Ensin se löytyi ruokapakkauksista. Sitten se ujuttautui meikkeihin, pesuaineisiin, shampooseen, autonrenkaisiin, lasten turvaistuimiin ja kaikkeen, minkä voi kuvitella jonain päivänä härskiintyvän, haihtuvan tai muuten vain muuttuvan itsekseen ajan myötä käyttökelvottomaksi. Kyseessä on viimeisen käyttöpäivän kirjaaminen tuotteisiin.
Ikääntyneet henkilöt - siis he,jotka ovat eläneet silloin, kun porkkana kasvoi maassa eikä hevi-osaston laarissa - tietävät, että kaikella on käyttöikänsä, mutta sitä ei välttämättä tarvitse erikseen merkitä. Sen voi selvittää haistamalla, katsomalla, kokeilemalla ja lopulta vaikka maistelemalla, jos ei muuten ole ihan varma. Nykyhenkilöt ovat toista mieltä eli he katsovat tuotteeseen painetut numerot ja elävät niiden perusteella. Jos viimeinen käyttöpäivä on mennyt, ei edes kuivattuja herneitä voi enää käyttää, koska ei vain voi. Viis siitä, että ne olisivat syötäviä tai peräti kylvettäviä tuottamaan uutta satoa: viimeisen käyttöpäivän ohittaminen tekee niistä jätettä, josta on päästävä eroon. Järkipuhe ei tehoa, koska "siellä voi olla joku näkymätön homehippu" tai "ei niitä päiväyksiä turhaan laiteta".
Joskus mietimme, voisiko vaikka kirjoituspöytään liimata jo tehtaalla lapun, jossa kerrotaan kyseisen huonekalun olevan käyttökelpoinen korkeintaan 15.5.2015 asti. Luottaisikohan pöydän ostaja omaan järkeensä ja käsitykseensä huonekalujen kestävyydestä vai nakkaisiko mokoman sisustuselementin kyseisenä päivänä pois vain siksi, että kehveli valmistaja on äkännyt käyttää hyväkseen viimeisen käyttöpäivän taikaa. Todennäköisesti aika moni ihan oikeasti uskoisi, että huonekaluillakin on ennalta-arvioitava käyttöikä, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten niitä käytetään. Kannetaanhan jo nyt roskiin kassikaupalla ruokaa, joka aistinvaraisesti tutkittuna olisi syömäkelpoista, mutta jonka maaginen parasta ennen -hetki on ohitettu. Kai sinne voi pari kirjahyllyä ja sohvankin kantaa, jos olettaa niiden iän vuoksi olevan käyttökelvottomia.
Peili on ainoa esine, johon oikeasti kaipaamme viimeisen kurkistushetken varoitustarraa. Jostain syystä kuvastimilla on taipumus ajan myötä ryhtyä vääristämään katsojansa kuvaa, joten olisi vain inhimillistä, että niihin saataisiin kuluttajasuojaviraston suosittelema parasta ennen -päiväys. Tai vaihtoehtoisesti se päiväystarra iskettäisiin itseään peilailevan otsaan.
Olemme varsin aurinkoisella päällä eli vaihteeksi asuissamme on paljon keltaista. Pirjolla on pallopaita, joka on leikattu liian pitkän T-paidan helmasta ja Purjon paitaan on aplikoitu oranssi unikko. Seisomme isossa muovisessa leipälaatikossa, jonka kylkeen on painettu teksti, jonka mukaan se on tarkoitettu vain leipomotuotteille. Ehkä me tänään olemme sellaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti