Eilisen kohujuttuna saimme iltapäivälehdistä lukea päiväkodista, jossa pikkulapset pesivät pottia ja vessanpyttyjä karkkipalkalla. Iltaan mennessä mehevä otsikko oli kumottu ja monesta eri lähteestä vakuuteltiin, että todellisuudessa lapset eivät tehneet mitään oikeaa työtä ja karkit oli päiväkodissa kielletty jo viime vuosisadalla. Jos joku lapsi nyt sattui osallistumaan johonkin siivoukseen vivahtavaan, niin hän teki sen ainoastaan siihen tarkoitukseen hankituilla motorisia taitoja kehittävillä leikkivälineillä eikä oikealla mopilla ja wc-harjalla. Myrkyllistä lipeää ja muita sokeutta aiheuttavia aineita sai käyttää ainoastaan siivousainepassin suorittanut aikuinen, joka oli pyhästi luvannut olla maistamatta mitään sellaista, missä on yli sivun mittainen tuoteseloste.
Tuskin potan peseminen lasta pilaa, mutta miksi ihmeessä jättää kädentaitojen harjoittaminen siivoukseen tai leipomiseen, kun päiväkodissa olisi niin paljon jännittävämpiäkin asioita tehtävänä. Joka päivä henkilökunta kokoontuu pariksi tunniksi suunnittelemaan retkiä, askarteluja ja muuta kehittävää toimintaa. Miksi lapset eivät voisi tehdä sitäkin, jos he kerran ovat palkatta kelpoisia kaikkiin muihin päiväkodin tehtäviin? Todennäköisesti lasten suunnitelmat olisivat niin nopeasti valmiita, että aikuiset voisivat lyhentää jokapäiväisen iltapäivänmittaisen lapsilta ehdottomasti kielletyn kahvihuoneessa tai lepotiloissa pidettävän palaverinsa kymmeneen minuuttiin. Heille jäisi paljon enemmän aikaa sille päiväkodin tärkeimmälle tehtävälle eli läsnäololle lasten elämässä. Sitä me kutsuisimme synergiaeduksi.
Yleisesti paheksutaan syvästi sitä, jos jossain maassa lapset lajittelevat jätteitä henkensä pitimiksi eivätkä ennätä kouluun. Sen sijaan aika moni tuntui eilen suunnattomasti ilahtuvan siitä, että päiväkodissa lapset oppivat tekemään töitä. Miksi emme siis laajentaisi päiväkodin työkasvatusta kaikenlaiseen kotona ja sen lähipiirissä luontaisesti tehtävään työhön. Minikokoisten moppien ja leikki-imurien rinnalle voisi hankkia ihan oikeita porakoneita, ruuvinvääntimiä ja vatupasseja, joille kaikille on käyttöä siinä vaiheessa, kun lapset kiinnittävät seinään lisää naulakkoja tai kokoavat hoitajille Ikeasta hankittuja lastulevykalusteita.
Ulkoleikeissäkin voitaisiin vähitellen ikuisen mäenlaskun ja hiekkakakkujen sijaan panostaa johonkin tuottavaan. Parilla painepesurilla ja pitkävartisella harjalla lapset voisivat joutoaikoina pestä autoja, ja jos pihassa olisi kunnollinen monttu, onnistuisi ainakin öljynvaihto. Siivouksesta innostuneet voisivat imuroida auton sisätilat ja pikkuisilla kätösillä ulottuisi siivousliinalla puhdistamaan tuulilasin sisäpinnan kapeimmatkin koloset.
Arvoisat varhaiskasvattajat - miksi tyytyä päiväkodissa ns. perinteisten naistentöiden opettamiseen, kun pienellä pohtimisella ohjelmaan voi ottaa kotitöiden koko kirjon! Jos autonrassaaminen ei inspiroi, voi nikkaroida vaikka kasvihuoneen tai vajan. Jos päiväkodin ympärillä on tarpeeksi tilaa, pienessä ulkorakennuksessa voi kasvatella kanoja ja ottaa sinne muutaman kesälampaan. Lapset kyllä mielellään luovat lantaa, kunhan heitä siihen kannustaa. Sadepäivinä koko porukka voisi kokoontua tietokoneen äärelle opettelemaan, miten maksetaan laskuja ja tilataan netistä vaatteita, joita ei edes aiota ostaa, vaan jotka palautetaan sovituksen jälkeen takaisin lähettäjälleen. Ne, jotka eivät ole moisesta kiinnostuneita, voivat kokoontua sohvalle seuraamaan jääkiekkoa.
Ideoitamme saa käyttää aivan vapaasti. Kaikesta kekseliäisyydestämme ilahtuneina otimme kuvaan mukaan lampun symboloimaan älymme valoa. Asuina meillä on yksinkertaiset mekot, joita olisi kannattanut ommella samalla kertaa enemmänkin. Jostain syystä meiltä ovat tähän asti kokonaan puuttuneet tällaiset suorat T-paitamaiset leningit, jotka nyt ihan sattumalta ovat raidalliset. Pirjon mekko on tavallista raitatrikoota, mutta Purjon mekkokangas yrittää esittää kirjoneuletta siinä kieltämättä aika mainiosti onnistuen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti