maanantai 23. heinäkuuta 2012

23.7. Miljoonat mätänevät metsiin - mikset sinäkin?

SS108371

Otsikko on suora lainaus muinaisesta iltapäivälehdestä, jossa liian ripeänäppinen kesäharjoittelija laati mahdollisimman informatiivisen avauksen. Meidän mielestämme se on niin hyvä, että siitä voisi tehdä ihan vuosikertaotsikon.                                                                 

Marjanpoiminta, tuo ikiaikainen jokamiehenoikeus, on taas päässyt keskusteluihin ja etusivuille. Suomeen on raahattu lentokonelasteittain thaimaalaisia poimijoita keräämään rivimäisessä rintamamuodostelmassa puolijuoksua edeten niin mustikat, hillat kuin myöhemmin puolukatkin Suomen metsistä. Meno ja meininki on kaukana muinaisesta yhden perheen tarpeisiin talveksi säilömisestä, sillä kyseessä on täysin kaupallinen toiminta, jossa marjamaat valjastetaan ekologisen sijaan ekonomiseen käyttöön.

Asutuksen läheisistä metsistä kerätään kaikki marjat poimurilla myyntiin siten, että seuraavina vuosina on turha samoille apajille yrittää. Poimuri kun repii mukanaan marjojen lisäksi varvut, lehdet, läheiset kävyt ja riuskempiotteinen saa sillä irtoamaan varvikon juuretkin maasta. Tulosta syntyy ja ämpäri täyttyy, mutta jälki on murheellinen. Ja jotta kaikki katastrofin ainekset olisivat valmiita, kerätään marjat raakoina, jotta kaupallinen ja metsän antimilla elantonsa hankkiva varmasti ennättää parhaille marjamaille ennen paikallisten asukkaitten ja maanomistajan saapumista paikalle sankoineen.

Aluksi tuntui vain reilulta, että omassa maassaan köyhissä oloissa elävä lennätetään Suomeen tekemään työtä, jota kukaan muu ei täällä tee. Meidät saatiin uskomaan, että paikallisten mummomarjastajien voimin ei kauppoihin saada riittävästi luonnonantimia, joten thaimaalaiset ja vietnamilaiset ja mitä näitä nyt onkaan ovat suorastaan välttämättömiä, jotta marjat eivät jäisi metsiin ja kansantalous joutuisi syöksykierteeseen.

Muutamassa vuodessa silmät aukenivat. Metsämarjojen kerääminen ei ole palkkatyötä eikä ansioista tarvitse maksaa veroja. Poimijat ovat siis metsissä turisteina, jotka jokamiehenoikeudella keräävät marjoja yrityksille, jotka - kiitos palkattoman työn ja siitä seuraavien olemattomien sosiaalikulujen - onnistuvat saamaan ihan kohtalaista voittoa. Maksu suoritetaan poimitun määrän mukaan, ei käytetyn työajan.

Jonkun mielestä kyse ei enää ole jokamiehenoikeudesta, joka aikoinaan luotiin pitämään kulkijat hengissä. Toisen maata sai muinoin käyttää kulkemiseen, jotta matka ei muodostuisi mahdottomaksi, toisen lähteestä sai juoda, jotta ei kuolisi matkalla janoon, toisen maalta sai kerätä marjoja nälkäänsä ja nuotionkin sai yösydämeksi kuivuneista risuista sytyttää, jotta ei olisi jäänyt susien ruuaksi. Hyötyä ei saanut kukaan muu kuin kulkija itse.

Sittemmin jokamiehenoikeus on hiljalleen hivutettu aika kauas vanhasta eränkäymiseen pohjautuvasta elämäntavasta. Nyt väännetään kättä siitä, saako toisen maiden halki perustaa maksullisen ratsastusreitin eli saanko ilmaiseksi käyttää naapurin maata oman elinkeinoni harjoittamiseen, jos kykenen osoittamaan, että kyseessä on jokamiehenoikeuteen verrattava asia. Toisaalta: jos saan sen ratsastusreitin niin eihän haittaa, vaikka rakennan tallini takapihallenne, kun omalla tontilla on ahdasta? Nykyaikainen jokamiehen  rakennusoikeus kun ulottuu rajapyykkien yli, jos kukaan ei huomaa kieltää. Saanko tuoda bussilasteittain ulkomaalaisia marjanpoimijoita kylien liepeille keräämään mustikoita puoliteollisesti, koska se on helpoin tapa kartuttaa yritykseni voittoa? Ahneet suomalaiset kun eivät poimimiaan marjoja halvalla myy, joten tuon poimijavoimat muualta.

Kaupallista marjanpoimintaa kannattavat vetoavat siihen, että ilman organisointia  miljoonat kilot hyvää ja flavonoidipitoista materiaalia mätänee metsiin. Suhtaudumme asiaan vahvalla epäilyksellä. Kokeilkaa vaikka: jättäkää tänä vuonna yhdestä punaherukkapensaastanne marjat poimimatta eli mätänemään. Katsokaa sitä pensasta syyskuun lopussa ja laskekaa pensaasta löytyvät mädät marjat. Todennäköisesti niitä on tasan 0, sillä mitä ei ihminen ennätä keräämään, sen syö luonto suuhunsa. Eivät ne
poimimattomat marjat mene hukkaan, paitsi silloin, kun syöjänä on susi. Mieluummin nälkäinen luontokappale pakkasenpureman puolukan kimpussa kuin ahne marjastaja raastamassa raakoja marjoja.
 
Me emme ole malttaneet mennä poimimaan mitään, mutta mansikoita on säilötty vallan hirmuisesti. Kuvassa näkyvät tyhjät laatikot. Vaatepuoli ei ehkä ole se säilöntäystävällisin, sillä mansikkaa ei hevin saa valkoisesta paidasta puhdistettua. Siksi Pirjolla on paidassaan kukkia ja Purjolla raitoja. Pirjo laittoi päähänsä oikein leveälierisen hatun siltä varalta, että aurinko paahtaisi liikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti