Vietimme tänään aikaamme kauppakeskuksessa tai oikeastaan
tepastelimme napakkaan tahtiin sen erilaisten aulojen ja sokkeloiden poikki
matkalla jostain jonnekin. Ilahtuneina huomasimme, että yleensä käsivarteemme
tarttuvat epäsuomalaiset naamarasvakauppiaat olivat ruokatunnilla tai joka
tapauksessa poissa tavanomaiselta vartioasemaltaan. Saatoimme unohtaa siinä
kohdassa normaalisti käyttämämme perusyrmeän ilmeen, jonka tarkoituksena on
sanoa, että älä mulle rupee.
Jollain käytävänpätkällä huomasimme epätavallisen ihmistihentymän, mutta emme antaneet sen vaivata itseämme. Meillä oli tavoite kirkkaana mielessä, joten suuntasimme sitä kohti välittämättä joka suunnasta puskevista lastenrattaista tai kyynärpää tanassa jotain odottavista seniorikansalaisista. Muutaman metrin päässä meistä ojenneltiin kaikille muille esitettä ja kuponkia ja taustalla seisoi hirmuinen standi eli plakaatti, jossa luki, että "oikeudenmukaisuus". Meille ei annettu sitten niin mitään, ei edes kahvikuponkia, joten huomasimme vaalisloganin (sillä sehän se oli) varsin teoreettiseksi. Politiikan kielellä valtuustoehdokkaat eivät ole vielä omaksuneet sen sisältöä osaksi arkensa praktiikan jargonia.
Jollain käytävänpätkällä huomasimme epätavallisen ihmistihentymän, mutta emme antaneet sen vaivata itseämme. Meillä oli tavoite kirkkaana mielessä, joten suuntasimme sitä kohti välittämättä joka suunnasta puskevista lastenrattaista tai kyynärpää tanassa jotain odottavista seniorikansalaisista. Muutaman metrin päässä meistä ojenneltiin kaikille muille esitettä ja kuponkia ja taustalla seisoi hirmuinen standi eli plakaatti, jossa luki, että "oikeudenmukaisuus". Meille ei annettu sitten niin mitään, ei edes kahvikuponkia, joten huomasimme vaalisloganin (sillä sehän se oli) varsin teoreettiseksi. Politiikan kielellä valtuustoehdokkaat eivät ole vielä omaksuneet sen sisältöä osaksi arkensa praktiikan jargonia.
Olimme varmaan
liian somia siinä puikkelehtiessamme tai sitten tarjolla oli jotain nukeille
sopimatonta, koska sivukorvalla kuulimme, että joku olennainen ikäraja on 18
vuotta. Joka tapauksessa juuri siinä kohdassa meistä tuli ihan näkymättömiä,
ei ojennettu karkkia eikä kynää eikä edes lappusta, jossa olisi
oikein valokuvaamossa otettu kuva ja joku numero oikein isolla. Ei siinä,
että me olisimme niistä erityisen kiinnostuneita, mutta tykönämme pohdimme,
että miksi näin. Miten ne potentiaaliset käännytettävät väkijoukosta valitaan?
Emme ole koskaan olleet jakamassa mitään esitteitä tai muita kauppakeskusten ovella, mutta kerran seisoimme messuilla pöydän takana ja ojentelimme karkkikulhoa ehdottaen, että ottakaa ihmeessä useampi, ei näitä lasketa. Tästä voitte päätellä, että meidän messupäivystyksemme oli sovittu tismalleen sen mittaiseksi, miten pitkään kovia, kirjavaan käärepaperiin piilotettuja mainosherkkuja riitti. Olisimme voineet syödä niitä itsekin, mutta ne maistuivat niin pahoilta, että jakelimme niitä suosiolla vähän joka suuntaan. Erityisen iloisia olimme aina, kun paikalle osui koululuokka tai muu nuorisojoukko, joille kelpasi ihan kaikki näyttelypöydistä irtilähtevä esitteistä kynien kautta pinsseihin ja muovikasseihin. Niitä erilaisilla papereilla täytettyjä pusseja löytyi messutapahtuman jälkeen lähialueen roskiksista, sillä harva 14-vuotias on ihan oikeasti kiinnostunut tyrävöistä tai uppopumppujen laatukriteereistä. Kaikenlainen naposteltava sen sijaan auttaa jaksamaan sen pakollisen puolituntisen, joka paikalla on oltava, jotta saa loppupäivän koulusta vapaaksi.
Mutta huomatkaa, me olimme messuosastollamme äärettömän oikeudenmukaisia siihen asti, kun niitä karkkeja kulhossa riitti. Jos näimme, että joltain heikommalta vietiin hänen ottamansa herkut, ryntäsimme viemään vähintään viisi tilalle. Tai joskus jopa kymmenen, jos kiusanteon ja ahdingon kohteeksi joutuneella oli kauniit silmät. Erityisen paljon makeisin tungimme sellaisten lasten taskuihin, joiden äidit jalkaa polkien inttivät, että nyt ei ole karkkipäivä. Hänellä ehkä ei, mutta meillä kyllä.
Niin että peräänkuulutamme tämän päivän kokemuksen perusteella sitä oikeudenmukaisuutta. Onko oikein, että meidät sivuutettiin ulkonäkömme, ikämme tai puoluekantamme takia? Ja mistä ihmeestä ne kahvilappujen jakelijat tiesivät, että meitä ei olisi hedelmäkarkilla tai kahvikupposella saisi uurnille? Jos meillä olisi äänioikeus, antaisimme äänemme kukkahattutätipuolueelle, koska kuuleman mukaan juuri kukkahattutädit vastustavat kaikkea. Vaaleissa jokainen tuntuu olevan jonkun asian puolella, joten vastavoimaksi tarvittaisiin vankka vastustusrintama.
Emme ole koskaan olleet jakamassa mitään esitteitä tai muita kauppakeskusten ovella, mutta kerran seisoimme messuilla pöydän takana ja ojentelimme karkkikulhoa ehdottaen, että ottakaa ihmeessä useampi, ei näitä lasketa. Tästä voitte päätellä, että meidän messupäivystyksemme oli sovittu tismalleen sen mittaiseksi, miten pitkään kovia, kirjavaan käärepaperiin piilotettuja mainosherkkuja riitti. Olisimme voineet syödä niitä itsekin, mutta ne maistuivat niin pahoilta, että jakelimme niitä suosiolla vähän joka suuntaan. Erityisen iloisia olimme aina, kun paikalle osui koululuokka tai muu nuorisojoukko, joille kelpasi ihan kaikki näyttelypöydistä irtilähtevä esitteistä kynien kautta pinsseihin ja muovikasseihin. Niitä erilaisilla papereilla täytettyjä pusseja löytyi messutapahtuman jälkeen lähialueen roskiksista, sillä harva 14-vuotias on ihan oikeasti kiinnostunut tyrävöistä tai uppopumppujen laatukriteereistä. Kaikenlainen naposteltava sen sijaan auttaa jaksamaan sen pakollisen puolituntisen, joka paikalla on oltava, jotta saa loppupäivän koulusta vapaaksi.
Mutta huomatkaa, me olimme messuosastollamme äärettömän oikeudenmukaisia siihen asti, kun niitä karkkeja kulhossa riitti. Jos näimme, että joltain heikommalta vietiin hänen ottamansa herkut, ryntäsimme viemään vähintään viisi tilalle. Tai joskus jopa kymmenen, jos kiusanteon ja ahdingon kohteeksi joutuneella oli kauniit silmät. Erityisen paljon makeisin tungimme sellaisten lasten taskuihin, joiden äidit jalkaa polkien inttivät, että nyt ei ole karkkipäivä. Hänellä ehkä ei, mutta meillä kyllä.
Niin että peräänkuulutamme tämän päivän kokemuksen perusteella sitä oikeudenmukaisuutta. Onko oikein, että meidät sivuutettiin ulkonäkömme, ikämme tai puoluekantamme takia? Ja mistä ihmeestä ne kahvilappujen jakelijat tiesivät, että meitä ei olisi hedelmäkarkilla tai kahvikupposella saisi uurnille? Jos meillä olisi äänioikeus, antaisimme äänemme kukkahattutätipuolueelle, koska kuuleman mukaan juuri kukkahattutädit vastustavat kaikkea. Vaaleissa jokainen tuntuu olevan jonkun asian puolella, joten vastavoimaksi tarvittaisiin vankka vastustusrintama.
Kuvassa me istumme portailla ja vastustamme ainakin pakkoseisoskelua. Paitakankaat ovat kangaskauppa Wexleristä ja samanlaisista kuvioista huolimatta ne ovat ihan erilaisia. Pirjon paita on trikoota, mutta Purjo paitapa onkin saanut vohvelikankaan tapaisen pintakuvioinnin. Nämä ovat ihan mukavia paitoja niille, jotka ovat kyllästyneet apinoihin.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti