maanantai 11. elokuuta 2014

11.8. Tule takaisin, Paavo Laukkanen!

 photo b7aadffe-8417-4700-9dfe-df2741ad2670_zpsbf3cda96.jpg

Me yritimme tänään ostaa auton, mutta yritykseksi se jäi, koska meistä on tullut näkymättömiä. Tai oikeastaan siitä henkilöstä, jonka lähetimme autokaupoille, sillä ette kai te tosissanne usko, että kaksi 43 cm mittaista nukenvaatteita esittelevää baby bornia ihan oikeasti lähtisi koeajamaan kaikenlaisia uutuuksia.

Joka tapauksessa testihenkilömme kävi yhteensä neljässä lahtelaisessa autoliikkeessä tarkoituksenaan tuhlata vähät rahansa jonkinmoiseen menopeliin, mutta yhdessäkään liikkeessä myyjät eivät huomanneet häntä. Jos yritti lähestyä myyjäryhmää, pakenivat nämä ripeästi kuka mihinkin, ja kauhistunein alkoi hädissään kiillottaa rekisterikilpiä, jotta pääsi piiloon ostohakuista asiakasta. Ei auttanut toiveita vastaavan auton vieressä seisoskelu, ei autoon istuminen, ei myyjän pikkuruisen toimistokopin lasiin koputtelu ("pieni hetki, minulla on tässä asiakas" - siis missä, siellä kopissa ei ole ketään muuta, tietokoneen näyttöruutu on pimeänä ja puhelin mykkänä pöydällä) eikä edes suorasukainen kysymys, että myydäänkö täällä autoja. Ei, autoa ostamaan lähettämämme henkilö oli muuttunut todella epähenkilöksi, jota ei nähtävästi millään aistilla kyennyt havaitsemaan.

Onneksi sinnikäs noin 20 minuutin mittainen odottelu kussakin liikkeessä tuotti tulosta. Nähtävästi siihen mennessä myyjät olivat arponeet, kuka uhrautuu häätämään asiakkaan. Toimintametodi oli joka liikkeessä sama eli auton ajo-ominaisuuksien, superturvallisten turvatyynyjen tai ennennäkemättömän säästäväisen moottorin sijaan ostajalle kerrottiin heti aluksi siitä, miten tuhannen euron lisäpanostuksella autosta saisi varsinaisen kodin viihdekeskuksen. Valitettavasti me emme asu autossa, joten emme ainakaan vielä kovin hyvin ymmärrä, mitä iloa olisi yhdeksästä kaiuttimesta ja ennenkuulumattoman upeasta äänentoistosta. 

Meille tuli ikävä Paavo Laukkasta. Hän on ihan oikea henkilö, joka aikoinaan myi autoja eikä piiloutunut tavaratilaan asiakkaan saapuessa kauppaan. Hän otti avosylin vastaan liikkeeseensä, tervehti, rupatteli, osasi kysyä oikeita kysymyksiä (kuten vaikka että autoako sitä ollaan ostamassa), etsi asiakkaalle sopivan menopelin ja pyrki siihen, että kaupastaan ei lähdetä ulos ilman edes jonkinlaista sopimusta. Saattaa olla, että hän joskus ihan pikkuriikkisen huijasi vaikka vakuuttamalla, että ilman metallinväriä (lisämaksua noin 600 e) ei kukaan nykypäivänä autoa hanki, mutta ei hän koskaan huiputtanut niin paljon, etteikö tyytyväinen asiakas olisi uudestaan ja uudestaan tullut ostoksille. Ja jos asiakas ei tullut liikkeeseen, tuli auto asiakkaan luo eli kanta-asiakkaille Paavo saattoi säännöllisin muutaman vuoden välein ajaa tuliterän auton pihaan ehdotellen koeajoa. Harva kieltäytyi ja harva jätti autonsa vaihtamatta uuteen vuosimalliin.

Me kaipaamme ihan oikeasti Paavoa, joka ensisilmäyksellä näki, onko asiakas tullut potkimaan renkaita vai ostoksille. Kun paksu setelitukko takataskussa kiertää autokaupasta toiseen saamatta edes tervehdystä, menettää vähitellen uskonsa myyntiin ja markkinointiin. Ehkä autonvaihtajamme ei näyttänyt riittävästi ostajalta, ehkä hän ei tarjonnut riittävästi haasteita myyjille, ehkä hän oli vain tylsä, harmaa ja ruma, mutta siitä huolimatta hänelle olisi voinut myydä auton. Hän olisi ehkä epätoivoissaan sortunut jopa siihen yhdeksän kaiuttimen kokoiseen kodin viihdekeskukseen, kunhan joku olisi ihan tosissaan ryhtynyt kaupantekoon. Paavo Laukkanen olisi myynyt hyvän auton ja tarjonnut vielä viinerikahvit siihen päälle. Tosin Paavo olisi samalla myynyt myös meille täysin tarpeettoman vetokoukun, mutta silkasta kaupanteon riemusta olisimme sellaisen hankkineet, sillä koskaan ei voi tietää, koska pihastaan löytää peräkärryn. 

Niin että autokaupat ovat nyt tekemättä, koska kukaan näkemästämme noin tusinasta myyjästä ei ollut tänään pikkurahan puutteessa. Tai ehkä tähdet taivaalla olivat jossain sellaisessa asennossa, että kaupanteko olisi tiennyt huonoa onnea koko loppuvuodeksi. Me nojailemme kiiltävän pellin sijaan muoviseen parkkitaloon ja esittelemme raitaisia trikooasuja. Samalla mietimme, löytyykö netistä autokauppa, joka hyväksyy virtuaalisen vaihtoauton ja lähettää meille pihaan ihan oikean tilalle.

1 kommentti:

  1. Ehkä autonostajanne oli väärää sukupuolta ja vieläpä väärän ikäinen. Näin päättelin muutama vuosikymmenen sitten, kun tietyssä liikkeessä en saanut myyjää kiinni millään, vaikka minun jälkeeni tulleita sännöttiin heti palvelemaan. Silloin päätin, mutta merkkiä ja mitä liikettä vältän viimeiseen asti.

    VastaaPoista