Lukekaa vaikka lehtiä: kun joulukuussa kaikkialla oli suklaakermahöttöohjeita, on nyt tyytyminen lanttupapupaistoksiin ja leselättysiin. Ohjatut liikuntatunnit ovat täpötäynnä ja kuntosalilla saa väistellä tuliteriin trikoisiin sonnustautuneita paremmasta elämästä uudenvuodenlupauksen tehneitä kanssakansalaisia.
Mekin päätimme esitellä uimapukujamme vaihteeksi jossain liikuntavempaimessa roikkuen. Tässä pitäisi käsittääksemme samaan aikaan huiskia käsillä hirveästi ja olla kävelevinään paikallaan, mutta ainakaan toistaiseksi emme ole keksineet, miten tällainen 43 cm mittainen nukke kykenisi ulottumaan sekä polkimiin että kädensijoihin samaan aikaan. Siksi tyydymme käyttämään crosstraineria luovasti eli teemme kieppejä ja kokeilemme, voisiko tätä säätää jostain nukkeystävällisemmäksi.
Erilaisilla kuntosaleilla yleensä oletetaan, että käyttäjät tietävät, mitä missäkin laitteessa tehdään. Tietysti siellä aluksi kysellään, että oletko käynyt aikaisemmin ja luvataan, että pyydä apua, jos on ongelmia. Valitettavasti henkilökunnan kiinnostus lopahtaa usein siinä vaiheessa, kun kuukausikortti on maksettu, joten sitä ohjausta ja neuvontaa saa joskus pyydellä melkein rukoilemalla. Siksi olemme joskus päässeet havaitsemaan hyvinkin persoonallisia tapoja käyttää vaikka kuntopyörää. Tiesittekö, että niissä voi säätää satulaa eikä tarvitse kurotella varpaanpäillä polkimia? No nyt ainakin tiesitte, mutta älkää tulko meiltä kysymään, että miten.
Samaan aikaan hillittömän punttisalipyrähdyksen kanssa on urheilukaupoissa ale. Suksipaketteja myydään niin paljon, että hitaimpia hirvittää. Myös luistimet ovat kysyttyjä, koska kouluissa on edelleenkin opinto-ohjelmassa sekä hiihtoa että luistelua, vaikka molempia ehdittäisiin kokeilemaan vain muutaman kerran.
Onneksi ei ole vielä keksitty, että oppilaat voisivat oikeastaan tuoda mukanaan kaikki muutkin urheiluvälineet eli jossain vaiheessa pitäisi raahata kahvakuulat kouluun tai löytää jostain oma koripalloteline. Telinevoimistelutunnilla olisi piha täynnä peräkärryjä, kun vanhemmat toisivat kotien autotalleista paikalle eritasonojapuita ja puomeja. Eli olkaamme onnellisia, että ilmaiseen peruskouluun ei tarvitse viedä kaikkia urheiluvälineitä vaan ainoastaan ne, joita kutsutaan henkilökohtaisiksi. Ne ovat myös niitä, joista ns. kasvaa ulos eli vuosi vuodelta täytyy hankkia isompia monoja ja pitempiä suksia. Kahvakuula painaisi sen 5 kg joka vuosi, eikä sitä tarvitsisi vaihtaa painavampaan. Ehkä.
Koululiikunnassa tärkeintä ei ole laihtuminen vaan se, että kokeillaan mahdollisimman monia eri lajeja ja löydetään liikunnan riemu. Sitten juostaan veren maku suussa cooperin testi, hypitään kilpaa telinevoimistelussa, pelataan koko talvi lento- ja koripalloa, käydään pari kertaa uimassa, jäädytään keskitalven kylmimpään aikaan jäällä tai ladulla ja kruunataan lukuvuosi pelaamalla kevät jalkapalloa. Mihinkään uuteen ja erilaiseen ei tutustuta, koska silloin pitäisi luopua opettajien suosimista paremmuusjärjestykseen asettelemisista. Liikunnan riemusta ei ole jäljellä yhtään mitään ellei sitten sellaiseksi lasketa sitä vahingoniloa, joka koetaan jonkun pudotessa kesken kaksoiskiepin tai potkaistessa pallon oman maalivahdin selän taakse.
Joten me saamme olla onnellisia voidessamme nyt tässä kieppua ihan vapaasti ilman, että joku ottaisi aikaa tai hoputtaisi koko ajan vieressä. Tästä voitte päätellä, että emme ole koulussa emmekä edes kerhossa.
Allekirjoitan väitteenne koululiikunnasta! Onneksi olen jo päässyt siitä eroon.
VastaaPoista