keskiviikko 5. joulukuuta 2012

5.12. Nallen hellässä huomassa

nalle

Me olemme koko päivän valmistautuneet huomiseen itsenäisyyspäiväjuhlaan ja etenkin paraatiin. Toivomme koko sydämestämme, että pakkanen pysyisi inhimillisenä, ja ohimarssiin komennettu tekstiviestimiehemme selviäisi päivästä jäätymättä. Miettikää itse - yli viisi tuntia turhautunutta seisoskelua tuulisella kentällä ja lopulta koppuraksi jäätyneillä jaloilla marssiyritystä jossain pesäpallostadionilla.

Käsittääksemme on hyvin itsenäisyyspäivällistä ja ylevää marssia lippujen perässä pitkin Kouvolan kaupunkia, ja varmasti siitä syntyy oikein ikimuistoisia kokemuksia, mutta ikävä kyllä olemme sitä mieltä, että ilman niitäkin voi elää hyvän ja täyden elämän. Meistä lippu on parhaimmillaan hulmuamassa vapaana salossa, ei sankassa lumisateessa joukkojen edessä kuljetettuna. Tosin ajattelumme on kohtuullisen rajoittunutta ja painottuu pitkälle oman vaivannäön minimoimiseen. Siksi tunnemme syvää sääliä kaikkia niitä kohtaan, jotka joutuvat juhlimaan Suomen suurinta juhlapäivää kuolioon vetäyvin varpain ja paleltuvin kasvoin. Jos meiltä olisi kysytty, paraatissa ei olisi jalankulkijoita lainkaan, vaan pelkästään kaikenlaista lystiä raskasta kalustoa mönkijöistä panssarivaunuihin.

Meidän on varsin hyvä istuskella tässä nallen sylissä Mikki Hiiri -kuvioisissa trikooasuissamme. Nämä käyvät vaikka pyjamista, jos meitä sattuu nukuttamaan. Näissä muuten erottuisimme erinomaisen hyvin vihreisiin talvimaastoasuihin pukeutuneista asevelvollisista, jos nyt sattuisimme paraatiin mukaan eksymään.

1 kommentti:

  1. Anteeksi nyt vain, mutta miten ihmeessä kaksi nukkea on päässyt Señor Cuestan syliin? Erityisen hämmentävää on se, että Señor Cuesta sattuu istumaan erään nuoren neitokaisen huoneessa, joka ei ole antanut lupaa huoneensa kuvaamiseen. Pirjolle ehkä, mutta Purjolle ei...

    VastaaPoista