maanantai 25. maaliskuuta 2013

25.3. Hanki - elämä!

 photo e2510443-a1c1-4a21-8923-d82aeed5093b_zpse0000c8c.jpg

Täällä sitä nökötetään lumessa melkein polvia myöten. Vaikka öisin on napakasti pakkasta, ei iltapäivällä enää voi ihan miten tahansa hypellä hankia pitkin.

Meidän lisäksemme täällä on pomppinut joku muukin, mistä kuvassa etualalla on konkreettista todistusaineistoa. Paremmalla kameralla olisimme voineet kuvata kymmeniä muitakin erilaisia jälkiä, joiden perusteella pihassamme on hirmuinen kuhina aamuöisinä auringonnousun hetkinä. Olemme kohtalaisen todennäköisesti tunnistaneet ainakin harakan, jäniksen, gebardin ja antiloopin jäljet, joskin kaksi viimeksi mainittua ovat hieman epävarmoja havaintoja. Voi olla, että kyseessä olivat kuitenkin naapurin kissa ja metsäkauris, mutta eihän sitä koskaan voi olla täysin varma.

Tässä luonnon armoilla seistessä käväisee mielessä, että nuorison muinainen lausahdus "Hanki elämä!" voisi yhtä hyvin olla "hanki - elämä", sillä meidän tekemiemme kuoppien ja eläinten jättämien jälkien lisäksi täällä on kaikenlaisia pieniä mustia öttiäisiä. Niillä on varmaan jokin tarkoitus, vaikka me emme sitä tähän hätään keksikään. Todennäköisesti nämä ovat nyt niitä hyppyhäntäisiä, joista olemme joskus ennenkin kirjoitelleet. Hyytävänjäätävää porukkaa!

Meillä on kätevät fleecehaalarit. Pirjon haalari on sininen ja siinä on eteen aplikoitu merkki, joka ei tietenkään nyt kuvassa näy, koska kuvanottohetkellä se ei tuntunut tärkeältä. Purjon haalari on pallollista kangasta ja myyjä kertoi, että juuri tämä kuosi on erittäin suosittu pienille koirille ommelluissa torkkuhuopasissa, joten sellaisille taskukokoisille haukkujille tiedoksi: pysykää kaukana, tämä fleecehaalari on jo varattu!

2 kommenttia:

  1. Tämä kuva huvittaa suuresti, koska siinä niin selvästi VÄRJÖTELLÄÄN (eikä ole vahingoniloa tämä). Mieleen tulee väkisin, että ovatko jalkineet unohtuneet pois matkasta?

    VastaaPoista