Otsikon hienot sanat ovat nykysuomea ja tarkoittavat suunnilleen sitä, että jos fiksulla tavalla yhdistetään kaksi eri asiaa, niin lopputuloksena voi olla jotain hyötyä molemmille. Yleensä ei ole, ja silloin puhutaan ekonomiaa ja sanotaan, että on win-win -tilanne, jossa molemmat voittavat, vaikka oikeastaan kumpikaan ei oikeastaan voita mitään vaan ainoastaan välttyy häviämästä niin paljon kuin silloin, jos olisi ihan yksin. Joka tapauksessa tuollaisia sanoja käytetään, kun halutaan jakaa tappiot ja etsitään riittävän tyhmää kumppania uskomaan suuria sanoja.
Me yritimme vakavissamme miettiä, mitkä kaksi ihan tavallista asiaa voisi hyödyllisellä tavalla yhdistää. Ainakin vanhuspalvelut ovat olleet mediassa esillä monin eri tavoin niin henkilökuntamitoituksia mietittäessä kuin ihmeteltäessä niitä yli miljoonaa suomalaista, jotka jo ovat täyttäneet 65 vuotta. Mepä käänsimme ongelman toisinpäin ja ryhdyimme pohtimaan palveluvanhuksia. Mihin voisimme käyttää kaiken sen energian, joka nyt kuluu kerrostalokyttäämiseen, seuraavien sukupolvien asioiden murehtimiseen ja eläkeläisten tansseihin.
Karmea ja liian vähälle huomiolle jäänyt tosiasia on, että käsittämättömän moni ikäihminen on kohtalaiset siedettävässä kunnossa eikä erityisemmin kaipaa kotiapua ovelle kysymään, vieläkö sitä ollaan hengissä ja jos ollaan, niin maltetaanko siellä lattialla maaten odotella ambulanssin vähemmän kiireellistä kuljetusta yli kymmenen tuntia. Ehei, hämmentävän moni jopa 80 vuotta täyttänyt elää kokonaista elämää, johon tosin kuuluu iän mukanaan tuomia pieniä vaivoja kuten unettomuus. Siihen eivät aina lääkkeetkään auta.
Elämän alku- ja loppupuolella ihmisten unentarve on erilaista kuin keski-iässä tai nuorena. Moni vauva valvoo ja valvottaa vanhempiaan, mutta niin valvoo moni vanhuskin. Perinteinen idea on ottaa vauva-ajaksi oma kotivanhus, joka luontevasti viihdyttää pilttiä muiden nukkuessa. Valitettavasti kaikille yli miljoonalle kriittisen 65 vuoden ylittäneelle ei löydy omaa pikkulapsiperhettä, joten on keksittävä muita keinoja.
Yhteiskunnassamme on runsain mitoin erilaista spraymaalia kauhulla odottavaa seinää, rikkomatonta katulamppua ja polttoaltista roskasäiliötä, joita nykyresurssein ei ehditä vartioimaan. Jos ikäihmisistä muodostettaisiin esimerkiksi kolmen hengen rollaattoripartioita, jotka yön synkeinä hetkinä lenkkeilisivät ulkosalla unettomuuttaan torjumassa, saataisiin runsaasti silmäpareja estämään sotkutusrikollisuutta. Rollaattorit voitaisiin varustaa infrapunavideokameroin ja pippurisumuttein siltä varalta, että tihutyöntekijät eivät kunnioittaisi kodinturvajoukkoja.
Talvella nämä mummopartiot voisivat kerätä ajantasaista lumenpaksuustietoa, jotta aurauskalusto saadaan oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. He voisivat myös kätevästi ilmiantaa sammuneet katulamput, väärille paikoille pysäköidyt autot ja irtokoirat. Tarvittaessa he osallistuisivat dementoituneempien ikätovereittensa etsintään ja jos uni ei vielä aamullakaan ennätä paikalle, voisi osa partioida koulujen luona turvaamassa jalankulkijoiden vapaata kulkua suojatiellä. Muistaaksemme suojatiellä koululaiseen osumisesta saa enemmän pisteitä kuin mummosta ja pisteet nollataan kokonaan, jos osuu samalla kertaa molempiin. Edestakaisin rollaattoria lykkivä seniorikansalainen turvaisi siten monen lapsen koulutien.
VInkeä win-win -ideamme on taas kerran vapaasti käytettävissä, sillä meillä itsellämme on kiire kerhoon. Meillä on kangaskauppa Wexleristä muinoin ostetusta flanellista ommellut liivihameet. Käykää katsomassa 31.7. postaustamme , siellä näette, miltä tämä näytti pelkkänä kankaana. Puserot ovat Marimekon trikoota. Omasta mielestämme näytämme niin asiallisilta, että voisimme olla vaikka opettajia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti