keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

24.4. Päivitys

 photo ef5e56c9-4531-40d5-9605-e2a9f5b71455_zps03ce9b09.jpg

Kuvaa otettaessa ajattelimme kirjoittaa jotain mukavaa taikomisesta ja linnoista ja Harry Potterista, koska meillä on kokonainen kauniskuvainen kirja hänestä. Tänään me emme millään muista, mitä kaikkea oli mielessä, joten päädyimme vain laittamaan kuvan itsetämme ja kuvateoksesta. Meillä on jotenkin ajatukseen virittävät kissamekot, joiden kuviot tuovat mieleen noitien säkenöiväsilmäiset lemmikit.

Koska meillä ei ole mitään omaa sanottavaa, lainaamme muiden ajatuksia. Niin tekevät muutkin bloggarit. Olemme kuunneelleet korva hörössä toisten puheita, lainailemme niitä ja lisäilemme vähän omiamme. Niin syntyy blogiteksti, jossa ei ole meitä nimeksikään, mutta sitähän te ette saa koskaan tietää.

Turussa on esimerkiksi löydetty ärhäkkää tuberkuloosia, joten muutama sata turkulaista on erityistarkkailussa tuon salakavalan ja ilkeän taudin vuoksi. Ajatusleikkinä voisi miettiä, miten koko kaupunki pitäisi asettaa karanteeniin: kaupungin ympärille kunnon vallihauta ja piikkilanka-aita, joita ei voi ylittää eikä alittaa. Toisaalta kaupungin päälle voisi myös pudottaa mielettömän suuren muovikuvun, jonka alla tuberkuloosille altistunut väki jatkaisi elämäänsä ehkä hieman kasvihuonemaisissa olosuhteissa. Se varmistaisi, ettei Turku olisi uhka muulle Suomelle.

Eristäminen saattaisi aiheuttaa hieman ongelmia. Ensinnäkin lauttaliikenne linnan kupeesta pitäisi siirtää jonnekin riittävän kauas tautialueesta. Toisaalta satama voitaisiin säilyttää paikallaankin, mutta Silja ja Viking kuljettaisivat vain turkulaisia ja ruotsalaisia, joille ei kerrottaisi, miksi suomalaiset kanssamatkustajat yllättäen puhuisivat kaik lyhkäsestäs eikä kukaan viäntäisi savoa tai muita eksoottisia murteita. Mahdolliset yskänpuuskat tukahdutettaisiin kohteliaasti nenäliinalla.

Toiseksi pitäisi varmistaa, että huolto toimii melkein kuin normaaliaikaan. Ruokaa ja kaikkea muutakin tarpeellista kaupunkiin saataisiin lastaamalla Aurajoen yläjuoksulla veneet täyteen tavaraa ja päästämällä ne virran vietäviksi. Autoilla ei kaupunkiin enää olisi menemistä, koska paluuta ei tautivaaran vuoksi olisi. Turkulaiset voisivat ajella omilla kulkupeleillään karanteenialueella ja polttoainettakin heille toimitettaisiin, koska tarkoituksena ei olisi rangaista vaan ainoastaan pitää loitolla muista siihen asti, kunnes tartuntavaara on ohi. Muuten Turku varmaan olisi aika lailla omavarainen, koska siellä on kaikenlaisia sairaaloita, kouluja, kirkkoja ja muuta mukavaa, joten katastrofialueeksi sitä ei tarvitse nimetä eikä SPR:n katastrofiapua tarjota. Huovat ja teltat voidaan lähettää vaikka tulva-alueille.

Isompi ongelma olisivat erilaiset urheilukilpailut. Miten pelata jääkiekkoa tai jalkapalloa muun maan urheiluseuroja vastaan? Todennäköisesti jouduttaisiin tilanteeseen, jossa joukkoeet olisivat eri kentillä, joilla pelatessaan he voivat suurelta näyttötaululta seurata vastapuolen peliä ja tavallaan virtuaalisesti vastata siihen omalla taktiikallaan. Maaleja tulisi takuuvarmasti enemmän kuin samalla kentällä pelattaessa, mutta ei se varmaan ole mikään ylitsepääsemätön ongelma, sillä tärkeintähän on reilu ja rehti peli eikä maalien määrä. 

Tätä ajatusta voisi kehitellä edelleen, mutta me emme nyt jaksa vaan palaamme asiaan joskus myöhemmin jos sittenkään. Turkulaisille lukijoille tiedoksi: ei kannata ryhtyä laajentamaan kotivaravarastoja, koska blogimme ei ole mitään yleinen mielipide, jonka mukaan toimitaan. Teitä ei siis olla sulkemassa onnelliseen ja somaan kaupunkiinne ilkeän tuberkuloosibasiljontin uhreiksi vaan voitte edelleen matkustella vaikka ympäri Suomea. Tosin emme ymmärrä, että miksi, koska Turussa on kaikki retrommin, koska olette jopa saaneet jo vaimennetuksi luullun tautikannan joskin todennäköisesti tuontitavarana!

1 kommentti:

  1. Mahottoman hieno kissakangas! Nuo mekot tejän täytyy panna seuraaviin halloweenijuhliin päälle.

    VastaaPoista