Edelleenkin olemme tilanteessa, jossa kuvat eivät suostu siirtymään kamerasta nettiin, joten joudutte taas kerran tyytymään pelkkään tekstiin. (5.5. lisätty kuva, jossa olemme heleissä kesämekoissa. Malli ja kangas ovat melkein identtiset, mutta Purjo sai vyötärölle solmittavan satiininauhan, Pirjo edustaan aplikoidun koirakuvion).
Mikä ihme siinä onkaan, että joku laite tai vempain kieltäytyy yhteistyöstä pääsääntöisesti juuri silloin, kun se olisi ehdottoman tarpeellinen. Toisaalta se sama vempain on saattanut sietää vaikka minkälaista kaltoinkohtelua pudottamisesta päälleastumiseen ilman mitään ongelmia, mutta laitapa se hetkeksi siististi sivuun odottamaan seuraavaa käyttökertaa niin jo täytyy ryhtyä temppuilemaan. Muka ei saada virtaa tai sitten muuten vain vilkutellaan näyttöruudussa tekstiä, että ei saada yhteyttä ja jos saataisiinkin, niin ei suostuta liikuttamaan bittiäkään paikasta toiseen.
Nykypäivän koneet ovat sellaisia moderneja minä-minä -laitteita, jotka eivät lainkaan ajattele muita. Vanhaan hyvään aikaan hajoamista suunnitteleva laite ryhtyi säksättämään, kurlaamaan tai kolisemaan vähän sen mukaan, mistä se ajatteli rupsahtaa. Näin koneen omistaja saattoi varautua tilanteeseen ja vaikka viedä laitteensa korjaamoon, josta sen sai viikon tai kahden kuluttua noutaa takaisin. Muutama prikka tai mikä lie varaosa oli vaihdettu ja koneen moottori tai leikkuri hyrisi kuin ennenkin.
Nykylaitteet toimivat yleensä varsin mallikelpoisesti siihen asti, kunnes lopettavat yhteistyön tuosta vain etukäteen mitenkään varoittamatta. Kaiken lisäksi niiden korjaaminen on joko kallista tai mahdotonta tai molempia samaan aikaan eli mahdottoman kallista, sillä enää ei riitä muutaman mutterin ja tiivisteen vaihtaminen vaan täytyy tilata ulkomailta joku komponentti, joka maksaa enemmän kuin uusi laite. Lisäksi jo pelkkä vian etsiminen maksaa keskimäärin saman verran kuin 20 kiloa porkkanoita, joten mitenkään halvasta tutkimuksesta ei todellakaan ole kyse, vaikka siinä ei tehtäisi edes kerroskuvausta. Siksi on mietittävä pitkään ja hartaasti, kannattaako harkita korjausta vai uuden hankkimista, mikä toisaalta tuntuu suunnattomalta luonnonvarojen ja vähän käteisvarojenkin tuhlaamiselta.
Meidän kameramme on päättänyt lopettaa kohtuullisesti sujuneen yhteistyönsä. Hän ottaa kyllä kuvia ja esittelee niitä omalla ruudullaan oikein mielellään, mutta kaikki siirtoyritykset kilpistyvät siihen, että hän sammuttaa kaikki valonsa ja vetäytyy piiloon. Epäilemme keskivahvaa masennusta tai vaihtoehtoisesti ilkeää itsekkyyttä, joka on syntynyt nykyaikaisten kasvatusmetodien myötä. Kameramme on saanut liian usein ihan itse päättää, minkä kohteen ottaa tarkennukseen, mitä yksityiskohtia erityisesti kuvaa ja väläyttääkö salamaa vai ei.
Kännykässämme on kamera, mutta siitä olemme aikaa sitten kadottaneet siirtopiuhan, jolla bitit ja pikselit liukuisivat sujuvasti kansiosta toiseen. Kuvien lähettäminen sähköpostin liitteenä taas on hankalaa ja vaatii aivan liian monta vaihetta, joten olemme toistaiseksi pidättäytyneet moiselta toiminnalta. Huomenna joudumme tekemään vaativan päätöksen: pidämmekö kameralle tiukan puhuttelun ja vetoamme yleismaailmalliseen inhimillisyyteen sekä muiden huomioonottamiseen vai etsimmekö kännykkään siirtopiuhan ja suljemme kameran kaappiin muiden päivätyönsä päättäneiden esineiden yhteisön uusimmaksi jäseneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti