... että tänään kerromme, mitä kaikkea on tapahtunut. Ja joka ilta huomaamme, että emmepä kertoneetkaan. Elämä lipuu ohi, mikset sinäkin?
Huolimatta äärimmäisen surkeasta omenasadosta olemme viettäneet monta päivää keittelemällä sosetta. Toisaalta meillä on hieman huono omatunto siitä, että näin estämme pihlajanmarjakoin onnellisen elämän, toisaalta taas koemme suunnatonta iloa siitä, miten pakastin täytyy pienillä sosepusseilla. Olemme löytäneet sisäisen marttamme!
Ajoittain harkitsemme myös kellarin ottamista haltuun henkisessä mielessä, mutta koska siellä on pimeää, kosteaa ja sekaista, tyydymme katsomaan ovelta lasipurkkien armeijaa. Toistaiseksi emme ole kokeneet umpiointiherätystä, mutta voihan olla, että jonain päivänä löydämme itsemme tulikuumien tölkkien ääreltä. Lisäksi pelkäämme, että kellarissa voisi olla hiiriä eikä meitä erityisemmin kiinnosta ryhtyä taisteluun yhteisestä tilasta. Iikityttää pelkkä ajatuskin siitä, että hillopurkin päällä majailisi pikkuruinen papanoiva harmaa hiirulainen.
Eläimistä on muutenkin ollut kaikenlaista uutta harmia. Vaikka omenasato on pikkuruinen, on muutama harakka päättänyt tulla kanssamme osingoille. Siellä ne viettävät aikaansa melkein kädenkantaman päässä nokkimassa satoa pilalle. Yritämme uskotella, että ne syövät matoja, mutta tiedämme huijaavamme itseämme. Niillä on makeanhimo ja siihen eivät näköjään enää riitä herukkapensaiden viimeisimmät marjat, vaan täytyy käydä nakuttelemassa reikiä omenoihin. Lisäksi ne valitsevat suurimmat ja parhaimmat yksilöt, mikä viittaa tahalliseen ja tarkoitukselliseen haitantekoon.
Vaatteissa on taas kaiveltu tilkkukopan pohjia. Pirjon paidassa on päivän agendaan sopivasti muutama hiiri ja Purjon paidassa voi väittää näkevänsä omenapuun ihan tuossa keskellä vatsan päällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti