Otsikko on nykyaikaista virkamiessuomea. Tai ainakin kerhokaverimme sinnikkäästi meille niin väittää, vaikka meidän mielestämme kyse on siitä, että tyhjäpäät yrittävät keksiä vippaskonsteja muiden puijaamiseen. Virkamiestä ei kuitenkaan huijata, joten heillä on ihan omat taulukkonsa uudisterminologian suomentamiseen tai pitäisikö kirjoittaa että virkauttamiseen.
Me tiedämme, että törmäytyksessä syntyvä pöhinä voi olla eriasteista. Kaikkien lievintä on pikkuruinen kihinä, joka tuskin tuntuu eikä leviä ympäristöönsä sitten niin yhtään. Kihinä on paikallista ja sitä ilmenee usein kahvihuoneissa maanantaiaamuisin, joten sitä voisi kuvailla sanoilla laimea, käynnistymätön ja uuvahtanut.
Seuraava aste on sihinä, johon voi liittyä hieman pirskahtelua. Tämä on erityisen tärkeää verkostoissa, joissa tarkoituksena on levittää tietoa tai taitoa tai ilosanomaa tai kutsuja turhanpäiväisiin seminaareihin. Törmäytyksessä pirskahtelu on huomattavan paljon positiivisempi asia kuin purskahtelu, joskin pirskeet eivät yleensä leviä verkostossa kovin laajalle kun sen sijaan hallitsematon purskahtelu saattaa pahimmillaan aiheuttaa pisteittäistä suurempaa tuhoa. Tai siis piti kirjoittamamme, että pisteittäistä suurempaa verkostojen solmukohtien katvealueiden kuroumaa, kuten veijarimaiset projektipäälliköt asian leikkisästi ilmaisevat.
Sihinää vahvempaa pöhinää on suhina. Sen on tarkoituskin levitä kohtalaisen laajoille alueille törmäytysverkostossa, mutta toisaalta se on hyvin pinnallista ja perin lyhytvaikutteista. Suhina on sitä, mikä syntyy, kun projektisuunnitelmassa on tavoitteena, pyrkimyksenä tai tarkoituksena tehdä jotain, mutta oikeastaan ei tehdä yhtään mitään. Suhinaan liittyy usein köhinää, jolla on tarkoitus peittää se, että ei ole mitään järkevää sanottavaa.
Joskus törmäytyksessä syntyy hölinää, mikä syntyy useamman kuin yhden tyhjäpään osuessa toisiinsa. Hölinä on häiritsevää, mutta vaaratonta, koska pääsääntöisesti kumpikaan ei kuuntele toista eikä toisaalta itsekään mieti, mitä tulee sanoneeksi. Tärkeintä on toteuttaa omalta osaltaan pöhinän kaavaa, jotta näyttäisi siltä, että jotain olennaista on tapahtumassa.
Mellevä pöhinä syntyy yleensä tilanteissa, joissa törmäyttely on oikea-aikaista, mutta kaikkea muuta kuin tavoitehakuista. Mellevään pöhinään liittyy tirskahtelu ja osapuolten kursailemattomuus. Vesistöjen läheisyydessä on kuultu tässä yhteydessä myös loiskahtelua, mutta sen ei ole todettu edistävän pöhinää, vaan se on enemmänkin yksilötason itseilmaisun muoto. Talvella loiskahtelua täydennetään eriasteisella hytinällä ja tytinällä.
Pahimmillaan positiiviseksi kuviteltu törmäytys on johtanut negatiiviseen rähinään, mikä on suurelta osin johtunut valittujen verkostojen arvomaailmojen erilaisuudesta. Pöhinään vivahtavia toimia suunniteltaessa kannattaakin varmistaa, ettei osapuolilla ole erilaisia astaloita, joilla tehostaa törmäytysten vaikutusta. Tarkoitus on heilutella sanan säilää tai korkeintaan muovista valomiekkaa, koska pöhinään ei kannata suhtautua liian vakavamielisesti. Loppupelissä se ei johda yhtään mihinkään, kunhan on hassunhauska tapa ilmaista, että emme keksineet mitään järkevää sanomista ja koska tyhjälle riville piti kirjoittaa jotain, niin keksimme tämän.
Meillä on näppärät pöhinävaatteet eli kaikkein räikeimmät joustofroteepuserot, mitkä ikinä kaapista löysimme. Näissä kelpaa törmäillä ja törmäytellä. Voi olla, että tömäyttelemme lisäksi kerran tai kaksi. Toisiamme.
Juu-u, sitä on ihan selvästi perehdytty keskivertoa vähän isompien organisaatioiden alaryhmittäisiin yhteistyösuhteisiin, pakotettuun kollegiaalisuuteen yms. reflektoivaa kommunikaatiota välttelevään organisaatiokulttuuriin! :oD
VastaaPoista