lauantai 11. heinäkuuta 2015

11.7. Yleistä nuokahtelua

 photo bb5b4f22-993b-49af-89a1-46b98c1557c0_zpsapixhe1h.jpg

Kiitos kysymästä, flunssamme voi hyvin ja kukoistaa. Olemme edelleenkin puolikuntoisia ja -tehoisia ja -pökerryksissä. Mikään ei tunnu mukavalta ja joskus paleltaa, joten päätimme hyväksyä suven suloisuuden olevan tänä vuonna semmoista viileämpää sorttia ja laitoimme pipot päähän. Purjon raitapaita on ehtaa marimekkoa ja Pirjon paitakangas lienee muinaisostos Eurokankaasta joskus ennen vedenpaisumusta.

Meillä nuokkuvat nyt kaikki, niin me kuin pihan kukatkin. Takapihan puolella kesäperennat kasvattivat ensin metritolkulla vartta ja sitten oikein isot kukat. Eihän siinä voinut käydä kuin huonosti eli nyt meillä on horisontaalitasossa kukoistavia ukonkelloja. Voivat ne tosin jotain muitakin olla, emme ole ihan varmoja noin satavuotiaasta lajikkeesta, joka on vallannut ison osan pihasta omiin tarpeisiinsa. Siis kukoistamiseen.

Etupihan puolella pionit vasta harkitsevat lysähtämistä nurmikolle, koska ne ovat ujoina pitäytyneet nupuissa kohta kuukauden ajan. Pitäisiköhän niille hankkia joku kukkakuiskaaja kertomaan, että muissa pihoissa kukitaan jo. Kannattaa puhjeta hehkumaan, jos tänä vuonna on moisia aikeita.

 photo dbab96a6-b5a7-44bc-aa4a-5c646a1ad9a5_zpsdtjwrtzh.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti