Meitä ei ole kosittu eikä meillä ole aikeita kosia ketään. Tähän kirjoitukseen meitä kirvoitti netistä löytämämme uutinen, jonka mukaan suomalaisessa elokuvateatterissa on kosittu ihan merentakaiseen malliin eli ennen varsinaista elokuvaa esitetty video, johon oli otettu mallia youtuben muinaisesta hitistä. Siinä mies herää kaiketi kotonaan, pukeutuu, ottaa matkaansa sormuksen, ajaa omakotialueen halki elokuvateatteriin, jättää autonsa sakkopaikalle teatterin eteen ja kipittää halki aulan kosimaan tyttöystäväänsä. Juuri kun siinä yleisön edessä valkokankaalla aukeaa ovi, aukeaa se tosielämässäkin ja yltiöromanttinen (tai matkiva) sulhanen saapuu paikalle lausuakseen kuolemattomat sana "Tuletko vaimokseni?". Ja kamerakännykät välkkyvät, yleisö taputtaa ja kaikki olisi lähes täydellistä, ellei morsio erehtyisi sanomaan, että minähän olen jo sinun vaimosi. Jos on yhteinen koti, yhteistä taivalta takana muutamakin vuosi ja vauva tulossa, niin kosinta lienee lähempänä muodollisuutta kuin maailmojakaatava rakkaudenosoitus.
Oli miten oli, me kehittelimme ideaa hiema laajemmaksi. Missä kaikissa tapauksissa vastaava videoesitys voisi olla toimiva? Esimerkiksi YT-neuvottelujen päätteeksi voitaisiin kutsua firman väki katsomaan uusinta James Bondia ja siinä alkumainosten jälkeen esittää filminpätkä, jossa rennot remonttimiehet vaihtavat tutulla konttorilla työhuoneiden nimikilpiä ja lukkoja uusiin. Hetkeksi voitaisiin zoomata työpöydän henkilökohtaisiin esineisiin, vaatekaappiin siististi sijoitettuihin varakenkiin ja ikkunasta näkyvään maisemaan. Sitten kuvaan tulisi henkilöstöpäällikkö tai muu esimies, joka katsoisi kameraan iloisesti hymyillen ja kertoisi, että "Juhani, Eira ja Sylvi, nouskaa ylös ja ottakaa kaksi askelta eteenpäin. Turhaan odotitte eläkepäivien koittavan muutaman vuoden kuluttua, sillä olitte heikoin lenkki ja saatte nyt kenkää." Raikuvien aplodien kaikuessa kolme irtisanottua saisivat poistua työpaikalle noutamaan entisistä työhuoneistaan jo käytävälle nostetut henkilökohtaiset tavaransa.
Toinen käyttökelpoinen tapa olisi erosta ilmoittaminen. Puolison voisi usuttaa kavereiden kanssa katsomaan kauhufilmiä, jota ennen pyörähtäisikin käyntiin synkkäsävyinen lyhytelokuva. Siinä muuttoauto kurvaisi tutun talon pihaan, tavarat pakattaisiin ja kannettaisiin pois. Omakotitalossa voisi napata matkaansa myös nuorimmat omenapuut ja parhaat perennat sekä leikkimökin, jos se sattui olemaan sellaista pienempää mallia. Esitys päättyisi siihen, miten puoliso lasten kanssa seisoisi vakavana tyhjässä olohuoneessa ainoana valolähteenään tietokone, jonka ruudulla näkyisi pariskunnan yhteisen pankkitilin saldo. "Kiitos yhteisistä vuosista", sanoisi puoliso kameralle ja samalla zoomattaisiin läppärin näytölle, jossa hetki sitten ihan kelpoinen tilin loppusumma oli yhdellä enterinpainalluksella vaihtunut pyöreäksi nollaksi.
Emmekä voi olla ajattelematta firman pikkujoulua, jossa ennen pääruokaa voisi esittää videon, jossa inha omistaja polttaisi kirjanpidon roviolla (voikohan nettikirjanpitoa polttaa, emme tiedä, mutta kai ne kuitit ainakin saa palamaan?), poistuisi toimistosta ja ajaisi lentokentälle. Siellä hän kulkisi aina lähtöselvityksen ja turvatarkastuksen kautta lähes portille asti, jossa kääntyisi ja toivottaisi hämmentyneelle henkilökunnalleen "Hyvää joulua ja iloista konkurssia". Tämän jälkeen kamera tallentaisi lentolipun määränpään eli jonkun sellaisen paikan, josta talousrikoksiin syyllistyneitä ei palauteta Suomeen.
Samaa systeemiä voisi toki levittää muihinkin taidemuotoihin kuten vaikka teatteriin. Olisi varmasti ikimuistoista mennä puolisonsa kanssa katsomaan jotain näytelmää, jossa jossain sopivassa kohdassa pääosan esittäjä kertoisi, että "Armaani, meille tulee vauva" ja vastanäyttelijä vastaisi "Ihanaa, aivan kuten Siiri ja Kalle Korhoselle rivillä 7 paikoilla 82 ja 83". Tämän jälkeen esitys jatkuisi alkuperäisin vuorosanoin, mutta Kalle ei todennäköisesti tajuaisi siitä yhtään mitään.
Olemme täydellisen ihastuneita tähän ideaan, joten laitoimme vähän paremmat mekot päälle. Purjolla on vuorisilkkimekko, jonka edusta on erittäin paljettisesta kankaasta (se on varmasti maksanut aikoinaan yli 100 euroa metri, mutta me saimmekin siitä vain leikkuutähteet käyttöömme, joten olkaa huoleti, konkurssi ei uhkaa). Pirjo puolestaan yhdisteli varsin luovasti erilaisia juhlavahkoja kankaita, joista syntyi lopulta pienesti röyhelöinen kokonaisuus satiininauhasomisteineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti