Pihasta kertyvien lehti- ja oksaroskien polttaminen on eettisesti, ekologisesti ja luultavasti myös mytologisesti väärin. Silti meidät valtaa joka kevät vastustamaton halu tuikata tulee pihasta haravoidut pikaisestikin maatuvat jätteet etenkin kun ottaa huomioon, että me inhoamme haravoimista. Tulitikun raapaiseminen on kuin palkinto ja kiitos siitä, että olemme uhranneet tunnin tai kaksi elämästämme rapsuttelemalla marjapensaiden alta ja nurmikolta menneen syksyn lehtiä läjään.
Pidämme tietysti huolta, että tuli ei pääse leviämään holtittomasti pitkin pihaa, joten kokoamme rovion hiekkakentälle kauas kaikesta mahdollisesta herkästi syttyvästä. Lisäksi seisomme nuotiomme ääressä hamaan loppuun asti tarkasti vartioimassa, ettei yksikään kipinä karkaa tai liehuva liekinvarsi heittäydy jonkun palamattomaksi tarkoitetun perään.
Oksien ja lehtien polttamisessa on jotain käsittämättömän rauhoittavaa, vaikka rehellisiä ollaksemme joudumme toteamaan, että lieskojen tuijottamisen ilo on hyvin lyhytaikainen. Oikea nuotio, sellainen makkaranpaistomallinen, palaa pitkään ja hartaasti ja muodostaa mukavan hiilloksen, jonka päällä voi vaikka paistaa makkaraa. Lehtiroskista syntyy kasa, joka palaa humahtaen poroksi ja sen jälkeen kituliaasti lepattavat liekit polttavat yksittäiset oksat ja risut varovaisesti tuhkaksi. Hiillosta ei synny, mutta paksua savua sitäkin enemmän, kunhan muistaa heittää mukaan hieman tuoreempaa poltettavaa tai edes muutaman kuusesta pudonneen oksan. Menneen talven joulukuusikin on kiva polteltava, jos sellaisen sattuu jostain nurkistaan vielä löytämään.
Olemme viime päivinä polttaneet melkein joka päivä yhden kasallisen lehtiä ja paheksuneet suunnattomasti toimintaamme, joka todennäköisesti on verrattavissa vakavaan ympäristörikokseen. Samaan aikaan olemme kiitelleet itseämme hyvästä asuinpaikkavalinnasta, koska jossain tiheämmän asumisen tienoilla ei tätäkään tekoa jätettäisi viranomaisille ilmoittamatta. Ja jos asuisimme kerrostalossa, ei parvekkeelle saisi kasata edes kahta vaahteranlehteä kasaan eikä parkkipaikalla autojen välissä voisi kokeilla, kumpi savustaa sakeammin, kuusenoksa vai puolikuiva sammal.
Vaatteiden väri eli punainen on valittu kirjoituksemme tuliteeman mukaisesti. Nämä on plyyshiä (ihana sana, makustelkaa sitä hetken ajan) ja näissä on erilaisia autokuvioita, mutta paloautoa ei mielestämme joukosta löydy. Se on hyvä asia, koska emme halua moista pihaamme keskeyttämään pihansiivousta. Näissä ei tosin kannata mennä kovin lähelle nuotiota, koska savun haju tarttuu uskomattoman nopeasti pehmoiseen nukkaan.
Tiheämmässä paikassa varmasti viranomaiset tulis kenenkään kantelematta, kun on ollu ruohikkopalovaroitus. Siis täälläkin, missä satoi prle kaks päivää eikä varmasti ruohikko syty vaikka yrittäs!! Sitä roskanpolttoakin nimittäin olis ihan nokko. Kun vain sais polttaa.
VastaaPoista