Niin siinä sitten kävi, että sitkeä huhu sai siivet, leijaili aikansa ja lässähti viime viikolla päin pläsiä eli naamaa. Kerhonpitäjän rahat alkavat olla loppu ja osa kerholaisista joutuu ensi syksynä toteamaan, että paikat ovat täynnä ja itse jää oven taakse kolkuttelemaan. Olemme viettäneet kerhossa jo aika monta vuotta, mutta emme ole mielestämme ihan vielä eskarikypsiä. Siksi koemme olevamme vähän niin kuin väliinputoajia kuunnellessamme kummissamme, miten kaikille kerholaisille toivotetaan voimia ja jaksamista tässä vaikeassa tilanteessa. Samaan hengenvetoon tosin muistutetaan, että piirustuspaperissa pitää muistaa säästää ja jos jollain on kotona ylimääräisiä vessapaperirullia, niin niitä voi kantaa kerhoon askartelumateriaaliksi.
Kerhon loppumisesta on huhuttu jo syksystä lähtien, joten ei tämä nyt täydellisenä yllätyksenä tullut. Yllätys on se, että kerhonvetäjät eivät kaikista suunnittelukuukausistaan huolimatta ole ennättäneet keksimään, mitä pitäisi tehdä ja millä aikataululla. Pitäisikö vähentää kerhopäiviä vai sittenkin kerhopaikkoja vai mentäisiinkö siihen, että vähennetään kerhonvetäjiä. Viimeinen on niin radikaali ajatus, että se ei ole saanut kannatusta lainkaan. Sen sijaan ollaan varsin valmiita lähettämään kaikki kerholaiset kotiin ja jättämään kerhonvetäjät keskenään pyörimään vahaliitujen ja sormivärien keskelle. Kyllä he tekemistä keksivät, vaikka kerhossa ei kävisi kukaan.
Olemme nyt kuitenkin varmuudeksi ilmaisseet kiinnostuksemme jatkaa syksyllä alkavalla kerhojaksolla, vaikka olisimme voineet etsiä jonkun toisen ja vaikka vähän vaativamman kerhon. Luontainen laiskuutemme estää meitä kuitenkin hakemasta käsiimme englantilaisen leikkikoulun tai joogamuskarin ilmoittautumislomakkeen. Voisi nimittäin käydä niin, että huomaisimme syksyllä päätyneemme kerhoon, jossa täytyy tehdä jotain sellaista, missä ei riitäkään näppärä liimapuikonkäyttömme ja söpöjen paperitollojen rypistely. Niissä me olemme jo mestareita, eikä meitä oikeastaan kamalasti kiinnosta oppia laulamaan tuiki-tuiki-tähtöstä ulkomaankielellä.
Meillä on monta suurta pari pientä suunnitelmaa siltä varalta, että emme pääse kerhoon enää syksyllä. Niistä kerromme ehkä lisää myöhemmin. Tällä hetkellä elämä on kuitenkin kuin tuo kuvassa Pirjon kädessä oleva jojo: sitä mennään ylös ja alas vauhdilla ja aina välillä joku sotkeutuu naruihin.
Asuvalintaja on näppärät pallopaidat, joissa on monta lystiä ja ajateltua yksityiskohtaa. Harmi, että kuvasta ei kunnolla huomaa, että Purjon paidan hihat ovat oikeastaan jalkapallokuvioista kangasta. Tosin kaikki lehtien muotikuvat otetaan niin, että varsinaisesta esiteltävästä asusta ei oikein saa selvää, joten tämä menee nyt silkan kuvaajan korkean taideammattitaidon piikkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti