torstai 16. heinäkuuta 2015

16.7. Pirjo ja Purjo mansikkaostoksilla

 photo d950e359-aecc-4ab1-86be-9116db235497_zpscahgxkl8.jpg

Tänään oli mitä mainioin päivä suorittaa mansikkahankintoja talven varalle. Koska meillä ei ole omaa mansikkamaata, olemme tämän herkun suhteen epäomavaraisia, joten suuntasimme toiveikkaina kohtalaisen aurinkoisen päivän kunniaksi kohti autuaampia mansikkapaikkoja eli markettien pihamaamyyntejä. Semmoinen viiden kilon laatikko olisi mitä mainioin hankinta.

Ensimmäisen marketin myyntikojulla meille pahoiteltiin eioota. Tänään ei kaupattavaksi tullut marjoja kuin litran rasioissa, joista koostettuna toivomamme viisi kiloa olisi tullut aivan liian hintavaksi. Jokainen yksittäinen marja olisi ansainnut hellävaraisen pakastuksen omassa pienessä purkissaan ja kolminkertaisen hurraa-huudon syömisvaiheessa. Suuntasimme viereiselle marketille ja kas kummaa, siellä oli sama juttu, vaikka myyjänä oli toinen yritys. Mansikoita oli, mutta vain tilavuusmitallisissa rasioissa ja niissäkin kohtalaiseen kiskurihintaan. 

Emme lannistuneet tästä kokemuksesta - tai no oikeastaan ihan vähän lannistuimme - vaan päätimme jatkaa matkaa paikkaan, jossa on ehdottoman takuuvarmasti marjoja myynnissä laatikkotolkulla. Etsiydyimme siis torille, jonne päästäksemme jouduimme ensin seikkailemaan erilaisten tietöiden ja kerrostalonpurkujen ja sekalaisten liikennemerkkiviidakkojen läpi. Parkkipaikastakin jouduimme maksamaan erikseen. Se tosin oli ehdoton hukkasijoitus, sillä myös torilta olivat mansikalaatikolliset lopussa. Seuraava erä tosin tulisi alle kolmessa tunnissa, mutta ei meillä ollut aikaa jäädä niitä odottelemaan.

Niin että nyt meillä on vino pino pakasterasioita turhaan odottamassa täytettä. Paikallinen lehdistö hehkuttaa, miten mansikat ovat juuri nyt runsaimmillaan ja kypsyvät sellaista vauhtia, ettei vienankarjalainen poimijajoukko ole vauhdissa pysyä. Jokainen etsiköön sisältään pienimuotoisen martan ja pakastakoot vitamiineja talven varalle. Koemme, että meitä on johdettu harhaan ja petkutettu väittämällä, että marjasato olisi runsas ja hyvälaatuinen, koska sitä ei näköjään saada myyntiin kuin litra kerrallaan. Mihinkään itsepoimintapaikkaan me emme lähde, koska kokemuksemme mukaan meidät lykätään keräämään marjoja johonkin sellaiseen riviin, josta saalis on on kolme marjaa metriä kohti. Saisimme könytä kyykyssä tai selkä vääränä suunnilleen puolen kilometrin verran saadaksemme viisi kiloa marjoja kerättyä. Pois se meistä!

Joten tyydymme marisemaan sitä, että pakastimemme ei täyty eikä hillokellarimme pursua. Toisaalta saatamme lähteä huomenna uudestaan kaupoille, mutta sillä kertaa emme oleta tukevamme paikallisia mansikanviljelijöitä, vaan hyväksymme sen, että marjamme tulevaa kaukaa etelästä. Ei kuitenkaan vieläkään Puolasta asti vaan Sauvosta. Poistaessamme mansikoista kantoja puhumme niille Turun murretta, jotta ne tuntevat olonsa kotoisaksi ja viihtyvät paremmin rasioissaan odottaessaan suunnilleen helmikuuta, jolloin ne päätyvät raikastamaan smoothieta.

Koska meillä on vähän ufo olo, valitsimme kaapista tällaiset omituisia olentoja esittelevät trikoopaidat. Uskoaksemme tälläkin kankaalla on nimi ja tämä on ollut huippumuotia noin kolme vuotta sitten. Meille se ennätti jonkun palakaupan yhteydessä viime talvena. Oikeastaan aika sympaattisia veijareita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti