21.7 Kirkollisia tiedotuksia

Taas on se aika vuodesta, kun me juhlamekkoihimme pynttäytyneinä  kipitämme kirkkoon sanankuuloon ja hämmästelemään kaikkea sitä, mitä maallistumiseksi kutsutaan. Me olemme kesän ajan kohtalaisen avaralla sydämellä kuunnelleet mielipiteitä uskosta ja luterilaisuudesta ja Päivi Räsäsestä (suosittelemme Hesarin kolumnia aiheesta, kirjoittajana Annamari Sipilä). Siitä huolimatta tosielämä iski aika lailla rajuna vasten hempeitä kuvitelmiamme konfirmaatiotilaisuudesta.

Kyllä me tiedämme, että konfirmaatio ja ripillepääsy ovat nykyisin nuorille synonyymisia mopokortin saamiselle ja oikeudelle käyttää olkaimetonta sifonkimekkoa. Nuoruuteen kuuluu ja saa kuulua kaikenlaista kapinaa ja oman paikan etsintää, johon liittyy vanhojen perinteiden kyseenalaistamista. Siksi emme kohottaneet vasenta kulmakarvaamme, vaikka alban alta vilkkuivat farkunlahkeet tai ylikorkea tolppakorot. Sen sijaan meistä oli perin kummallista, että rippilasten vanhemmat eivät vaivautuneet olemaan aikuisia edes kirkossa!

Luterilaisiin kirkonmenoihin kuuluu nykyisin kaikenlaista ylös-alas -voimistelua sekä reipashenkisiä virsiä. Jotenkin sitä kuvittelisi, että neljääkymmentä lähentelevät ihmiset kykenisivät suoriutumaan kaikesta muusta kirkonmenoihin kuuluvasta istumalla hiljaa paikallaan ja vaikka lueskelemalla kaikessa rauhassa virsilyriikkaa. Hätätilassa he olisivat voineet hiljaa mutustella rusinoita ja värittää värityskirjoja, kuten noin neljävuotiaat lajitoverinsa tekivät kyllästyttyään.

Ehei, meidän takanamme istui sellainen tapakristittyisä, joka oli päättänyt tehdä kaikille lähellään istuville selväksi mielipiteensä niin kirkosta ja  luterilaisuudesta kuin papista ja saarnastakin. Muiden veisatessa kovaa ja korkealta uskosta ja nuoruudesta lauleli hän mielenosoituksellisesti elefanttimarssia ja Baddingin Paratiisia, joista viimeksimainittu nimensä puolesta sopi tilaisuuteen, mutta oli sisällöllisesti lievästi arveluttava. Vierellä istunut vaimo kihersi ja kikatti ja hykerteli myöntelevästi ja muisti aina välillä sanoa, että "sä olet kauhee, hihihihii". Saarnan aikana mies rupatteli kovaäänisesti homoliittojen tarpeettomuudesta ja kirkollisveron kalleudesta suhteessa hänen henkilökohtaisesti saamaansa hyötyyn. Kolehdinkerääjälle piti tietenkin huomauttaa erittäin äänekkäästi, että varastaminen on syntiä ja kerääjä näytti pikkurikolliselta, jolle ei kannattaisi antaa euroakaan.

Koko konfirmaatio oli tämän isän mielestä turha, koska viiniä sai liian vähän ja albat peittivät rippilapset niin, ettei aikuiselle miehelle jäänyt kuin arvattavaa.  Ylipäätään kaikki papin kertomat Jeesus-jutut olivat pelkkää satua ja pitkittivät poispääsyä kovan kirkonpenkin ahdingosta. Edes oman lapsen siunaaminen alttarilla ei saanut armoa: kummi oli kuulemma lihonut ja pappi liian pienikokoinen ollakseen uskottava.

Me emme ymmärrä, miksi piti vaivautua paikalle, jos kaikki oli huonosti ja oli ollut ihan yhtä huonosti jo muutama vuosi sitten perheen esikoisen konfirmaation aikoihin. Jos kyseessä oli pienen ihmisen protesti isoa kirkkoa kohtaan, niin miksi ihmeessä häiritä seurakuntalaisia jumalanpalveluksessa eikä mennä virka-aikana rohkeasti keskustelemaan papin kanssa uskonasioista. Ai niin, on paljon hauskempaa huudella saarnan aikana papille, että "älä viitti, et voi todistaa" kuin kertoa kantansa aikuisesti ja rakentavasti.

Meillä on kierrätysmekot eli Pirjon leninki on ommeltu vanhasta verhosta, jota on koristeltu pitsillä ja kuvionauhalla. Purjo yhdisti vuorisilkkiä (yläosa), värjättyä pitsiverhoa (hihat) ja tähtikimallekangasta (helma). Pisteenä iin päällä on navan kohdalle (ei napaan asti) ommeltu satiinikukka. Sillä huonostikäyttäytyneellä isällä oli muuten kaksi kokoa liian pieni kauluspaita,  somasti vyön yli vyörytetty roikkuvatsa sekä lötköfarkut. Hänestä meillä ei ole kuvaa. Harmi.

Päivän kuppi on vuonna 1999 jonkun kauppaketjun keräilyastiastosta. Siksi siinä ovat nuo numetot 2000 - oli olevinaan jotenkin hienoa kerätä astioita, jotka on koristeltu vuosiluvulla. Ihan nätti kuppi, ei siinä mitään, mutta vähän identiteettikriisinen. Kahvikupiksi turhan iso, teekupiksi aavistuksen verran liian pieni.