keskiviikko 15. tammikuuta 2014

15.1. Pirjo ja Purjo - huonon palvelun magneetit

 photo ac653433-99f5-4403-8a1d-dde6a10143da_zps20a67abc.jpg

On olemassa kahdenlaisia ihmisiä. Toiset sanovat vajaan vesilasillisen nähdessään, että juomalasi on puoliksi täynnä, toisten mielestä lasi on puolityhjä. Sitten olemme me, joiden mielestä lasi on puoliksi tyhjä, mutta ei siinä vielä kaikki, koska se vesi on oikeastaan juomakelvotonta nestettä, joka joko läikkyy tai vuotaa mihin sattuu, haisee pahalta, maistuu yököttävältä, sotkee kaiken ja tarjotaan ihan väärään aikaan. Arvasitte oikein: me keräämme pettymyksiä ja olemme jo etukäteen varautuneet siihen, että huonosti tässä käy.

Erinomainen esimerkki tästä on asiointimme metsänhoitoyhdistyksen kanssa. Emme ole aikaisemmin erityisemmin mainostaneet tätä, mutta me omistamme noin kaksikymmentä puuta kaukana kodistamme. Olemme siten yltiötunnepohjaisia etämetsänomistajia, joilla ei ole mahdollisuutta kovin usein käydä tervehtimässä mäntyjään, mutta jotka muistavat kaikissa mahdollisissa käänteissä kertoa, miten tärkeitä ne ovat. Joulukuinen myrsky kävi kuopsaisemassa muutaman rungon nurin, ja koska menimme uskomaan metsänhoitoyhdistysten yhteiselle nettisivulle kirjoitetun mainostekstin "Ei sellaista metsätalouteen liittyvää palvelua, ettet saisi sitä omasta yhdistyksestäsi", niin soittaa rimpautimme kaukaiseen metsätoimistoon toiveenamme saada apua.

Vastaus oli yllättävä. Neuvoja ehdotti, että menisimme itse katsomaan, mitä on tapahtunut. Jos emme osaa tarkasti kertoa tuhokohdetta, on hänellä kovasti vaivaa kävellä pitkin ja poikin metsässä ja tässä olisi kaikenlaista muutakin työtä tehtävänä. Vakuutusta varten voimme itse arvioida tuhot eikä kukaan nyt osta myrskypuita, joten puukaupankin kannalta metsäänmeno on aika lailla turhaa.

Vai tämmöistä on nykyaikainen metsänomistajien palvelu, me ajattelimme. Pitänee ottaa yhteyttä sinne metsänhoitoyhdistysten sivuille ja kertoa, että sloganinsa "Mhy:t ovat jäsentensä täyden palvelun metsätaloja" on  syytä korjata totuudenmukaisempaan muotoon "Metsänhoitoyhdistykset ovat jäsentensä täyden itsepalvelun metsätaloja". Väitettiinhän siellä sivuilla lisäksi, että "Metsänhoitomaksulla varmistetaan kaikille metsänomistajille mahdollisuus saada metsien hoitoon ja käyttöön liittyvää palvelua ja neuvontaa", mutta ei meillä oikeasti käynyt mielessä, että se neuvonta olisi sitä, että mene itse metsääsi ja palvelu sitä, että valitellaan ehdotetun toimeksiannon vaivalloisuutta.

Juu, paha mieli jäi ja syvä tuohtumus valtasi moneksi tunniksi.

Jotta pettymysten määrä maksimoituisi, käytimme autoamme määräaikaishuollossa. Se jos mikä on asia, joka jokaisen tulee tämän tästä kokea, koska mikään ei toimi niin arvattavan huonosti kuin valtuutettu merkkiliike. Kerran on autostamme unohdettu joku ohjastehostimen nesteisiin liittyvä putki avoimeksi, jolloin ratista tuli hirvittävän raskas ja koko auto piti sellaista meteliä, että lähiseudun mummot etsiytyivät varmuudeksi pommisuojaan. Toisella kerralla ystävällinen korjausmies jätti työhanskat konepellin sisään akun päälle vähän kuin ylimääräiseksi bonuspalkinnoksi tai merkiksi siitä, että työt ovat vielä kesken. 

Tällä kertaa huollossa unohdettiin tehdä osa ehdottoman tärkeistä vaihtotoimista, jonka vuoksi piti varata uusi aika seuraavalle viikolle. Jotenkin sitä olettaisi, että kun huoltokirjassa kerrotaan määräaikaishuollossa tehtävät kommervenkit, niin lukutaitoisin asentaja yrittäisi saada selvää siitä, mitä tällä kertaa oikein piti tehdä sen sijaan, että lisätään tuulilasinpesunestettä ja siirretään kuljettajan penkkiä sen verran, että auton omistaja luulee jonkun pitkäsäärisen ajelleen autolla edes 50 metriä. 

Juu, paha mieli jäi tästäkin. Tiedossa on turhaa vaivaa, ylimääräisiä kilometrejä ja ajanhukkaa. Paha on maailma, jossa pettymys seuraa toista, vaikka siihen on miten varautunut. 

Etsimme synkimpiä mahdollisia vaatteita ja päädyimme näihin eläinkuvioisiin trikooasuisin. Pöllöiksi ja apinoiksi me haluaisimme muutamia asiakaspalvelijoita kutsua, mutta se olisi epäkohteliasta. Kutsumme silti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti