettautua taloksi mansikkaan ja edetä sitä tietä meidänkin suuhumme. YÄK! Tätä kohtaloa (itsellemme) emme halua edes ajatella.
Mansikkakauden kunniaksi meillä on mansikkaiset liivihameet. Pirjo laittoi sukkahousutkin, vaikka niitä ei oikeastaan olisi tänään tarvinnut.
PS. Kyllä me tiedämme, että mansikka ei ole marja, se on epähedelmä. Silti kutsumme sitä marjaksi. Ihan kiusallamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti