keskiviikko 29. elokuuta 2012

29.8. Lady Gaga kävi kangaskaupassa

SS108609

Otsikon otimme jostain iltapäivälehdestä. Lady Gaga oli nähty kaupassa ostoksilla ilman housuja, joten loogisesti päättelimme, että hän oli hankkimassa joko hame- tai housukangasta aika lailla akuuttiin tarpeeseen. Tarkentavan tekstin mukaan hän käyttäytyi hyvin ystävällisesti, vaikka poikkesikin muista asiakkaista. Totta: kuka tahansa muu pelkissä sukkahousuissa ja yli 15 cm korkokengissä tepasteleva olisi ohjattu kohtalaisen pikaisesti pois puodista, mutta ei maailmanluokan tähteä. 

Mekin olemme nyt melkein kuuluisia, sillä olemme ainakin kerran käyneet samassa kangaskaupassa kuin lady Gaga. Vaikka tämä tapahtui jo aikoja sitten, voimme edes hetken kuvitella, että olemme katselleet tai vaikka hipelöineen samoja kimallekankaita kuin hän. Meillä kun on aika lailla samanlainen vaatemaku eli paljon ei ole tarpeeksi vaan rusettia, paljettia ja röyhelöä saa olla runsaasti. Lisäksi jokaiselle tekisi hyvää vaihtaa vaatteita yhtä usein kuin me eli vaatekaapin laajuudella kompensoi sen osittaisen arkikäyttökelvottomuuden. Sen sijaan emme aio pukeutua lihaan kuten hän teki aikoinaan. Se ei ollut kaunista. 

Olemme tavanneet myös muita kuuluisuuksia. Kerran näimme saman päivän aikana Tommy Tabermannin kaksi kertaa. Tämä tapahtui siis ennen hänen kuolemaansa. Osasyynä saattoi olla se, että oli joku kirjan ja ruusun päivä, jossa hän katsoi tarpeelliseksi olla paikalla. Olemme olleet Tiina Lymin kanssa samaan aikaan laivalla. Hän tuijotti meitä epämukavasti todennäköisesti miettien, miten saisi osan karismastamme seuraavaan rooliinsa. Tai sitten hän huomasi, että me tuijotimme ja päätti kostaa suuntaamalla silmänsä suoraa meihin. Kerran me näimme Anna-Leena Härkösen, mutta tästä tapaamisesta emme halua puhua. Meillä ei ollut mukavaa, eikä hänelläkään.

Todennäköisesti ei ole mukavaa olla kuuluisa. Nytkin Lady Gaga halusi hieman shoppailla kankaita, mikä on erittäin hyvä ja tervehenkinen harrastus ja kertoo shoppailijan taiteellisista kyvyistä, jotka hän on aina valmis siirtämään osaksi käytäntöä. Heti ryntäsi paikalle lauma kuvaajia ja yhdessä ihmeteltiin, että mitä se nyt kangaskaupasta mahtoi ostaa. Yllätys olisi ollut, jos Lady Gaga olisi onnistunut hankkimaan sieltä koiranruokaa, mutta että paljettikangasta, sitäpä emme osanneet odottaa, emmehän?

Onneksi me emme ole kuuluisia, joten saamme kaikessa rauhassa viettää kesän viimeisiä päiviä keinumalla. Tämä on aika vaarallista touhua, joten emme suosittele tätä kenellekään ilman kypärää ja kyynärsuojuksia. 

SS108600

Purjolla on ribbitrikoosta paita ja housut. Niiden päälle hän on löytänyt Marimekon unikkokankaasta ommellun liivihameen, joka voi hätätilassa toimia vaikka suojaesiliinana.

SS108603

Pirjolla on vaaleanvihreästä trikoosta ommeltu paita ja sukkahousut. Niiden lisäksi hän valitsi viidakkokuosisen flanelliliivihameen.


maanantai 27. elokuuta 2012

27.8. Tänään me olemme kärttyisiä

SS108588

Flunssa-aalto on yltänyt meille asti. Tavoillemme uskollisina emme suinkaan ole sairaita vaan ainoastaan kiukkuisia. Suosittelemme tätä kaikille muillekin. Miksi ihmeessä käyttää kuumemittaria ja potea päänsärkyä, kun voi ihan ilman sen virallisempia mittauksia olla kärttyisä, yskiä keuhkonsa pihalle ja miettiä, miltä tuntuu, kun omat silmät tuntuvat limaisilta. (Jos sanavalinnat aiheuttavat pahoinvointia, niin ihan oma vikanne, älkää lukeko!)

Sairastelemisessa on runsaasti hyviä puolia. Sitä tuntee olevansa vähän niin kuin enemmän elossa, kun nenä vuotaa koko ajan, niveliä särkee ja nukuttaa. Kaikki yleensä ihan tavalliset asiat saavat eksoottisia vivahteita, sillä harvoin sitä syödessä joutuu pitämään nenäliinaa toisessa kädessä ja haarukkaa toisessa. Silmät, joiden olemassaoloa normaalisti tuskin huomaa, ovat nyt heleän punareunaiset ja kipeät. Hienoa, että elimistö aina välillä muistuttaa, että itsestäänselvinä pidetyissä osissa on tuntoaistia. 

Koska meidän mielestämme tämä sairaus on jakamisen arvoinen, olemme käyneet mahdollisimman monessa erilaisessa julkisessa tilassa jakamassa virusinfektion ilosanomaa. On vasta elokuu, ja ensimmäinen jalat alta nappaava flunssa on jo saavuttanut suuret massat. Tästä syksystä tulee vielä hauska, kun virusvyöry toisensa jälkeen saavuttaa uhrinsa. Suosittelemme hankkimaan vastalääkkeeksi paljon C-vitamiinia. Se ei paranna, mutta on aina hauskempi olla kipeänä, jos lääke maistuu hyvältä.

Vaatepuoli on suoraa Marimekon tilkkukopasta. Pirjon mekossa on yhdistetty kuviollista puuvillakangasta ja omenanvihreää collegea. Jotta muuten niin tylsään mekkoon saatiin edes jotain säpinää, aplikoitiin eteen ooga booga -kuvio. Heti saatiin asuun selkeästi oma ilme ja juju. Purjo päätti olla tyylikäs mustavalkoisissaan, mutta hänenkin paitaansa kiinnitettiin koirakuvio.

lauantai 25. elokuuta 2012

25.8. Pirjo ja Purjo harjoittavat jokamiehenoikeusmatematiikkaa

SS108122

Olemme periaatteessa hyvin epäpoliittismatemaattisia, mutta jostain syystä olemme tänään omenanpoiminnan ohessa suorittaneet laskutoimituksia suurilla ja pienillä luvuilla. Laskuharjoituksissamme on kantavana pohjana ollut niin moneen kertaan antaumuksella käsittelemämme jokamies, joka tällä kertaa kerää kiviä eikä suinkaan marjoja, koska ne on aikaa sitten metsistä raahattu pois. Nyt on siis aika käyttää oikeuksia muihin kohteisiin.

Kaikki sai alkunsa siitä, kun luimme netistä ohjeita niille, jotka ovat aikeissa ottaa toisen maalta kiviä omaan pihaansa tai mihin itse kukin nyt kiviä käyttääkin. Ministeriön virkamiehen mukaan jokamiehenoikeudella saa ottaa myös maa-ainesta, kunhan määrä on vähäinen eli arvo ei ylitä 20 euroa.

Tonni eli tuhat kiloa soraa maksaa halvimmillaan ilman kaikenlaisia veroja suunnilleen 2 euroa (hinta on reilusti pyöristetty keskiarvo erilaisista soralajikkeista, joten sitä ei pidä nyt ottaa ihan pilkuntarkasti). Näin tuo ympäristöministeriön virkamiehen suosittama vähäinen, alle 20 euron arvoinen määrä jokamiehenoikeudella otettavaa maa-ainesta olisi semmoiset rapiat 10 tonnia eli äkkiseltään laskettuna  vähän yli 15 henkilöautolla kiskottavaa peräkärryllistä. 

Samainen virkamies määrittelee pihapiirin eli jokamiehenoikeuksien ulottumattomissa olevan alueen suunnilleen seuraavasti: "Pihapiiri  käsittää vain asunnon välittömän lähistön. Pihapiirin tulee olla pihapiirikäytössä, jotta ulkopuolelta tulija huomaa saapuvansa yksityiseen käyttöön ajatellulle piha-alueelle. Pihassa tulisi olla pihan tunnusmerkkejä kuten hoidettua ympäristöä tms." Rakenteilla olevilla tonteilla ei ole mitään pihapiirin merkkejä, joten ne ovat jokamiehenoikeuden perusteella paikkoja, joista saa ottaa vähäisiä määriä eli alle 20 euton arvosta maa-ainesta. Missään kun ei määritellä, pitääkö jokamiehen keräämien tuotteiden olla alunperin kasvaneita tai sijainneita keruupaikallaan vai saako poimia myös paikalle tuotuja kasveja, oksia tai kiviä. Ja jos marjoja saa kerätä haravaa muistuttavalla raastajapoimurilla, voinee soraa ottaa lapiokaupalla tai vaikka pienellä kaivurilla, kunhan tyytyy vähäisiin määriin. 

Laskutoimituksemme avaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia käyttää hyväkseen jokamiehenä olemista. Miksi ostaa lapsille hiekkaa laatikko täyteen, kun kivien keräämisen ja hiekanjyvien laskemisen varjolla voi hakea joltain tontilta, ei siis pihasta, muutaman peräkärryllisen ihan ilmaiseksi. Enää ei tarvitse toteuttaa jokamieheyttään ratsastelemalla polkuja muiden taimikkoihin tai järjestämällä maksullisia leiriytymisviikonloppuja toisten mailla vaan reviirinsä voi laajentaa taajamaan. Lähellä kotia on runsaasti luonnon antimia, jotka ovat vapaasti napattavissa eikä enää tarvitse vaivautua metsiin hyttystensyötiksi. Ja mikä parasta, nyt ei jokamiehen vastapuolena olekaan ahne maanomistaja, joka ei halua kenenkään kulkevan maillaan vaan reipas uudisrakentaja, jolle ei varmaankaan ole haittaa pienen soramäärän siirtymisestä toisiin pihoihin. Tuskin hän olisi koskaan ennättänyt sitä kaikkea käyttää.

Ilahduimme oivalluksestamme niin, että laitoimme päälle timanttia ja kimalletta. Yläosat ovat samanlaista paljettikangasta, mutta muuten teimme omanlaisemme valinnat. Pirjo halusi vaaleanpunaista tylliä ja Purjo paksua satiinia. Nyt tarvittaisiin vain juhlat, asut olisivat jo valmiina.

torstai 23. elokuuta 2012

23.8. Vaihteeksi söpöstelyä

SS108267

Viimeisiä viedään eli kesä on kuulemma lopussa. Nyt on käytettävä ja näytettävä loputkin kesävaatteet,jos niitä aikoo esitellä. Olemme vaihteeksi äärettömän söpöisinä, tässä on siis kukkia koko kuvan täydeltä. Nuo suurimmat ovat tosin sohvan istuintyynyssä eikä meidän mekoissamme. Olemme luovasti yhdistäneet pikkukukkatrikoota, erilaisia puuvillakankaita ja vähän röyhelöitäkin. Lopputulos on ehkä hieman pikkusievempi kuin meillä tavallisesti. Kannattaa panna merkille myös Purjon pitsisukkahousut.

Asiaa meillä ei tänään ole. Olemme viettäneet päivämme pohtimalla esimerkiksi sitä, miksi rehtoreilla on omituinen vimma ohittaa perusopetuslain suomat kurinpitotoimet ja keksiä itse kaikenlaisia kasvattavia rangaistuksia. Jos koulussa saa antaa jälki-istuntoa ja jakaa erottamislappuja, niin miksi ihmeessä pitää ryhtyä käyttämään oman käden oikeutta ja vaatia tupakoivia oppilaita kirjoittamaan esseitä tupakanpolton vaarallisuudesta. Näinhän joku rehtori teki ja sai varoituksen. Mistä taas seurasi se, että jotkut nostivat hurjan älämölön siitä, että oppilaita paapotaan, kun heitä ei enää saa edes rangaista. Kyllä heitä saa, mutta ei miten tahansa.

Yritimme kuvitella, mitä tapahtuisi, jos vaikka poliisit keksisivät kaikenlaisia omia rangaistuksia siinä vaiheessa, kun sakkolappujen jakaminen ylinopeuksista alkaisi tympiä. Voisi siinä vaikka tuo kyseinen rehtorikin hieman yllättyä, kun satasen sakkojen sijaan poliisit vaatisivat tuomaan 20 litraa itsepomittuja puolukoita poliisiasemalle. Heristäisivät vielä leikkisästi sormea ja sanoisivat, että siinä oppii marjastaessaan hieman hidastamaan tahtia. 

Poliisit voisivat myös nuhtelun sijaan ilmoittaa päin punaisia kävelleelle jalankulkijalle, että tämän täytyy tehdä 20 kyykkyhyppyä siinä samantien ja sen jälkeen kontata kadun toiselle puolelle. Mielivaltainen ja täysin lainvastainen rangaistus, totta, mutta takuuvarmasti jonkun mielestä oikein opettavainen. Näpistyksestä kiinni jäänyt joutuisi paljain käsin hammasharjalla pakastealtaan reunoihin syntynyttä jääkerrosta ja alaikäisille viinaa ostanut joutuisi viiden päivän ajan kirjoittamaan haikuja aiheesta viina ja lapset. Voi vain kuvitella, millainen haloo syntyisi moisesta toiminnasta. Jos nämä olisivat koulussa annettavia rangaistuksia, niitä pidettäisiin vain kasvattavina.

Jos perusopetuslaki ei anna opettajille tarpeeksi valtuuksia kurinpitoon, voidaan lakia aina muuttaa. Toivottavaa on, ettei lakimuutoksella tehdä opiskelusta tai työnteosta rangaistuksia. Aika outoa olisi, jos tunnilla häiriköinnistä päätyisi rangaistuksena siivoamaan muiden tekemiä sotkuja. Silloin voisi aina miettiä, mitä ihmeen kamalaa ne siistijöiksi palkatut oikein ovat tehneet, kun heidän edellytetään siivoavan päivästä toiseen.

tiistai 21. elokuuta 2012

21.8. Synergiaetuja ja win-win -tilanne

SS108628

Otsikon hienot sanat ovat nykysuomea ja tarkoittavat suunnilleen sitä, että jos fiksulla tavalla yhdistetään kaksi eri asiaa, niin lopputuloksena voi olla jotain hyötyä molemmille. Yleensä ei ole, ja silloin puhutaan ekonomiaa ja sanotaan, että on win-win -tilanne, jossa molemmat voittavat, vaikka oikeastaan kumpikaan ei oikeastaan voita mitään vaan ainoastaan välttyy häviämästä niin paljon kuin silloin, jos olisi ihan yksin. Joka tapauksessa tuollaisia sanoja käytetään, kun halutaan jakaa tappiot ja etsitään riittävän tyhmää kumppania uskomaan suuria sanoja.

Me yritimme vakavissamme miettiä, mitkä kaksi ihan tavallista asiaa voisi hyödyllisellä tavalla yhdistää. Ainakin vanhuspalvelut ovat olleet mediassa esillä monin eri tavoin niin henkilökuntamitoituksia mietittäessä kuin ihmeteltäessä niitä yli miljoonaa suomalaista, jotka jo ovat täyttäneet 65 vuotta. Mepä käänsimme ongelman toisinpäin ja ryhdyimme pohtimaan palveluvanhuksia. Mihin voisimme käyttää kaiken sen energian, joka nyt kuluu kerrostalokyttäämiseen, seuraavien sukupolvien asioiden murehtimiseen ja eläkeläisten tansseihin.

Karmea ja liian vähälle huomiolle jäänyt tosiasia on, että käsittämättömän moni ikäihminen on kohtalaiset siedettävässä kunnossa eikä erityisemmin kaipaa kotiapua ovelle kysymään, vieläkö sitä ollaan hengissä ja jos ollaan, niin maltetaanko siellä lattialla maaten odotella ambulanssin vähemmän kiireellistä kuljetusta yli kymmenen tuntia. Ehei, hämmentävän moni jopa 80 vuotta täyttänyt elää kokonaista elämää, johon tosin kuuluu iän mukanaan tuomia pieniä vaivoja kuten unettomuus. Siihen eivät aina lääkkeetkään auta.

Elämän alku- ja loppupuolella ihmisten unentarve on erilaista kuin keski-iässä tai nuorena. Moni vauva valvoo ja valvottaa vanhempiaan, mutta niin valvoo moni vanhuskin. Perinteinen idea on ottaa vauva-ajaksi oma kotivanhus, joka luontevasti viihdyttää pilttiä muiden nukkuessa. Valitettavasti kaikille yli miljoonalle kriittisen 65 vuoden ylittäneelle ei löydy omaa pikkulapsiperhettä, joten on keksittävä muita keinoja. 

Yhteiskunnassamme on runsain mitoin erilaista spraymaalia kauhulla odottavaa seinää, rikkomatonta katulamppua ja polttoaltista roskasäiliötä, joita nykyresurssein ei ehditä vartioimaan. Jos ikäihmisistä muodostettaisiin esimerkiksi kolmen hengen rollaattoripartioita, jotka yön synkeinä hetkinä lenkkeilisivät ulkosalla unettomuuttaan torjumassa, saataisiin runsaasti silmäpareja estämään sotkutusrikollisuutta. Rollaattorit voitaisiin varustaa infrapunavideokameroin ja pippurisumuttein siltä varalta, että tihutyöntekijät eivät kunnioittaisi kodinturvajoukkoja. 

Talvella nämä mummopartiot voisivat kerätä ajantasaista lumenpaksuustietoa, jotta aurauskalusto saadaan oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. He voisivat myös kätevästi ilmiantaa sammuneet katulamput, väärille paikoille pysäköidyt autot ja irtokoirat. Tarvittaessa he osallistuisivat dementoituneempien ikätovereittensa etsintään ja jos uni ei vielä aamullakaan ennätä paikalle, voisi osa partioida koulujen luona turvaamassa jalankulkijoiden vapaata kulkua suojatiellä. Muistaaksemme suojatiellä koululaiseen osumisesta saa enemmän pisteitä kuin mummosta ja pisteet nollataan kokonaan, jos osuu samalla kertaa molempiin. Edestakaisin rollaattoria lykkivä seniorikansalainen turvaisi siten monen lapsen koulutien.

VInkeä win-win -ideamme on taas kerran vapaasti käytettävissä, sillä meillä itsellämme on kiire kerhoon. Meillä on kangaskauppa Wexleristä muinoin ostetusta flanellista ommellut liivihameet. Käykää katsomassa  31.7. postaustamme , siellä näette, miltä tämä näytti pelkkänä kankaana. Puserot ovat Marimekon trikoota. Omasta mielestämme näytämme niin asiallisilta, että voisimme olla vaikka opettajia.


sunnuntai 19. elokuuta 2012

19.8. Aito sammattilainen saksiniekka

SS108238

Onnistuimme selättämään kuvaongelman ja siitä riehaantuneina nappasimme otoksen järvihirviöstä eli ravusta. Tämä yksilö on sielukasta sammattilaista alkuperäissukua ja onneksi kuvausvaiheessa jo huomiovärinen. Luonnossa hän esiintyy kokomustissa, mutta pukeutuu rapujuhlien kunniaksi punaiseen.

 SS108736

Inspiraationlähteenämme on tänään perheenemäntä, joka otti yhteyttä iltapäivälehtiin luonnon tunkeutuessa hänen keittiöönsä kaalimadon muodossa. Lehtitietojen mukaan "perheenäiti teki ällöttävän löydön" parsakaalista, ja joutui vaihtamaan kasvisruuan lihapulliin, joita hän ei  tosin tehnyt kyseisestä madosta vaan jostain muusta jauhelihasta. 

Kotiemme ulkopuolella ja ajoittain myös sisällä on hirveä määrä hengenvaarallisia eläimiä, jotka vaanivat viattomia ihmisuhreja. Kyseinen vihreä mato on vain jäävuoren huippu kaikista niistä pedoista, joiden arvaamattomat aikeet voivat milloin tahansa katkaista rauhallisen arjen. Keittiöissä mellastavat erilaiset riisihäröt ja jauhokuoriaiset, kylpyhuoneessa voi bongata sokeritoukkia ja vaatehuoneessa jyrsivät koiperhosten toukat lepopäviensä ratoksi reikiä neuleisiin sitä tahtia, että heikompaa hirvittää.

Meidänkin viatonta esittävä saksiniekkamme on joskus ryöminyt rantakivikossa valmiina iskemään liian lähelle tunkeutuvan uimarin varpaisiin. Lähes jokaisen suomalaisen laiturin alla vaanii isohampainen tappajahauki, joka on altis pureutumaan uhrinsa pohkeeseen, kunhan joku vaaroista tietämätön uskaltautuu uimaan väärään aikaan väärässä paikassa. Ja jos kalat pysyttelisivätkin poissa, voi aina törmätä verenhimoisiin iilimatoihin, joiden reseptittä saatava terveysvaikutteisuus ei ilahduta sitä, johon madot yllättäen iskevät.

Vesi ei ole ainoa ihmiselle vaarallinen  ympäristö. Metsät ovat sakeanaan karhuja, susia ja ilveksiä, joiden saalistusvimman vahvuudesta ei ikinä voi olla varma. Joku on tiettävästi kohdannut ketun, jonka silmissä hohti selkeästi ihmisviha, mutta joka sillä keraa ylenkatsoi pulskaa ihmissaalista ja jatkoi matkaansa vähempikolesterolisen ravinnon perään. 

Me olemme niin vieraantuneet luonnosta, että uskomme Walt Disneyn  kertomiin satuihin, jotka inhimillistävät eläimet. Samaan aikaan kun uskomme majavien osaavan puhua, saapuu ruoka keittiöön mahdollisimman prosessoituna, jotta emme muistaisi, että kaalia syö joku muukin kuin ihminen. Joskus se toinen syöjä ennättää paikalle ennen meitä ja ryhtyy aterialle. Siinä sitä sitten voi kukin keittiössään miettiä, kummalla on suurempi oikeus kaaliin, meillä vai matosella.

Olemme joka tapauksessa iloisia, että tällä kertaa punaiseksi keitettiin rapu eikä meitä. Asuinamme on vähän niin kuin tunnelman virittämiseksi uimapuvut, joiden materiaali on hankittu kangaskauppa Wexleristä. Tämä on sellaista napakkaa viskoositrikoota, josta voisi vaikka ommella kesämekon, jos vielä sattuisi olemaan kesä.
 

lauantai 18. elokuuta 2012

18.8. Täydellinen turhautuminen ja vahva petosepäily

Kuten huomaatte, meillä ei tänään ole kuvaa. Olemme taas kerran joutuneet taisteluun Photobucketin kanssa ja hävinneet sen. Suuri ja mahtava kansainvälinen kuvapalvelu ei suostu yhteistyöhön kanssamme, vaikka miten kiristämme, uhkailemme ja melkein lahjomme sitä. Olemme ajautuneet sen julistaman yksipuolisen vähintään kahden päivän mittaisen välirauhattomuuden uhreiksi.

Uhreja on viime viikkoina ollut muitakin. Olemme kulmakarvat koholla seuranneet Enkeli-Elisa -keskustelua, josta emme oikein saa mitään tolkkua. Meille on jäänyt kovin käsittämättömäksi se, mistä koulukiusaamiskirjan kirjoittajaa syytetään. Poliisille on tehty tutkintapyyntöjä milloin mistäkin alkaen siitä, saako blogia kirjoittaa väärennetyllä henkilöllisyydellä päätyen siihen, onko kirjoittaja saanut taloudellista hyötyä tekosistaan. Kaiken yllä leijuu mystinen vaatimus siitä, että faktaa ja fiktiota ei saisi sekoittaa keskenään, ettei kenellekään tule paha mieli.

Meidän mielestämme kyseessä on pelkästään nerokas mainoskampanja, johon hyvin monet aikuiset sinisilmäisyyksissään lankesivat. Nuorille on toitotettu jo vuosia medialukutaidon tärkeydestä, mutta aikuiset näköjään uskovat kaiken, minkä netistä löytävät. Kun joku sitten kertoo, että hups, se olisin osittain ja enimmäkseen satua, ei aikuinen lukija nolostukaan vaan kimmastuu. Häntä on petetty ja se on väärin.

Todennäköisesti nämä "julman kirjailijan viattomat uhrit" ovat juuri niitä, jotka uskovat mainosta, jonka mukaan yhdeksän kymmenestä naisesta valitsee tietyn kasvojenpuhdistusaineen. Heitä ei kiinnosta se, mitä ihmettä valitsee yksi oman tiensä kulkija tai edes se, keitä nämä yhdeksän oikein ovat ja koska heiltä on asiasta kysytty. Ehei, he uskovat kuulemaansa ja lukemaansa, koska he haluavat uskoa siihen.

Ihan samalla tavalla moni halusi uskoa Enkeli-Elisan olleen olemassa, koska blogisti-isä niin sydäntäsärkevästi tyttärestään kirjoitti. Kun selvisi, että se isä oli oikeasti nainen, joka aika laskelmoivasti kirjaansa myydäkseen raportoi tunteista ja tuskasta, lukijoille tulikin paha mieli ja pettymys. Hetken aikaa oli saanut kuulua yhteisöön, joka kauhisteli Elisan kohtaloa, arvuutteli käymäänsä koulua, antoi sanallista sapiskaa kiusaajille ja nyrkki pystyssä vaati jotakuta tekemään jotain. Sitten se yhteisö osoittautui harhaanjohdettujen laumaksi, jossa halu uskoa oli ohittanut järjenkäytön. Niinhän se on, että monta ihmistä ei voi olla väärässä, joten väärintekijä ja perisyyllinen on kirjailija, joka ovelasti keräsi huomiota asialleen.

Täällä tykönämme mietimme, olemmeko mekin syyllistyneet petokseen. Kaksi nukkea pitää blogia ja ajattelee omituisia - voiko sellainen olla totta? Kolkutteleeko ovellamme pian poliisi, joka haluaa varmistaa, että me ihan omin pikkusormin näpyttelemme tietokonetta? Ja se kaikkein mielenkiintoisin: missä ihmeessä on mahdollinen taloudellinen hyöty?