24.4. Pirjo ja Purjo kohtaavat ikämiesluokan autoilijan

Me istuimme tänään joltisenkin tovin poliisiasemalla, mutta ei siitä sen enempää. Emme harmiksemme nähneet yhtäkään konstaapelia tai komisariota, koska sijaintimme oli lupatoimisto eikä kuulusteluhuone.

Nykymuotoinen asiakaspalvelu edellyttää ajanvarausta, joten mekin olimme netissä naputelleet meille sopivan asiointituokion jo viikkoja sitten. Tavoillemme uskollisina olimme paikalla hyvissä ajoin, joten saatoimme tarkkailla kanssalupailijoitamme varsin pitkään etenkin kun aikataulu ei pitänyt paikkaansa lainkaan. Valitettava havaintomme oli, että me ajanvarauksen kautta itsellemme varauksen tehneet istuimme odotustilassa paljon pitempään kuin ne, jotka ottivat jonotusnumeron.

Joka tapauksessa avarassa yhteisessä tilassa meillä oli mahdollisuus kuunnella muiden lupa-asioiden hoitoa. Huomiomme kiinnitti hieman itseltäänkin eksyksissä olevan miehen ajokortin uusimiseen liittyvä asiointi. Hän halusi uuden ajokortin, vaikka virkailija yritti useaan otteeseen selvittää, että sen hän saisi vasta käytyään uudestaan ajokokeessa ja hankittuaan uuden lääkärintodistuksen. Tämä ei mennyt ikämiesluokan autoilijan aivopoimuihin millään, koska hän intti useaan kertaan, että näillä tuomillaan papereilla se uudistettu kortti pitäisi saada ja mielellään kohtuullisen pian. Aivan yhtä monta kertaa virkailija kärsivällisesti kertoi, miten tulee menetellä, että se kortti käteen vielä joskus lykätään. Hän selvitti kolmeen kertaan juurta jaksain katsastuskonttorin sijainnin, sieltä tarvittavien asiakirjojen laadun, poliisilaitoksen lupa-asioiden ajanvarauskäytännön ja kaiken muunkin olennaisen, mikä tosin oli jo kirjallisesti asiakkaalle aikaa sitten jaettu.

Lopulta ikämies sai tarpeekseen ja poistui. Ovi ei löytynyt ensiyrittämällä, mutta jo toisella kerralla hän havaitsi, mikä on ikkuna ja mikä uksi. Tässä vaiheessa me siirryimme suorittamaan omaa lupa-anomuksemme täyttämistä, joka keskeytyi melkein alkuvaiheessaan, koska äsken kertomamme seniorikansalainen oli palannut ja tällä kertaa siihen asiointitilaan, jossa me olimme otattamassa sormenjälkiämme.

Kävimme seuraavanlaisen keskustelun:

Me: Voisitteko ystävällisesti mennä kauemmas, meillä on vielä asiointi kesken.

Ikämiesluokan autoilija: Ei se minua haittaa, voin odottaa tässä (jää paikalleen noin 20 cm päähän meistä).

Me (käännymme tuohtuneina): Odotustila on tuossa kauempana.

Ikämiesluokan autoilija: Ei minulla ole kiirettä, olisin vain kysynyt näistä (ottaa askeleen eteenpäin ja ojentaa papereitaan virkailijalle).

Virkailija: Voitteko odottaa muualla, nyt on tämän asiakkaan vuoro (nyökkää kohti meitä).

Ikämiesluokan autoilija: Mutta kun minulla on kysyttävää (ojentaa edelleen papereitaan).

Virkailija ja me yhteen ääneen: Voitteko mennä kauemmas odottamaan!

Ikämiesluokan autoilija: Kyllä minä voin ihan hyvin jonottaa tässä, että saatte sen asianne hoidettua (ottaa askeleen taaksepäin ja seisoo taas selkämme takana).

Me (enemmän kuin tuohtuneina): Nyt menette siitä norkoilemasta ja annatte meidän hoitaa asiamme!

Ikämiesluokan autoilija hyvin vihaisena: Lyhyesti tässä olisin kysynyt, mutta kun ei asiakasta palvella niin ei sitten (poistuu näyttämöltä tai ainakin selkämme takaa).

Me saimme asiamme lopulta keskeyttämättä hoidettua ja poistuimme ulos. Siellä samainen seniorikansalainen käynnisteli Mersuaan ja kaartoi pois poliisilaitoksen edestä uhmakkaasti yksisuuntaista katua kiellettyyn ajosuuntaan. Vastaantulevat kaarsivat jalkakäytävän kautta välttääkseen törmäyksen. Meillä on vankka oletus (ja suunnaton toive), että kyseinen ikämies ei selviä ajokokeesta. Emme todellakaan halua, että hän on keskivaikean dementiansa kanssa liikenteessä meidän kanssamme samaan aikaan.

Kesärengaskauden kunniaksi nojailemme tässä kuvassa vanhaan nastaversioon. Haalarimme ovat mallia välikausi eli niissä on kepeä ulkopinta ja yhtä kevyt vuorikangas. Kuviollinen tuulipukukangas on todennäköisesti noin 20 vuoden ikäistä tai joka tapauksessa viime vuosisadalta eikä yksivärinen punainenkaan kovin tuoretta ole. Keinokuitu ei oikein säilytettynä menetä edes väriään, joten kirkkaassa auringonpaisteessa nämä hehkuvat heleinä. Purjon haalaria on ryhdistetty sinisellä satiininauhalla, joka on aika lailla sävy sävyyn hupun nyörin kanssa. Pirjo ei halunnut haalariinsa mitään ylimääräistä.