5.5. Kirjaston kirjan salaperäinen elämä

Me saimme kirjastosta myöhästymisilmoituksen. Sen mukaan myöhässä emme suinkaan ole me, vaan yksi lainaamamme kirja. Tällä kertaa olimme epätavallisen varmoja siitä, että kyseinen merkkiteos oli palautettu, joten helistimme eli soitimme tuohon kunnalliseen kulttuurin pyhäkköön kertoaksemme, että he ovat tällä kertaa väärässä. Hieno tietojärjestelmä on tyrinyt ja lähettänyt meille asiattoman viestin.

Ystävällinen kirjastovirkailija kertoi, että valitettavasti väärässä olemme me eikä suinkaan heidän systeeminsä. Palautusjärjestelmä on aukoton, joten mitään virhettä ei ole voinut tapahtua. Kirjaa ei ole tuotu takaisin, joten meidän kannattaisi etsiä kotoa kaikista mahdollisista paikoista unohtamatta lipaston taustaa ja pöytien sanomalehtipinoja. Myöhästymismaksu valitettavasti karttuu jokaiselta päivältä, jolloin kirja on karkuteillä, joten kannattaisi pitää kohtuullista kiirettä etsintöjen kanssa. 

Me emme ole helposti luovuttavia nukkeja! Etsintäpartion sijaan perustimme tuumaustiimin, joka päätti lähteä sylttytehtaalle eli kirjastoon katsomaan, olisiko kirja mahdollisesti paikallaan hyllyssä. Kyseinen opus ei kuulu maailmankirjallisuuden klassikkoihin eikä sitä löydy "Tätä Suomi lukee" -listalta, joten olimme melko varmoja siitä, ettei kukaan muu olisi sitä lainannut. Muistikuvamme kirjan palauttamisesta oli niin vahva, että päätimme kerrankin luottaa itseemme emmekä tietojärjestelmän suoltamaan huomautukseen.

Ja siellä hyllyssähän se muka kadonnut teos oli omalla paikallaan. Tarkistimme vielä järjestelmästä, että kyseisiä kirjoja on hankittu vain yksi kappale, se kirja on hyllyssä eikä maailmalla.Vielä varmimman vakuudeksi vertasimme ISBN-numeroita toisiinsa. Lausuimme ääneen pienen ja hillityn jippiin: kädessämme oli erittäin suurella varmuudella kirja, jonka väitettiin jääneen palauttamatta!  

Marssimme opus kädessämme kirjastovirkailijan luokse ja selitimme asiamme. Olemme palauttaneet kirjan, se löytyi hyllystä ja nyt vaadimme, että myöhästymissakkomme kumotaan. Valitettavasti se ei käynyt, koska virkailijan mukaan me olemme voineet tulla kirja povitaskussa paikalle ja nyt esittää, että muka löysimme sen hyllystä. Suupielemme vääntyivät aavistuksen verran alaspäin. 

Sitten Pirjo päätti kokeilla automaatilla, voiko kirjan lainata: jos sitä ei ole palautettu, pitäisi laitteen vinkaista virheen merkiksi. Laite ei vinkunut, vaan piippasi tiedottaakseen siitä, että lainaus onnistui. Kysyimme virkailijalta, miten on mahdollista, että palauttamattomaksi ilmoitettu kirja olikin lainattavissa. Ja miten on mahdollista, että kirja, joita koko kulttuurilaitoksessa on vain yksi kappale, näkyy nyt meidän tiedoissamme kahteen kertaan.

Kirjastovirkailija ei osannut vastata meille. Me palautimme vastalainatun kirjan ja saimme automaatista kirjallisen ilmoituksen palautuksesta. Yllättäen tietojärjestelmä katsoi sen aikaisemmin lainatun kirjan nyt palanneen kotikonnuilleen, mutta äsken lainattu näytti jääneen meille. Tiedustelimme virkailijalta, että mitä nyt tehdään, koska kirja todistettavasti palautettiin, mutta sen virheettömän systeemin mukaan se onkin yhä lainattuna.

Virkailija huokaisi ja sanoi, että hän korjaa tämän nyt manuaalisesti, mutta että sakot meidän on maksettava, koska ei voi olla ihan täyttä varmuutta siitä, miten me tämän tempun teimme. Arvatkaapa kahdesti, maksoimmeko!

Pöllöt tuovat jotenkin mieleen viisauden, siksi meillä on aplikoituna pöllömäisiä kuviota paitoihin ja pipoon. Viisaus, se ei asu meissä! Mutta pienimuotoinen oivaltaminen kuitenkin.