Tänään keskitymme puhumaan kuppikoosta. Aihe on akuutti viimeistään kesäkuun alussa, jolloin ylioppilaita juhlistetaan jonkinlaisen tarjoilun muodossa. Puhumme siis kahvikupeista, jotka alkavat olla katoavaa kansanperinnettä, jos on erilaisia blogeja ja julkaisuja uskominen. Kuppi ei ole enää muotia!
Kahvikuppi on monessa perheessä ja työpaikalla vaihtunut mukiksi. Kyseessä on kustannustehokas ratkaisu: mukiin mahtuu enemmän juotavaa, sitä ei tarvitse käydä vähän väliä täyttämässä uudestaan, se ei muka vaadi mitään erillistä alustaa ja rikkoontuu valitettavan harvoin, vaikka olisi miten ruma. Työpaikalla kahvi joka tapauksessa maistuu tervalta tai villasukanliotusliemeltä, joten tarjoiluastialla ei varsinaisesti ole mitään väliä, mutta oikea kahvi pitää juoda kupista ja nimenomaan tällaisesta kuvassakin olevasta ohutreunaisesta versiosta.
Kahvimukien ilmestyminen juhlatilaisuuksiin kertoo mielestämme yhteiskunnan rappiosta ja kulttuuristen merkkien tuhoutumisesta. Toki ymmärrämme, että kahvikuppi ja siihen olennaisesti kuuluva alusta eli asetti tuplaavat tiskien määrän, mutta samalla vetoamme siihen, että lusikan saa sujuvasti aseteltua siihen asetille kahvin hämmentelemisen jälkeen. Mukissa olevalla lusikalla sohii juodessaan koko ajan joko poskea tai nenää, mikä ei ole omiaan lievittämään sosiaalisten tilanteiden pelkoa.
Meidän mielestämme kahvin juominen mukista ei ole mistään kotoisin. Mukista makusteltuna koko juoma on tunkkaisen makuinen ja monessa mukissa sisäpinta onkin tumma, jotta kahvinisti ei huomaisi, miten ruskea liemi on jättänyt tahmean tummentuman astian sisälle. Näin etenkin silloin, jos kyseessä on aito automaattikahvi, joka oikeastaan on vain värjättyä vettä. Sirossa kahvikupissa näkisi hälyttävän hyvin, miten likaista sohjoa muistuttava kerros imeytyy kahvista juoma-astiaan.
Me emme ole erityisemmin viehättyneitä mihinkään erityiskahveihin ja kaiken maailma baristojen silmät innosta hehkuen valmistamiin kummallisesti nimettyihin juomiin. Jos kahvia täytyy juoda, niin se olkoon sellaista vanhanaikaista ruskeaa nestettä, johon ei ole sekoitettu sokeria, suklaata tai vaahdotettua maitoa. Lisäksi se ei saa olla niin vahvaa, että juomasta joutuu käyttämään luonnehdintaa "helposti lohkeava". Kahvia ei missään nimessä saa tarjota lasista, koska silloin tulee sellainen opettelutunne: en osaa vielä juoda kahvia ihan oikeasti, mutta yritän sinnikkäästi opetella lisäämällä siihen 2/3 maitoa ja nauttimalla sen juomalasista.
Kaiken tämän löpinän yhteenvetona esittelemme Arabian kahvikupin nimeltä Oivi. Hän on meidän sukujuhlakuppejamme ja malliltaan sulavalinjainen sekä neutraali. Hän sopii oikeastaan juhlaan kuin juhlaan, mutta arkikäytössä on ehkä aavistuksen verran liian herkkä ja jotenkin pastellinen. Tämäntyylisten kuppien vierelle sopivat erittäin hyvin oranssit trikooasut, joissa voi olla hieman kukallista tai leijonallista kuviointia, kuten meillä juuri nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti