maanantai 1. heinäkuuta 2013

1.7. Pirjo ja Purjo eivät luota lihavaan elämäntapaohjaajaan



 photo 69999725-3f2c-4a6f-b633-1cd5ddab1214_zpsab4cf9c5.jpg

Olemme nukeiksi aika lailla avarakatseisia seikkailijoita emmekä pääsääntöisesti karta mitään sellaista inhimillistä, mikä ei satuta tai mistä ei tule näppylöitä. Me olemme kiipeilleet katolle, roikkuneet pää alaspäin omenapuun oksissa, uineet vaarallisissa vesissä ja maistaneet feta-pinaatti -piirakkaa. Näin äkkiseltään väittäisimme, että elämme vaarallista mutta vauhdikasta elämää.

Siksi on itsestämmekin kummallista, että olemme viime päivinä paneutuneet erilaisiin huuhaa-asioihin kuten elämäntaidonvalmennuksiin ja puhelimitse tehtäviin kannustuskeskusteluihin. Meidän elämässämme ei ole mitään vikaa, mutta joidenkin on, koska netistä löytyy vaikka millaista puoskaria valmiina kohtuullisesta rahasummasta puhumaan puutaheinää ja siten muka auttamaan itsensä löytämisessä. Kaiken lisäksi he nimittävät itseään diplomitiesmiksi ja vakuuttavat tarjoavansa hoitomuotoina vaikka niinkin tieteellisesti todennettavia asioita kuin ilmaan liittyviä seremonioita. Höpötystä, sanomme me. Saman asiantuntevan palvelun saa soittamalla summamutikassa satunnaiseen numeroon tai vaikka sellaiselle paljonparjatulle ennustajalle, joka markkinoi itseään kympin riveillä tyyliin "luotettava Merinda kertoo tulevaisuutesi, 3.99 e/min + ppm".

Koska olemme melkein tutkivien reportterien tapaan hankkineet materiaalia ja analysoineet sitä, olemme selvittäneet sen systeemin, jolla alalla toimitaan. Ensin joku hankkii jonkun hienon ulkomaalaisen koulutuksen tai pelkän diplomin vaikka varpaiden kutitusmanipuloinnista. Sen jälkeen hän kutsuu itseään vaku-valmentajaksi ja ryhtyy kouluttamaan muita, jotka myös saavat diplomin. Koska ulkomaankieli on aina tehokasta, lisää ensimmäinen vaku-valmentaja titteliinsä termin "tickling toes", joka sekä kasvattaa uskottavuutta että saa aikaan tunteen, että tämä henkilö on paneutunut asiaansa oikein perinpohjaisesti. Sitten kaikki muut opetuslapset kertovat hankkineensa hienon koulutuksensa sen ensimmäisen Tickling Toes -akatemiassa ja kas - on saatu aikaan varpaita kutittamalla elämänlaatua parantavien koulukunta, joka voi laskuttaa asiakkaita tyhjästä.

Elämäntaidonvalmennuksessa ylipäätään meitä kummastuttaa, miksi niin moni valmentaja ainakin kuvista päätellen on hieman eksyksissä oman elämänsä kanssa. Yhdellä on niin huono ryhti, että veri ei mitenkään voi päästä kiertämään aivoihin asti, toinen näyttää kärsivän univajeesta ja kolmas on selkeästi ollut kotona ruoka-aikaan. Hämmästyttää, miten kukaan voi luottavaisesti hakeutua etsimään apua ihmiseltä, joka on nauttinut niin runsaasti ruokapöydän antimista, ettei enää mahdu edes valokuvaan kuin puolikkaana. Ei meillä ole mitään erityistä pyyleviä, tukevia, tanakoita tai ylileveitä henkilöitä kohtaan, mutta jotenkin lihavan ihmisen tarjoamat elämäntaidonneuvot eivät tunnu erityisen luotettavilta. Jos ihminen ei ole saanut omaa elämäänsä edes kohtuullisen laajaan XL-kuosiin, niin miten hän voi vakavalla naamalla ohjata muita? Kun tarvitsee istuttavakseen kaksi normaalikokoista tuolia, eivät oman elämäntaidot ole kovin korkeassa kuosissa.

Kun on nukke, niin elämässä ei kovin isoja taitoja tarvita. Riittää, että ei ota muiden kädestä, ei tallo toisten varpaille eikä toisaalta anna muiden tulla niin lähelle, että siitä on vaaraa omille varpaille.  Näillä elämäntaidoilla me olemme pärjänneet varsin pitkälle emmekä ymmärrä, pitääkö siitä ihmisten elämästä tehdä niin hankala, että ei voi elää ilman höpökoulutuksen saanutta valmentajaa. Tai kääntäen: ehkä se oma elämä olisi elettävämpää, jos joku somalla näennäisdiplomilla armoitettu ei tulisi omine mielipiteineen siihen sivuun sorkkimaan.

Sorkista saimme aasinsillan päivän kuppiin, joka liittyy kaukaisella tavalla lehmiin. Joskus kerroimme, että on olemassa kahvimukeja, jotka eivät oikein osaa päättää, ollako kuppi vai muki. Tässä on nyt sellainen, lypsyrobottia kyljessään mainostava kahvijuoma-astia, joka on kupiksi suuri ja mukiksi pieni, mutta muuten varsin käypäinen astia. Ehkä me voisimme tämän kylkitekstin innoittamina julistautua agrikulttuuri-innovaattoreiksi ja jakaa itsellemme diplomin erinomaisesta elämäntapavalinnasta. Jos soittelette ongelmissanne tänne päin, niin laskutamme siitä 60 e/h ja uskokaa tai älkää, teidän on pakko kuunnella meitä ja ohjeitamme se kokonainen tunti!

 photo c2800dbb-d966-4ddb-8d78-cc0575aa1bb7_zps39dd480c.jpg

2 kommenttia:

  1. Oi, hieno muki! Onko teillä Lely? Tai jollain sukulaisella/tutulla?

    Ehkä sen paksun ihmisen on ollu ruvettava elämäntapaneuvojaksi, kun se ei mahdu mihinkään kunnon työhön.

    VastaaPoista
  2. Me olemme kohdanneet Lelyn! Hän on oikein näppärä ja reipas ja erityisen pitkäpinnainen, vaikka joku lehmä uudestaan ja uudestaan tulisi katsomaan, joko sitä saisi herkkuja syödäkseen, vaikka vasta vartti sitten kävi viimeksi lypsyllä. Lely on myös osoittautunut oikein ahkeraksi, sillä hän malttaa lypsää päivin ja joskus öin, reilusti yli 2 krt/vrk/lypsävä.

    VastaaPoista