Meillä on päällämme yöpuvut ihan siksi, että olemme yötä myöten opetelleet käyttämään tätä uutta blogipohjaa. Oman haasteensa antaa se, että emme turhia ohjeita selaile, vaan kokeilemme iloisesti tunnepohjalta, mitä mistäkin vipstaakista tapahtuu.
Tunnustamme, että emme oikein viihdy täällä Bloggerissa, vaan kaipaamme ja kaihoamme takaisin Vuodatuksen puolelle. Siellä osoitteemme oli http://pirjojapurjo.vuodatus.net/ ja myönnettäköön, viihdyimme siellä varsin hyvin siihen asti, kunnes palvelin pamahti. Meitä on turha tuijotella syyttävästi, emme ole muistaaksemme mitenkään osallisia siihen valitettavaan tapahtumaan, joka pimensi koko serverin.
Me emme pidä muutoksista. Meidän mielestämme ne ovat kohtalaisen tarpeettomia ja aiheuttavat sen, että joudumme opiskelemaan uusia asioita kuten nyt tämän blogipohjan käyttöä. Nytkin olemme ainakin viisi kertaa yrittäneet tasata tekstin siistiksi molemmista reunoista, mutta ehei, editori kiusaa meitä ja siirtää uudestaan ja uudestaan oikean reunan tasaiseksi ja pitää vasemman sivustan epäsiistinä. Tätä kirjoittessamme teemme takuulla itsepäisyyden maailmanennätyksen klikkaillessamme tasaus-näppäintä kerran toisensa jälkeen.
Kaikenlaiset muutokset ja etenkin turhat ynnä tarpeettomat muutokset saavat meidät epävarmoiksi, mitä on varmaan aika hankala kuvitella, sillä mehän olemme aina niin reippaita ja tiedämme tarkasti, miten maailman pitäisi olla, jotta kaikki olisi hyvin. Nii-in. Mutta kun maailma ei tottele meitä, vaikka miten selkeästi kerromme, mikä on hyväksi ja mikä taas enemmänkin vaivaksi.
Me emme pidä lähtemisistä emmekä saapumisista. Seikkailut saavat meidät tuohtumaan valtavasti, jos emme ole itse saaneet päättää, missä seikkaillaan. Yllätysvieraat aiheuttavat meille näppylöitä (ja me aiheutamme heille mahavaivoja tarjoamalla toissavuotisia kaurakeksejä osoittaaksemme, että emme erityisemme odottaneet ilmestymistään, mutta poistumisensa saattaa saada meidät hymyilemään).
Me emme erityisesti pidä lopuista, koska ne eivät yleensä ole yhtä mukavia kuin alut. Alkuun liittyy aina lupauksia jostain sellaisesta, jonka lopussa huomaa olleen pelkkää toiveajattelua. Alussa kaikki on uutta ja tuntematonta, kuten meillä nyt. Sitten sitä tupsahtaa todellisuuteen ja tajuaa, että emme koskaan saa aikaan ulkonäöltään yhtä suloisia blogeja kuin ne, jotka vaivautuvat paneutumaan asiaan eivätkä meidän laillamme hermostuneesti lähti kuvia sinne ja tänne.
Huomaatteko, me olemme vahvasti tuohtuneita siitä, että meidät on temmottu eroon juuriltamme. Yritämme sopeutua, mutta se ei todellakaan ole suurin vahvuutemme. Ai niin, kuvasta piti muistamamme kertoa, että siinä on taustana elämämme ensimmäinen tilkkupeitto, väreiltään herkkää pastellia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti