sunnuntai 19. lokakuuta 2014

19.10. Pirjo ja Purjo päätyvät lainauskieltoon

 photo 590b3a47-2759-4335-8e56-cf2e05bdbb83_zps59be6758.jpg

Meillä ei ole aavistustakaan, mitä on tapahtunut. Yhtäkään kirjaa ei ole palautettu myöhässä, yksikään lainaussakko ei ole maksamatta, yhteenkään kirjaston kirjaan emme ole piirrelleet omituisia kuvia emmekä ole edes pureskelleet kirjankansia reikäisiksi. Silti olemme lainauskiellossa ainakin huomiseen asti, jolloin käymme aggressiokäyttäytymässä kirjastossa vaatien selitystä, anteeksipyyntöä ja kolmea ilmaista lainauskertaa. Paitsi että ne ovat ilmaisia joka tapauksessa.

Toisaalta voi olla, että meitä huomenna kohdellaan kuin rikollisia. Ehkä olemme tietämättämme rikkoneet jotain erityistä sääntöä, lukeneet vaikka jännitysromaanin viimeisiltä sivuilta loppuratkaisun ennen varsinaisen tarinan aloittamista tai ehkä virkailijat kirjastossa ovat saaneet tietää, että emme ole edes kokeilleet niitä ruokia, joita lukuisissa kotiin kantamissamme keittokirjoissa on esitelty. Olemme varsinaisia kirjaston turhakäyttäjiä, koska emme välttämättä edes lue kaikkia lainaamiamme kirjoja vaan katsellemme vain kuvat.

Lainauskielto on rasittava asia, koska sen takia joudumme huomenna henkilökohtaisesti kipittämään kirjastoon, selittämään asiamme, kuuntelemaan ihmettelyä (ei, ei ole mahdollista saada lainauskieltoa ilman syytä, mutta täältä koneelta ei nyt näy, miksi ette saisi lainata, varmuudeksi kuitenkin haluamme kirjastokorttinne, sormenjälkenne, listan kotoanne löytyvistä vinyylilevyistä ja kolmen luotettavan henkilön allekirjoittaman todistuksen siitä, että lupaatte parantaa tapanne ja muuttaa sen asian, jonka vuoksi ette tällä hetkellä ole toivottu asiakas). Loppupelissä syyksi nimetään kuitenkin joku tietokoneohjelmointivirhe eikä meiltä edes pyydetä anteeksi vaan tuhahdellaan, että asian olisi selvittänyt soittamallakin, miksi te tänne tulitte meidän vaivoiksemme.

Olemme jo valmiiksi erityisen turhautuneita, joten etsimme vaatekomerosta tällaiset vähän söpöstelevät asut, jotka tuovat mieleen joulun. Tai no ainakin nämä housut ovat punaiset. Purjon tunikassa kannattaa panna merkille helman pallotikkaus, joka vaihteeksi on varsin onnistuneesti ommeltu.

 

2 kommenttia:

  1. Kertokaa sitten meillekin, mitä olitte kirjastoa vastaan rikkoneet! Tietämättänne :)

    VastaaPoista
  2. Hui kauhistus! Tästä on jo muutama päivä kulunut; onkohan teidät vangittu?

    VastaaPoista