19.8. Aito sammattilainen saksiniekka

Onnistuimme selättämään kuvaongelman ja siitä riehaantuneina nappasimme otoksen järvihirviöstä eli ravusta. Tämä yksilö on sielukasta sammattilaista alkuperäissukua ja onneksi kuvausvaiheessa jo huomiovärinen. Luonnossa hän esiintyy kokomustissa, mutta pukeutuu rapujuhlien kunniaksi punaiseen.

 

Inspiraationlähteenämme on tänään perheenemäntä, joka otti yhteyttä iltapäivälehtiin luonnon tunkeutuessa hänen keittiöönsä kaalimadon muodossa. Lehtitietojen mukaan "perheenäiti teki ällöttävän löydön" parsakaalista, ja joutui vaihtamaan kasvisruuan lihapulliin, joita hän ei  tosin tehnyt kyseisestä madosta vaan jostain muusta jauhelihasta. 

Kotiemme ulkopuolella ja ajoittain myös sisällä on hirveä määrä hengenvaarallisia eläimiä, jotka vaanivat viattomia ihmisuhreja. Kyseinen vihreä mato on vain jäävuoren huippu kaikista niistä pedoista, joiden arvaamattomat aikeet voivat milloin tahansa katkaista rauhallisen arjen. Keittiöissä mellastavat erilaiset riisihäröt ja jauhokuoriaiset, kylpyhuoneessa voi bongata sokeritoukkia ja vaatehuoneessa jyrsivät koiperhosten toukat lepopäviensä ratoksi reikiä neuleisiin sitä tahtia, että heikompaa hirvittää.

Meidänkin viatonta esittävä saksiniekkamme on joskus ryöminyt rantakivikossa valmiina iskemään liian lähelle tunkeutuvan uimarin varpaisiin. Lähes jokaisen suomalaisen laiturin alla vaanii isohampainen tappajahauki, joka on altis pureutumaan uhrinsa pohkeeseen, kunhan joku vaaroista tietämätön uskaltautuu uimaan väärään aikaan väärässä paikassa. Ja jos kalat pysyttelisivätkin poissa, voi aina törmätä verenhimoisiin iilimatoihin, joiden reseptittä saatava terveysvaikutteisuus ei ilahduta sitä, johon madot yllättäen iskevät.

Vesi ei ole ainoa ihmiselle vaarallinen  ympäristö. Metsät ovat sakeanaan karhuja, susia ja ilveksiä, joiden saalistusvimman vahvuudesta ei ikinä voi olla varma. Joku on tiettävästi kohdannut ketun, jonka silmissä hohti selkeästi ihmisviha, mutta joka sillä keraa ylenkatsoi pulskaa ihmissaalista ja jatkoi matkaansa vähempikolesterolisen ravinnon perään. 

Me olemme niin vieraantuneet luonnosta, että uskomme Walt Disneyn  kertomiin satuihin, jotka inhimillistävät eläimet. Samaan aikaan kun uskomme majavien osaavan puhua, saapuu ruoka keittiöön mahdollisimman prosessoituna, jotta emme muistaisi, että kaalia syö joku muukin kuin ihminen. Joskus se toinen syöjä ennättää paikalle ennen meitä ja ryhtyy aterialle. Siinä sitä sitten voi kukin keittiössään miettiä, kummalla on suurempi oikeus kaaliin, meillä vai matosella.

Olemme joka tapauksessa iloisia, että tällä kertaa punaiseksi keitettiin rapu eikä meitä. Asuinamme on vähän niin kuin tunnelman virittämiseksi uimapuvut, joiden materiaali on hankittu kangaskauppa Wexleristä. Tämä on sellaista napakkaa viskoositrikoota, josta voisi vaikka ommella kesämekon, jos vielä sattuisi olemaan kesä.