Taide on ollut aina meitä lähellä. Tässäkin kuvassa se on ihan helmanhuiskahduksen päässä. Siksi katsomme, että on aikamme ottaa osaa taidemuseokeskusteluun, joka aika vaimeana velloo arkkitehtikilpailun tulosten tultua julki.
Emme varsinaisesti ota kantaa siihen, tarvitaanko Guggenheimia vai ei. Sen sijaan meitä kiinnostaa ihan kamalasti ajatus siitä, että voittoisan talorykelmän suunnitelleet arkkitehdit nostivat esille sen, että kyseessä ei ole pelkkä museo ja turistirysä vaan kaikkien kaupunkilaisten oma olohuone. Oi, me ajattelimme, miten ihanaa! Olohuoneethan ovatkin vieneet kodeissa ihan tuhottomasti tilaa, joten nyt voidaan Helsingissä ryhtyä rakentamaan kerrostaloja, joissa on keittiö ja pari pikkuruista huonetta, mutta joihin sisältyy optio saada käyttää Guggenheimin tiloja omaan oleskeluun.
Voimme jo kuvitella, miten sinne jonnekin rantatontille rakennetaan mustia hiilikasaa muistuttavia rakennuksia, joista yhteen tulee se olohuone. Siellä on kirjattomia kirjahyllyjä täynnä koriste-esineitä ja matkamuistoja Kreikasta ja Thaimaasta. Seinillä on kehystettyjä taidejulisteita ja muutama hieman haalistunut ryijy. Lisäksi yhteiskäytössä olevassa tilassa olisi hurjan monta konsolipeliä ja tietokonetta ja muutama ylisuuri televisio kulahtaneine sohvaryhmineen, sillä sellaisia ne olohuoneet ovat: eräänlaisia löhöilemisen ja pelaamisen keskuksia, joihin on yhdistetty televisiohuone ja usein myös vähän isompi ruokapöytä vieraiden kestitsemiseen.
Me voimme kuvitella, miten perhekunnittain saavutaan paikalle jostain Taka-Töölöstä ja Punavuoresta, vallataan joku mukava kulmasohva, kaivetaan kassista esiin popcornit ja ryhdytään katselemaan Netflixistä jotain mukavaa elokuvaa samalla kun ulkomaalaiset turistit tirkistelevät ulkopuolelta lasiseinien takaa, että tuolla ne helsinkiläiset nyt ovat omassa olohuoneessaan ja näyttävät kovasti olevan eikä tekevän. Vaihteeksi voidaan tulla kavereiden kanssa, laitetaan pöytä koreaksi ja lauletaan loppuillasta karaokea niin, että korvia särkee. Kerrankin saa vääntää volyymia niin paljon kuin tahtoo, koska ei ole ihan vierellä naapureita koputtelemassa pattereihin ja valittamassa metelistä.
Etelänpuoleisten ikkunoiden luona olisi paikallisten ituhippiviherpipertäjien yhteinen kasvihuone, jossa kukoistaisivat kaikki ne yrtit, jotka eivät ikkunattomissa keittokomeroissa menesty. Takaseinällä voisi olla piano, sillä sellainen löytyy monesta olohuoneesta, mutta sitä saisi soittaa vain silloin, jos ei oikeasti osaisi muuta kuin Kissanpolkan. Sillä tavalla niitä pianoja muutenkin käytetään aika harvoin varsinaiseen musisointiin. Lisäksi kaupunkilaisten yhteisestä olohuoneesta pitää löytyä vieraspatjoja, koska maalaisserkut ja muutkin majoitetaan olohuoneen lattialle, miksi ei siis samaa jatkettaisi uudisrakennuksessakin. Siellä olisi aina ilmainen petipaikka niille, jotka eivät jaksa lähteä illanvietosta takaisin kotiin.
Me toivomme kovasti, että ajatus yhteisestä olohuoneesta ei nyt kutistuisi kahvilaksi, josta saa seitsemää erilaista lattea soijamaidolla ja ilman. Sellainen kun ei oikeasti ole olohuone vaan kahvila. Ei siis uusi idea ollenkaan.
Mutta jos kysyisitte meidän mielipidettämme koko rakennushankkeesta, niin emme ihan ymmärrä, miksi Kiasmaan ei rakenneta muotopuolta tornia ja sanota, että tässä mainio kierrätys-Guggenheim. Ekologiset aatteet ovat muotia, joten miksi tehdä uutta, kun tuunaamalla saisi vanhasta hyvän tai ainakin ihan käypäisen. Kaiken lisäksi paljon halvemmalla. Ja jos turistit haluavat nähdä jotain erikoista, voi heidät viedä katsomaan ihan oikeita hiilikasoja niitä muistuttavien talojen sijaan.
Me laitoimme korkeakulttuurisen keskustelun kunniaksi päälle hieman juhlavampaa mekkoa. Kannattaa huomata Pirjon mekon paljettien kimallus ja Purjon keimailevat pitsikoristeet. Tuo taideteos edessämme edustaa mielestämme jotain realistis-teknisen käsityön suuntausta ja on ainutlaatuisuudessaan korvaamattoman arvokas.
Ja joka kerta, kun menee olohuoneeseensa, saa maksaa pääsymaksun...
VastaaPoista