Ihan joka päivä emme syö eväitä kerhossa. Joskus lähdemme seikkailemaan ja pääsemme syömään ihan oikeaan ravintolaan, siis sellaiseen, jonka nimessä on lounas tai kahvila tai pizzeria tai trattoria tai ruokala. Emme sentään etsiydy keskellä päivää mihinkään ihan oikeaan ravintolaan, jossa hovimestari ohjaa pöytään ja viulisti vinguttaa laimeaa taustamusiikkia.
Tänään pääsimme vähän juhlavampaan paikkaan, jossa on kangaspöytäliina (puhdas) ja tarjoilija kantamassa pääruokaa pöytään. Olimme juuri päässeet aterian puoliväliin, kun viereisen pöydän kikattavan tyttönelikon kimeä-äänisin kirkaisi niin, että täysi ravintolasali vaikeni kokonaan. Hiljaisuuden tuhosi viaton, joskin selkeästi kauhistunut kysymys: "Elääkö se vielä?".
Lautasella oli kaikesta päätellen sellaista lihaa, joka oli yllättäen ottanut jalat alleen ja väisteli kiivaasti kohti hyökkäävää haarukkaa. Hämähäkki, koppakuoriainen, etana (no sillä ei ole jalkoja) - emme koskaan saa tietää, kuka oli keittiössä hypännyt rucolan sekaan ja viattoman ruokailijan lautaselle, sillä tarjoilija kiikutti annoksen keittiöön. Toki hän tarjosi toisen samanlaisen tilalle, mutta täysin ymmärrettävästä syystä löydön tekijä ei uutta halunnut. Itse asiassa koko salillinen ruokailijoita tonki tuossa vaiheessa omia annoksiaan etsien salamatkustajia salaatinlehdistä ja paistinperunoista. Hankala sanoa, olimmeko enemmän toiveikkaita löytämään viattoman muurahaisen kuin järkyttyneitä siitä mahdollisuudesta, että löytäisimme jotain ylimääräistä.
Eniten hämmennystä meissä herätti se, että tarjoilija ei erityisemmin pahoitellut tilannetta ikään kuin heillä olisi ihan normaalia jättää annoksiin öttiäisiä ja liikkuvaa syötävää. Emme kuulleet edes vihjettä siihen suuntaan, että talo tarjoaa erityisjälkiruuat koko pöydälliselle (ja mielellään myös meille siihen viereiseen pöytään, koska olimme niin lähellä kriisialuetta). Laskutuksestakaan ei sanottu mitään, vaikka tarjoilijan olisi olettanut sanovan pilaantuneen annoksen saaneelle samantien, että tätä ei tietenkään tarvitse maksaa. Ehkä hän lopulta jätti laskun tuomatta, hankala sanoa, koska poistuimme paikalta suunnilleen siinä vaiheessa, kun pöytäseurue vielä pohti valintaa kahvin ja teen välillä.
Lähiruoka on muodikasta, mutta me emme halua, että ruoka kävelee luoksemme lautasella. Siksi olemme vielä kotona tarkkailleet jokaista suupalasta siltä varalta, että se haluaakin syödyksi tulemisen sijaan kipittää omin jaloin kauas pois. Olemme kokemuksestamme traumatisoituneet jopa siinä määrin, että pohdimme siirtymistä uppopaistettuun ruokaa. Jos selviää rasvakeittimestä elävänä, saa hyvällä syyllä tepastella lautasella.
Koska meiltä ei löytynyt yhtäkään sellaista vaatetta, jossa olisi kuvana todennäköisesti ruuan seasta löytyvä eläin, etsimme jotain ylipäätään eläimellistä. Pirjon puserossa on kilpikonna ja Purjon mekossa jotain epäsuomalaisia lämpimässä ilmanalassa viihtyviä luontokappaleita.
PS. Jos joku nyt taas haluaa sanoa, että turhasta valitatte, niin olemme samaa mieltä. On ihan normaalia tilata lihapullia ja saada eteensä lautasellinen jauhotoukkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti