Me olimme eilen kuolla ja se on kokonaan sinun vikasi!
Suomessa on sellainen omituinen asia kuin liikennesäännöt. Ne saattavat tuntua naurettavilta maassa, jossa tiestö on keskimääräistä paremmassa kunnossa, mutta usko tai älä, ne on laadittu ihan meidän kaikkien parhaaksi. Ja myös tarkoitettu ihan kaikkien meidän noudatettaviksi. Sinunkin, vaikka et asu täällä ja maksa euroakaan siitä, että teitä hoidetaan paremmin kuin siellä, mistä olet tulossa.
Esimerkiksi eilen sinun oli ihan pakko ohittaa meidät, vaikka asfalttiin oli siihen kohtaan piirretty yhtenäinen keltainen viiva. Se tarkoittaa, että ohittaminen on kielletty, vaikka miten tekisi mieli jättää taakseen edellä sallittua nopeutta ajava. Samaan aikaan vastaan tuli täysperävaunullinen rekka, jolle tuli täytenä yllätyksenä, että näyttämättä vilkkua melkein vaihdoit kaistaa. Melkein tarkoittaa sitä, että autosi kylki hipoi meidän automme sivupeiliä eli ajelit ohitsemme rehvakkaasti kahdella kaistalla miettimättä lainkaan sitä, että jos sekä me että rekkakuski emme olisi onnistuneet hätäjarruttamaan, olisi jossain Hauholla nyt rutosti ruumiita. Rekan perässä kun tuli kuorma-auto ja toinenkin.
Koska olemme nukkeja, emme ota kantaa siihen, minkä jatke auto on. Tai no sanotaan suoraa, että egon. Kun tyhjässä itäisessä päänupissa ei ole mitään varsinaista toimintaa, siirtyy sen yhden kallossa poukkoilevan aivosolun aiheuttama liike-energia kaasujalkaan ja saa sen painamaan poljinta. Ainoa aivosolu ei tajua, että ohitustilanteessa tulisi varmistaa kaikkien tielläliikkujien turvallisuus eli tiedoksesi Vladimir: meillä Suomessa ei ohiteta siinä vaiheessa, kun etäisyyttä rekkaan on enää sen verran, että ohitettava erottaa vastaantulevan ajoneuvon kuljettajan nenäkarvojen värin.
Lisäksi tässä maassa on sellainen outo tapa, että ohitettaessa ihan reippaasti siirrytään viereiselle kaistalle eikä kokeilla, miten lähelle toista autoa voi kurvailla irrottamatta sen sivupeiliä. Moinen poikamainen leikillisyys saattaa sopia alkeellisemman ajokulttuurin maihin, mutta me suomalaiset emme halua kokea autonpeltien hipovia ja kähmiviä kylkikoskituksia sateisten syyspäivien liikenteessä.
Aikuisten oikeasti kokemuksemme oli karmea. Ensin havaitsimme sivusilmällä linja-autopysäkille persoonallisesti pysähtyneen auton (eli 90 asteen kulmassa suhteessa tiehen, hieman hankalasti auton perä ajokaistan puolella). Muutama kilometri myöhemmin näimme peilistä sen lähestyvän meitä kohtuutonta vauhtia ja jännityksen ylläpitämiseksi luonnollisesti ilman ajovaloja. Koska tiessä sekä mutka että keltainen viiva ja vastaan näytti tulevan rekka, emme osanneet odottaa seuraavaa liikettä eli sitä, että rekisterikilpien mukaan venäläinen auto oli vierellämme melkein pelti pellissä kiinni ja samaan aikaan myös rekka oli melkein kohdallamme. Reipas jarrutus ja henkikulta säilyi, mutta meille olisi voinut käydä myös erittäin huonosti.
Ohitus ei muuten auttanut mitään, meidän edellämme noin 200 metrin päässä oli kolmen rekan letka, joka ei ollutkaan ohitettavissa yhtä ylimielisesti kuin me. Saimme siis ajella pitkän tovin peräkkäin, me ja Vladimir. Emme ajatelleet kauniita asioita vaan enemmänkin sellaisia, joita ei pidä blogiin kirjoittaa. Tänään pystymme ajattelemaan jo kuten kaukainen sukulaisemme aikanaan neuvoi eli tyhmiltä ei pidä odottaa liikaa, tyhmiltä ei itse asiassa kannata odottaa mitään. Laitoimme tosin tyhmän tilalle erään toisen sanan. Pikkiriikkisen olemme myös nostattaneet henkilökohtaista talvisodan henkeä.
Vaatteina meillä on punaista ja kirjavaa. Asuvalinnalla ei ole mitään tekemistä tekstin kanssa.
Silleenhän ne siellä idässä ajelee, mitä on niistä lukuisista kolarivideoista saanut katsella. Edellä itseä hitaamman ohi on pakko mennä, vaikkei näkö-, havainnointi- tai käsityskyky riitä sen edelläajavan auton perää pidemmälle.
VastaaPoista