Olemme suurten filosofisten ongelmien äärellä miettiessämme otsikon kysymykseen vastausta. Nilviäinen voidaan terminä korvata lehtokotilolla tai millä tahansa iljettävällä öttiäisellä, joka muistuttaa perhosen toukkaa, mutta ei koskaan koteloidu ja kuoriudu aitona kauneuden ilmentymänä vaan pysyy aina ällöttävänä limakasana.
Voihan olla, että kotilo olettaa olevansa orastava perhonen, joka koska tahansa voi jatkaa muodonmuutoksessa seuraavaan vaiheeseen, koska kantaa siihen sopivaa kotia selässään. Pettymys mahtaa olla hirmuinen, kun se huomaa, että ei saakaan siloisia siipiä vaan joutuu tyytymään toukkamaiseen ryömimiseen loppuikänsä ja kaiken lisäksi se pikkuruinen yksiö keikkuu selässä hankaloittaen olemista. Tuskin kotilolla käy mielessä, että sinne voi aina asettua piiloon teräväkärkisen linnunnokan naputtelulta tai lepäämään muuten vain. Ehei, sen täytyy takuulla tietää, että siipien avulla voisi piiloutumisen sijaan esittää kukkaa ja siten hämätä ahnaita lintuja.
Olemme paneutuneet tähän lehtokotiloiden sielunelämään niin laajasti, että meitä voisi kutsua gastropodeiksi. Se on vähän niin kuin psykologi, mutta ihmisten sijaan keskitymme kotiloihin (tieteellisen luokituksen mukaan ne kuuluvat luokkaan "gatropoda"). Uskoaksemme lehtokotiloiden vimma syödä kaikenlaista vihreää ja etenkin kukkapenkkeihin istutettua tai kylvettyä kasvikuntaa juontaa juurensa niiden perhoskateudesta. Kotilot haluaisivat lentää ja olla kauniita, mutta koska ne ovat luvattoman rumia ja kömpelöitä, ne kostavat haaveensa kariutumisen upottamalla hampaansa - tai mitkä purukalustot niillä nyt onkaan - siihen, minkä olettavat kaunosiipisiä lentelijöitä kiinnostavan.
Tämä selittää myös sen, miksi lehtokotilot kipuavat sateisena päivänä vimmatulla vauhdilla pitkin talomme keltaista seinää. Eivät ne pelkää vedenpaisumusta vaan etsivät sellaista paikkaa, jossa olettavat perhosen haluavan levähtää. Sieltä ikkunalaudalta on hyvä huudella ohiliihotteleville kaunokaisille, että ähäkutti, et pääse tänne, koska minä olen vallannut itselleni paraatipaikan. Voi olla, että muutama yksilö kokeilee uhkarohkeasti myös lentotaitojaan, mutta putoaa kopsahtaen maahan saaden epäonnistumisen kokemuksen, joka ajaa tuhoamaan lisää varjoliljan lehtiä.
Emme aio antaa lehtokotiloille mitään voimaannuttavia ohjeita siitä, miten itsensä hyväksymällä voi saada varsin hyvän elämän, vaikka selkeästi syrjäytymisvaaraisena viettääkin aikansa tuhoamalla muiden pihaistutuksia. Ehei, me neuvomme vain pysyttelemään poissa meidän kotikonnuiltamme, jotta ensi kesänä ei tarvitse suorittaa etsivää kotilotoimintaa keräämällä yli-innokkaita yksilöitä etikkaveteen.
Pelkästään kateutta aiheuttaaksemme pukeuduimme upeimpiin asuihimme, jotka ovat aitoa paksua morsiussatiinia. Purjon mekon helmaosa ja hihat ovat pitsiä ja somisteeksi on ommeltu metritolkulla satiininauhaa. Pirjolla helman röyhelö ja hihat ovat kimallekoristeista sifonkia ja korostamaan asun kermanvaaleutta on ommeltu koristeellinen vaaleanpunainen sydännauha. Meitä voisi mielestämme varsin hyvin verrata perhosiin, vai mitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti