Tampereella vallattiin katu. Jotkut järjen jättiläiset päättivät, että he haluavat tilaa vapaalle olemiselle, epäkaupalliselle kulttuurille ja elämälle ilman autoja. Jostain syystä kaikki vapaus, epäkaupallisuus ja autottomuus piti toteuttaa keskellä ajoväylää aivan kuin mieltään osoittavat eivät yksinkertaisissa pienissä pääkoppasissaan olisi keksineet mitään kätevämpää paikkaa. Ai niin, ilman autoa oli hankala lähteä sataa metriä kauemmas kaljaa myyvästä marketista.
Vapauteen liittyi poliisiautojen potkimista, papattien räjäyttelyä, kaljoittelua, lasipullojen rikkomista kadulle, lievää törkeämpää roskaamista, hälytysajoneuvoliikenteen estämistä ja muuta pientä mukavaa, joka varmasti sai tilaisuuteen osallistuvat tuntemaan itsensä vankoiksi yhteiskunnan rakentajiksi. Lehtikuvista päätellen osallistujat olivat keskimäärin alle 30-vuotiaita eli juuri siinä iässä, jossa isi ja äiti vielä kustantavat elämisen ja olemisen, kun itseä etsitään yliopiston käytäviltä, työttömien työpajoista ja rähjäisistä bändien harjoitustiloista. Siis juuri niistä, joissa soitetaan omasta mielestä psykedeenistä ja uraauurtavaa musiikkia, mutta jonka kaikki muut osaavat ensikuulemalta tulkita tärykalvojen kiusaamiseksi.
Ja kun on tarpeeksi eksyksissä itseltäänkin, luulee olevansa iso ja mahtava mennessään istumaan keskelle katua kaljatölkki kädessä vastustamaan autoilua. Kaupunki kuuluu ihmisille, ei autoille. Jostain syystä ne ihmiset sitten jättävät jälkeensä lasinsirpalekasoja ja pizzalaatikoita ymmärtämättä ollenkaan sitä, että vapauteen kuuluu myös vastuu. Tai ehkä ei ole osattu kotona vaatia jokaista siivoamaan jälkiään, joten siellä kadulla sitten kuviteltiin, että tilaisuuden päätteeksi äiti tulee ja laittaa kaiken kuntoon kuten ennenkin.
Me kummastelemme uudestaan ja uudestaan ihmisten silkkaa itsekkyyttä, joka kätketään erilaisten mukahyvien päämäärien kaapuun. Mieltään osoittavat halusivat tilaa ollakseen vapaita, mutta samalla he halusivat kahlehtia muiden vapauden mahdollisimman kapeaksi. He halusivat tilaa epäkaupalliselle kulttuurille, joka olikin omaisuuden vahingoittamista ja sotkemista. He halusivat elämää ilman autoja, vaikka tosielämässä he ovat istuneet autojen kyydissä paljon enemmän kuin kävelleet. Oikeastaan he halusivat riidellä ja rähistä sekä tehdä muiden elämän mahdollisisimman epämukavaksi. Siinä sitä onkin elämälle tavoitetta kerrakseen!
Kyllä, me halveksimme heitä ihan avoimesti. Luulisi, että aikuiset ihmiset osaavat ajaa asioitaan rakentavasti eikä perstuntumalla istuskelemassa muiden esteenä ja sirottelemalla lasinsirpaleita suojateille. Melkein toivoisi, että joku ryhtyisi vastaiskuun. Sopiva tapa voisi olla vaikka suvivirren soittaminen uudestaan ja uudestaan valtavista ämyreistä opiskelijakylässä sunnuntaiaamuna klo 6.00.
Me voisimme myös mennä valtaamaan jonkun kadun. Se olisi ehdottomasti kävelykatu, jossa mopoilla huristelisimme vallan vimmausti jakaen lentolehtisiä, joissa olisivat meidän teesimme. Mepä haluamme kaikki kaupunkien keskustat tyhjiksi ihmisistä, koska valokuvat autioista kaduista ovat paljon mukavampia kuin sellaiset, joissa näkyy epämääräistä väkeä. Lisäksi vaadimme vapautta häkkeihin suljetuille mummoille eli nämä vouhkaajat voisivat mennä edes kerran viikossa vanhainkoteihin ohjatusti lykkimään vanhuksia pyörätuoleissa pihamaille. Siinä voisi se oma takalistoperspektiivi hieman laajeta eli tajuntaan iskostuisi ehkä hippunen ymmärrystä siitä, mistä tässä elämässä oikeasti on kyse silloin, kun vapaa oleminen aidosti on rajoitettu.
Meillä on mahdollisimman huomaamattomat asut siltä varalta, että osuisimme jonkun vastaavan kadunvaltauksen keskelle. Emme kerro, mitä tekisimme valtaajille, koska se ei ehkä olisi laillista. Molempien paidat ovat maritrikoota ja niihin on aplikoitu kuvioita eli Purjolle pikkuinen ooga booga -merkki ja Pirjolle miniunikko. Purjolla on collegehousut, Pirjon housut ovat puuvillaa ja niissä on vaaleanpunaiset tikkaukset.
Hyvä Pirjo ja Purjo! *taputtaa käsiään*
VastaaPoista