sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

9.3. Huikean sinistä

 photo ac393bde-563b-44c2-a755-379f8df3fa3a_zps103f76b8.jpg

Kevään kunniaksi valitsimme taustaksemme huikean sinisen jumppamaton, joka on melkein samaa sävyä kuin taivas tänään iltapäivällä auringon paistaessa niin, että tiaiset olivat mennä keväästä sekaisin. Olemme viettäneet sunnuntain visusti sisällä, jotta mikään yltiövarhaisen kevään herättelemä pöpönen ei kävisi meihin käsiksi.

Tällaisena päivänä on aivan liian lämmintä pakastimen sulattamiseen, joten sen sijaan voi kääntyä vaatekomeron puoleen ihmettelemään, mitä kaikkea on viime keväältä jäänyt käyttämättä. Löysimme tällaiset asut, joiden vihertävä väri on tänä vuonna ehdottoman muodikas. 

Purjon flanelliliivihameessa seikkailevat viidakon eläimet ja Pirjon aidosti 90-lukuisessa retrokuosissa junan lisäksi kaikenlaisia puita. Kuosit sinänsä voivat olla sitä taikka tätä, tärkeintä on kaikenlainen vihertäminen ruohosta omenoiden kautta sammaleen väriin. Asuja voisi täydentää hapsulaukulla, sellainen on jokaisella yhtään asusteitaan ajattelevalla olalla, kyynärtaipeessa tai kädessä, koska joku jossain on päättänyt, että hupsut hapsut ovat kevään juttu. Me emme moiseen muotiin lähde mukaan, meille riittää se, että joku muu kanniskelee tavaroitamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti